Toivoa puusta blogi: Puu on herkkä indikaattori
Teksti: Iida Kalakoski Kuvat: Iida Kalakoski ja Markus Grönfors
Arkkitehtuurin historian ja rakennusperinnön hoidon yliopisto-opettaja ja tutkija Iida Kalakoski Tampereen yliopistosta pohtii blogissa puurakennuksen korjaamista Arkkitehtuurimuseossa 17.2.2022 käydyn keskustelun ’Toivoa puusta – kunnostaminen S’ pohjalta. Alustukseen pääset tästä (Linkki avautuu toiseen välilehteen). Keskustelusarjan on kuratoinut nuorten arkkitehtien ja arkkitehtiopiskelijoiden muodostama You Tell Me -kollektiivi.
Puu on herkkä indikaattori
Torstaina 17.2. ”Toivoa puusta” -keskustelusarja keskittyi puuhun korjaamisen ja kunnostamisen näkökulmasta. Itselleni aihe on tullut läheiseksi sekä tutkijana, opettajana että kodin korjaajana. Vaikka puurakennuksia rakastetaan, niihin on suhtauduttu Suomessa myös väheksyen. Puurakennusten heikosta statuksesta kertoo esimerkiksi se, että niitä on eri aikoina pyritty rakentamaan kivirakennuksen näköisiksi. Lisäksi puutaloja on pidetty palonarkoina ja vaurioherkkinä. Tästä syystä mm. puukaupunkeja purettiin laajamittaisesti 1960–1980-luvuilla. Puukaupunkien purkuaalto oli mielenkiintoinen myös nykyisen rakennussuojelukeskustelun näkökulmasta, sillä puukaupungeista puhuttiin aikanaan pitkälti samankaltaisin argumentein kuin nyt puhutaan esimerkiksi 1970-luvun rakennuksista. Vaikka rakentamisen tapa ja materiaalit ovat muuttuneet, arkiset ja usein noin 50-vuotiaat rakennukset ja rakennustyypit joutuvat laajamittaisen purku-uhan alle.
Kodinkorjaajan näkökulmasta puu miellyttävä materiaali. Rakennusosat ovat melko keveitä ja ihmisvoimin siirreltäviä. Puuta on myös helppo käsitellä ja työstää. Vaikka puurakennus näyttää ränsistyneeltä, se on usein korjauskelpoinen. Rakennusosien vaihtaminen tai paikkaaminen on melko vaivatonta ja perinteisestikin osa puurakennukselle tyypillistä elinkaarta. Nykyään koti vanhassa puutalossa on eräänlainen ideaali ja uudisrakentamisessakin puurakentamisella on hyvä, viihtyisä ja terveellinen maine. Edelleenkin muuttuvilla alueilla kivirakennukset näyttävät säilyvän puurakennuksia todennäköisemmin. Keveys ja helppo muokattavuus ovat rakentamisen hetkellä puurakentamisen etuja, mutta ne tekevät rakennuksista myös helposti purettavia.
Alustuksen jälkeen keskustelua syntyi erityisesti erilaisiin rakennuksiin ja niiden korjattavuuteen liittyvistä mielikuvista ja siitä, kuinka tällaiset mielikuvat vaikuttavat päätöksiin purkamisesta ja säilyttämisestä. Anu Sauramaa toi keskusteluun käsitteen ”rakennussuvaitsevaisuus”, joka auttaisi meitä näkemään arvoa myös ränsistyneissä tai epämuodikkaissa rakennuksissa sekä korjaamaan, varjelemaan ja säilyttämään niitä.
Korjaamisen ja säilyttämisen kasvava merkitys kestävyyttä tavoittelevassa yhteiskunnassa sai keskustelijat pohtimaan myös, millaisia vaikutuksia korjaamisen statuksen vahvistumisella voi olla esimerkiksi arkkitehdin työhön ja ammattikuvaan. Uuden luomisen sijaan työhön kuuluu jo nyt yhä useammin vanhan korjaaminen. Tulevaisuudessa tämä voisi tarkoittaa taituruutta tehdä mahdollisimman vähäisiä ja hienovaraisia muutoksia, jotta korjaukset voitaisiin tehdä materiaalia säästävästi, suvaiten rakennuksen ominaispiirteitä ja myös eri aikakausien korjauskerrostumia. Ylikorjaaminen nähtiin uhkana, josta korjausrakentamisessa olisi päästävä eroon.
Kaiken kaikkiaan puurakentaminen näyttäytyi keskustelun perusteella eräänlaisena indikaattorina, joka paljastaa herkästi kunkin ajan ilmiöitä. Havahtuminen historiallisten puukaupunkien merkitykseen 1960- ja 1970-luvuilla mahdollisti viimeisten puukaupunginosien säilymisen, mutta viitoitti samalla koko suomalaisen rakennussuojelun kehitystä. Nykyään puurakentaminen liitetään koko rakennusalaa puhuttaviin ilmiöihin, kuten terveelliseen asumiseen, ekologiseen rakentamiseen ja yksinkertaisten, massiivirakenteiden paluuseen. Ehkä ilmassa on taas jotain uutta ja sisustuslehtien suosimat tarinat puutalojen pelastajista ja niiden omistautuneista hoivaajista enteilevät aikaa, jolloin rakennukset, ikään ja muodikkuuteen katsomatta, nähdään varjelemisen ja huolenpidon arvoisina materiaalisina ja kulttuurisina resursseina.
Toivoa puusta -keskustelusarja on sarja intiimejä keskusteluja, jotka syventyvät Toivoa puusta -näyttelyn teemoihin eri mittakaavoissa. Ilmoittaudu mukaan tuleviin keskusteluihin tästä
