Kiipeilyä Pohjan kirkon keskiaikaisissa kattorakenteissa – haastattelussa Panu Savolainen

Kattoristikoiden ratkojat -näyttely esittelee Arkkitehtuurimuseon pienessä näyttelysalissa keskiaikaisten paanukattojen alle kätkeytyvää kattoristikoiden maailmaa ja sitä selvittävän tutkimusryhmän työtä 9.1.2022 asti. Uutiskirjeen haastattelussa näyttelyn kuraattori ja tutkimusryhmän vetäjä, professori Panu Savolainen kertoo kenttätyöstä Pohjan Pyhän Marian kirkossa. Pohjan kirkko yllätti monessa.

Ylös vintille

Panu. Selkään kirjoitettu teksti auttaa hahmottamaan, kenestä on kyse, kun Kattoristikoiden ratkojat -tutkimusryhmä kiipeää keskiaikaisen Pohjan kivikirkon vintille täysissä suojavarusteissa. Vaikka maski blokkaa hajuaistin, voi kuvitella, että ilmassa tuoksuvat ikivanha puu, kreosootti ja terva. Pintoja peittää vuosisatojen pölykerros. Raskas hämärä kirkastuu, kun tutkimusryhmä kiinnittää työmaavalaisimet paikoilleen.

Viikon pituisen kenttätyöjakson suunnittelu on alkanut piirustusten pohjalta jo kolme kuukautta aikaisemmin. On tutustuttu Museoviraston mittauspiirustuksiin Pohjan kirkosta ja pohdittu vaihe vaiheelta, miten kirkon kattorakenteet dokumentoidaan. Ja ketkä olisivat mukana missäkin vaiheessa. Monialaisessa tutkimusryhmässä jokaisella on oma tehtävänsä.

Tutkimusryhmän vetäjän, professori Panu Savolaisen lisäksi vintille kiipeävät nyt väitöstutkijat arkkitehti, DI Laura Laine, arkkitehti Pauliina Saarinen ja filosofian maisteri, arkeologi Ilari Aalto. Tutkimusavustajina toimivat arkkitehdit Mia Puranen ja Miina Tolonen. Viikon aikana näkemyksensä antavat myös restaurointimestarit Marko Huttunen ja Lauri Saarinen sekä historiallisten puurakenteiden asiantuntija diplomi-insinööri Antti Haikala. Onpa mukana myös elokuvaohjaaja Antti Seppänen, joka toteuttaa aikanaan dokumenttielokuvan hankkeesta.

Vintille vievä tiilinen kierreportaikko on ahdas. Tavaraa on puolen pakettiautollisen verran. Pelkästään suojavarusteita on paljon, koska vintillä on voitava varautua kaikkeen. Isoja imureita on useampi. Ja lamppuja: työmaavalaisimia, kannettavia valaisimia, otsalamppuja. Ystävällinen suntio on ottanut tutkimusryhmän vastaan ja auttaa tavaroiden kantamisessa. Osa valoista käännetään laudoitusta tai vesikattoa vasten. Ne ovat liian kirkkaita silmälle.

– Se on aikamoista. Hikistä hommaa, kertoo Panu Savolainen. – Tavaroiden roudaaminen ja ylipäätään kiipeileminen siellä ylhäällä vaativat hyvää fyysistä kuntoa ja tasapainoa. Koko ensimmäinen päivä kului siinä, että asensimme valot ja saimme tutkimusinfrastruktuurin kasaan.

Vielä maaliskuussa vintillä on kylmä, mutta tutkijat rehkivät ohuissa suojahaalareissaan sitä huomaamatta.

– Koska emme tarkasti tiedä, mitä siellä vintillä on, meidän on varustauduttava hyvin. Kulkusilloilla voi lojua esimerkiksi asbestipölyä kamiinoiden ja lämmityslaitteiden läpivetojen joskus rikotuista eristeistä. Onneksi emme ole sellaiseen vielä tähän mennessä törmänneet.

Pohjan kirkko

1470-luvulla rakennettu Pohjan kirkko on omistettu Pyhälle Marialle. Se on ensimmäinen Kattoristikoiden ratkojat -tutkimusryhmän dokumentoimista kymmenestä keskiaikaisesta kivikirkosta. 1400-luvun lopun ja 1500-luvun alun fransiskaanikirkkojen arkkitehtuuria mukaillen Pohjan kirkko on kaksilaivainen, isompi laiva etelään ja pienempi laiva pohjoiseen suunnaten. Tosin poikkeuksena muihin kaksilaivaisiin kivikirkkoihin, Pohjan kirkossa pohjoinen lava on hyvin kapea ja päälaiva leveä.

Näissä kirkoissa aika tuntuu pysähtyvän. Jylhällä itärinteellä seisova rakennus on tarkkaillut muuttuvaa kirkonkylää yli 500 vuotta. Sen puiset kattoristikot lukeutuvat Suomen vanhimpiin tunnettuihin puurakenteisiin. Nämä valtavan pitkät puut on kaadettu keskiaikaisista ikimetsistä, jollaisia ei enää ole. Puun pinnassa tuntuu yhä huolellinen veistojälki.

– Pohjan kirkko valikoitui ensimmäiseksi tutkimuskohteeksi osin vahingossa. Muutamia Museoviraston aikanaan laatimia mittauspiirustuksia lukuun ottamatta emme tienneet siitä paljon enempää, kertoo Panu Savolainen.

– Toki meillä kaikilla on ennakkoymmärrys siitä, miten rakenteet on toteutettu muualla. Yleensä rakenteet ovat pitkälti samanlaisia. Kiinnostavinta ovat kuitenkin yksilölliset erot kirkkojen välillä. Niiden avulla pystytään päättelemään paljon siitä, miten rakenteen kokoamiseen liittyvät innovaatiot ovat siirtyneet kirkosta toiseen, ja ketkä siellä ovat mahdollisesti olleet mukana häärimässä.

Keskiaikaisten kivikirkkojen rakennustyömaat etenivät idästä. Vanhimmat kirkoista sijaitsevat Porvoossa, Pernajassa, Sipoossa ja Pyhtäällä (1440–1460-luvun alku), mistä rakentaminen siirtyi länteen. Pohjan kirkko on samaa ikäluokkaa kuin Karjaan ja Tenholan kirkot. Sitä nuorempia ovat kirkot Espoossa ja Inkoossa.

Tieto kerätään lomakkeille

Kirkon vintillä tutkimusryhmä mittaa ja käy läpi kattorakenteen osa osalta ja merkitsee tiedot lomakkeisiin. Puuosia on tuhansia. Rakennetta valaistaan käsivalaisimilla. Työstöjälki paljastaa osaavalle, millaisia työvälineitä puun työstämiseen on käytetty. Kattotuoleja tarkastellaan suhteessa toisiinsa. Voisiko joku tuoleista olla malli, jonka mukaan muut on koottu? Voisivatko erot tuolien välillä kertoa jotakin työmaan toiminnasta? Entä kaiverrukset, mitä niistä voi lukea puuosien pinoamisjärjestyksestä?

– Nipistämme viikon aikana esille kaiken sen tiedon, minkä nämä rakenteet voivat meille kertoa, kertoo Savolainen.

Huomiota kiinnitetään myös puuosia laajemmin muihin rakenteisiin, sikäli kun tutkimustarvetta on. Pohjan kirkossa yllätyksenä tulevat esimerkiksi tiilentekijän merkit, joita löydetään paljon. Ne ovat samoja kuin Turun tuomiokirkossa ja monessa muussa kirkossa.

Haahuilua, huomioita ja keskustelua

Systemaattisen dokumentoinnin rinnalla Savolainen korostaa vapaan ”haahuilun” merkitystä tutkimustyössä. Kuljeskelu, havainnointi, huomaaminen ja yhdessä keskustelu ovat korvaamattoman tärkeä osa tutkimusta.

– Pohjan kirkossa huomattiin juuri tällä menetelmällä massiivinen työmaa-aikainen 1470-luvun virhe, joka on todennäköisesti ottanut kupoliin monia siellä paikan päällä, kertoo Savolainen.

Pohjan kirkossa on todellakin käynyt työmaa-aikainen moka, jonka herättämiä tunteita voi nykypäivänä vain kuvitella. Epäsymmetriset kattotuolit on erehdyksessä asennettu 180 astetta väärinpäin. Näky on Savolaisen mukaan kiinnostava. Katontekijöillä on selvästi ollut virheellinen oletus kirkon pohjasta. He ovat olettaneet pohjoisen pienen laivan sijoittuvan ison laivan eteläpuolelle. Kirkkoarkkitehtuurin näkökulmasta holvaussuunnitelman muuttaminen on kuitenkin ollut todennäköisesti täysin poissuljettu vaihtoehto. Holvausvaiheessa kattotuoleja on siis jouduttu katkomaan ja tukemaan uudelleen arkkitehtuurin vaatimusten mukaisesti.

Savolaisen mukaan löytö kertoo uutta työmaiden toiminnasta. Rakennusprosessit eivät olleet niin yhdenmukaisia kuin 1990-luvulla on vielä oletettu. Työ on jo keskiajalla perustunut erikoistumiseen ja eri työvaiheisiin erikoistuneisiin ammattiryhmiin, joskin mukana on häärinyt myös työmaille kirkkolain nojalla kutsuttuja seurakuntalaisia.

– Eri vaiheiden tekeminen on selvästi ollut erikoistunutta. Työmaalla on ollut työryhmiä, jotka eivät ole välttämättä niin paljon kommunikoineet keskenään. Esimerkiksi kattomestari ja holvimestari ovat olleet eri henkilöitä, kertoo Savolainen.

Kiertotaloutta keskiajalla

Myös muutoksiin on varauduttava pitkin matkaa. Pohjan kirkossa aikataulu menee uusiksi, kun katossa huomataan kivikirkkoa edeltäneen puukirkon hirsiä ja rakenteita. Savolainen pitää todennäköisenä, että vanha kirkko on purettu katonrakennusvaiheessa. Osaa rakenteista on sen jälkeen hyödynnetty uudessa 1470-luvun kattorakenteessa. Paljaalla silmällä voi havaita esimerkiksi eron veistotavassa.

– 1300-luvun hirret on tehty todella huolellisesti. Veistojälki on uskomattoman tasainen. Eron huomaa huonossakin valossa välittömästi.

Huolellisesti suunniteltu tutkimushanke taipuu uuden löydön edessä. On selvää, että Pohjan kirkossa aikaa menisi kierrätysosien tutkimiseen. Vanhan kirkon puuosat pystytään dendrologisilla näytteillä ajoittamaan alustavasti 1300-luvun alkupuolelle. Näytteet paljastavat myös sen, että kirkkoa on todennäköisesti korjattu 1300-luvun lopulla.

– Hirsiä ja kattorakenteita oli sen verran paljon, että pystymme niiden perusteella ainakin osin mallintamaan, miltä Pohjan vanha puukirkko on näyttänyt.

– Tämä on ollut mulle hirveän opettavainen kokemus siitä, miten kenttätutkimusta kannattaa vetää läpi ja miten pitää varautua yllätyksiin ja suunnitelmien muutoksiin. Että sellainen oppimiskokemus myöskin, kertoo Savolainen.

Illaksi asemalle

Illalla tutkimusryhmä kokoontuu yhteismajoituksessaan Pohjan vanhalla rautatieasemalla keskustelemaan päivän annista. Yhdessä syödään ja pohditaan seuraavan päivän kulkua.

Kenttätyössä ryhmän merkitys korostuu. Kun aikaa vietetään tiiviisti yhdessä, on tärkeää, että kaikki tulevat toimeen keskenään. Illan aikana saadaan oivalluksia päivän aikana nähdystä.

Ryhmä viettää Pohjan kirkossa viikon. Vasta kenttätyöjakson jälkeen numeerista ja kuvailevaa dataa puretaan työhuoneissa.

– Aika paljon se kerätty data on sellaista, ettei sitä voi paikan päällä analysoida. Puramme aineistoa vasta työpöydällä. Vasta silloin ymmärrämme, mitä rakenne voi meille kertoa.  

–

Kattoristikoiden ratkojat -näyttelyn taustalla on arkkitehtitoimisto Livadyn vuodesta 2007 tekemä restaurointityö ja tutkimus keskiaikaisten puurakenteiden parissa sekä vuoden 2020 alusta käynnistynyt Aalto-yliopiston hanke Keskiajan puurakennusperintö Suomessa: kivikirkkojen kattorakenteet, rakennusprosessi ja rakentamisen innovaatiot. Tutkimusryhmään kuuluvat tutkijat Ilari Aalto, Vivi Deckwirth, Antti Haikala, Marko Huttunen, Laura Laine, Marianna Niukkanen, Mia Puranen, Lauri Saarinen, Pauliina Saarinen, Panu Savolainen, Liisa Seppänen ja Miina Tolonen.

Teksti: Ilona Hildén | Kuva: Anni Koponen