Toivoa puusta – keskustellen kohti tulevaisuuden ratkaisuja

Aikamme päällekkäiset ympäristökriisit vaativat valtavaa muutosta yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Toivoa puusta -keskusteluissa puu kiinnittyy osaksi laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja tulevaisuuden ratkaisuja. Yleisölle avoimen ja maksuttoman keskustelusarjan on kuratoinut nuorten arkkitehtien ja arkkitehtiopiskelijoiden muodostama You Tell Me -kollektiivi.

– Toivoa puusta -keskusteluissa pohditaan yhdessä, miten puun käyttö istuu aikamme yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa. Pyrimme tuomaan esiin olemassa olevia ekologisen siirtymän visioita ja ratkaisukeskeisiä malleja tulevaisuudesta. Uskomme, että monimutkaisten ongelmien kohtaaminen, muutoksen hyväksyminen ja positiivisen muutoksen eteen työskentely luovat toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tämän viestin haluamme välittää keskustelusarjan kaarella, he kertovat.

Sarjan ensimmäistä keskustelua Metsä XL alusti BIOS-tutkimusyksikön edustaja Antti Majava. Lokakuussa järjestetyssä keskustelussa aiheiksi nousivat mm. hiilinielut, monimuotoisuuden ylläpito ja vähähiiliset energiavirrat metsien uusina arvotekijöinä ja ekologisen jälleenrakennuksen aineksina.

Laita tulevat keskustelut kalenteriisi ja liity mukaan!


L – Rakennus / Kjellander Sjöberg

Torstai 11.11.2021 kello 17–19

Marraskuussa kokoonnutaan pohtimaan puun käyttöä uusiokäytössä ja osana peruskorjauksia. Miten puu soveltuu kiertotalouden periaatteisiin? Onko kaikki puurakentaminen automaattisesti kestävää? Keskustelua alustaa Kjellander Sjöberg -arkkitehtitoimiston perustaja ja johtaja, arkkitehti Stefan Sjöberg. Hän käyttää esimerkkinä Malmön Varvstadenissa sijaitsevan vanhan valimorakennuksen (Gjuteriet) muuntamista innovatiiviseksi julkiseksi kohtaamispaikaksi.Toimiston strategiana Gjuteriet-hankkeessa on pyrkiä mahdollisimman kattavaan materiaaliseen kestävyyteen. Rakennuselementtien säilyttämisen lisäksi uudisrakentaminen tehdään pääasiassa puusta hiilidioksidipäästöjen ja ekologisen jalanjäljen minimoimiseksi. Rakentamisessa hyödynnetään myös alueen purkutöistä saatuja kierrätettyjä materiaaleja, kuten esimerkiksi tiiltä, peltiä ja portaita.

– Rakennusmateriaalien ylikulutuksen vähentämiseksi on oleellista vähentää uudisrakentamista korjaamisen ja uudelleenkäytön keinoin. Uudisosat puusta täydentävät työkalupakettia, mutta uutta on myös mahdollista rakentaa uusiokäyttämällä olemassa olevia rakenteita ja materiaaleja, kertoo You Tell Me -kollektiivi.

Siirry tapahtumaan tästä
Ilmoittaudu mukaan tästä

M – Laajennus / Minna Lukander

Torstai 9.12.2021 kello 17–19

Korjaaminen on hiilipäästöiltään uutta rakentamista parempi vaihtoehto myös kaupunkia tiivistettäessä. Miten olemassa olevaa rakennuskantaa voi jalostaa puurakentamisen keinoin? Joulukuussa keskustelua käydään Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Tallin perustajaosakkaan, arkkitehti Minna Lukanderin johdolla. Muotoilu- ja arkkitehtuuritoimisto Tallin ehdotus ”Metsä puilta” voitti Malmilla sijaitsevan Karviastentie 12 -korttelin arkkitehtuurikilpailun, jossa purkavalle uudisrakentamiselle haettiin vaihtoehtoa puurakentamisen keinoin. Tallin tahtona oli varjella 1970-luvun betonielementtitalojen parhaita ominaisuuksia, kuten toimivia pohjaratkaisuja, tasavertaista asuntojakaumaa ja luontoyhteyttä, ja muokata rakennusrunkoa maltillisesti ja hienovaraisesti.

– Tiivistäminen on mahdollista myös olemassa olevaa rakennuskantaa hyödyntäen. Keskustelussa esitellään purkavalle uudisrakentamiselle vaihtoehtoja puurakenteisten korotus- ja laajennusprojektien kautta, kertoo You Tell Me -kollektiivi

Siirry tapahtumaan tästä
Ilmoittaudu mukaan tästä

S – Kunnostaminen / Iida Kalakoski

Torstai 17.2.2022 kello 17–19

Voiko puurakennus patinoitua tai raunioitua? Puretaanko puurakennuksia edelleen muita rakennuksia enemmän? Korjaamisen ja restauroinnin periaatteet periytyvät Suomeen kivirakentamisen maista Etelä- ja Länsi-Euroopasta, eivätkä periaatteet välttämällä huomioi pitkälti puisen rakennusperintömme erityispiirteitä. S-mittakaavan keskustelua helmikuussa alustaa arkkitehtuurin historian ja rakennusperinnön hoidon yliopisto-opettaja ja tutkija Iida Kalakoski Tampereen yliopistosta. Kalakoski on tutkinut mm. puiseen rakennusperintöön ja sen korjattavuuteen ja ylläpitoon liittyviä stigmoja. Vapaa-ajalla Kalakoski korjaa perheineen hirsifunkkistaloa Tampereen Hakametsässä.

– Rakennuksia ei voida enää nähdä kertakäyttöisinä hyödykkeinä, vaan rakennetun ympäristön hoidon, korjaamisen ja ylläpidon kulttuuria on kehitettävä. Puu on erinomainen materiaali huollettavuutensa ja pitkäikäisyytensä ansiosta, mutta miten hyvin siedämme ajan ja käytön jälkiä ympäristössämme, pohtii You Tell Me -kollektiivi.

Siirry tapahtumaan tästä
Ilmoittaudu mukaan tästä

XS – Rakennusosat / Baubüro in situ

Torstai 17.3.2022 kello 17–19

Mitä hyödyllisiä ominaisuuksia puulla on materiaalina kiertotalouteen ja rakennusosien uusiokäyttöön liittyen? Mitä kiertotalouteen siirtyminen rakentamisessa vaatii, ja toisaalta millaisia kiertotaloutta toteuttavia järjestelmiä on jo olemassa? Toivoa puusta -keskustelusarjan maaliskuun päätösjaksossa puuta tarkastellaan XS-mittakaavassa. Keskustelua alustaa Kerstin Müller / Baubüro in situ.

– Keskustelussa tuomme esille olemassa olevia materiaali- ja rakennusosa- pankkijärjestelmiä sekä puun erinomaisia ominaisuuksia uudelleenkäytön ja siirreltävyyden suhteen, kertoo You Tell Me -kollektiivi.

Siirry tapahtumaan tästä
Ilmoittaudu mukaan tästä