Arkkitehtuurikävely: 1970-luvun Vuosaari
Paikka: Muualla
Huom! Paikkavaraus on pakollinen.
Voit varata myös yksityisen arkkitehtuurikävelyn ryhmällesi täältä.
Helsingin suurin kaupunginosa Vuosaari on muuttunut arkkitehtuuriltaan ja kaupunkisuunnittelultaan vuosikymmenestä toiseen. Kävelykierroksella tutustutaan Vuosaaren arkkitehtuuriin ja lähiöön 1970-luvun näkökulmasta. Vaikka Vuosaari onkin melko tyypillinen 1960-luvun metsäkaupunki, alueella on myös kiinnostavia esimerkkejä 1970-luvun arkkitehtuurista sekä kaupunkisuunnittelun muuttuvista ihanteista. Lähiöiden teemaa käsittelevä kierros pohtii myös, miten aikakauden yhteiskunnalliset muutokset säilyvät arkkitehtuurissa ja toisaalta vaikuttavat nykyaikaan.
Kierros alkaa Vuotalon pääovilta (Mosaiikkitori 2, Helsinki) ja päättyy viimeiseen kohteeseen osoitteessa Merikorttikuja 6, Helsinki. Kesto on noin 1 tunti 15 minuuttia.
Maksullisilla kierroksilla korttimaksu kerätään kierroksen alkamispaikalla etukäteen (15 minuuttia ennen kävelyn alkua) kannettavalla maksupäätteellä. Käteinen tai Museokortti eivät käy maksuvälineinä. Tulethan paikalle ajoissa ennen kierroksen alkamisaikaa – kierros alkaa tasalta.
Arkkitehtuurimuseossa syvennytään tänä kesänä 1970-luvun arkkitehtuuriin: vuoden päänäyttely on Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin, joka on auki 17.5.2023–15.10.2023 Arkkitehtuurimuseossa.
Aikataulu
Tiistai 6.6.2023 | klo 15.00
Kieli: englanti | Osallistuminen: 10/5/0 € (vain korttimaksu)
Tiistai 6.6.2023 | klo 17.00
Kieli: suomi | Osallistuminen: 10/5/0 € (vain korttimaksu)
Maanantai 12.6.2023 | Helsinki-päivä 2023 | klo 15.00
Kieli: englanti | Osallistuminen: maksuton
Maanantai 12.6.2023 | Helsinki-päivä 2023 | klo 17.00
Kieli: suomi | Osallistuminen: maksuton
Tiistai 4.7.2023 | klo 15.00
Kieli: englanti | Osallistuminen: 10/5/0 € (vain korttimaksu)
Tiistai 4.7.2023 | klo 17.00
Kieli: suomi | Osallistuminen: 10/5/0 € (vain korttimaksu)
Tiistai 1.8.2023 | klo 15.00
Kieli: englanti | Osallistuminen: 10/5/0 € (vain korttimaksu)
Tiistai 1.8.2023 | klo 17.00
Kieli: suomi | Osallistuminen: 10/5/0 € (vain korttimaksu)
Tiistai 12.9.2023 | Helsinki Design Week | klo 17.00
Kieli: suomi | Osallistuminen: 10/5/0 € (vain korttimaksu)
Keskiviikko 13.9.2023 | Helsinki Design Week | klo 17.00
Kieli: englanti| Osallistuminen: 10/5/0 € (vain korttimaksu)
Tiistai 10.10.2023 | klo 17.00
Kieli: suomi | Osallistuminen: 10/5/0 € (vain korttimaksu)
Osallistuminen
Varaa paikkasi opastuksille tällä lomakkeella: https://q.surveypal.com/Arkkitehtuurikavely-1970-luvun-Vuosaari
Yhdelle arkkitehtuurikävelylle otetaan yhteensä 25 osallistujaa. Paikat täytetään varausjärjestyksessä. Maksullisilla kierroksilla opastusmaksu kerätään kierroksen alkamispaikalla etukäteen (15 minuuttia ennen kävelyn alkua) kannettavalla korttimaksupäätteellä. Käteinen tai Museokortti eivät käy maksuvälineinä. Tulethan paikalle ajoissa ennen kierroksen alkamisaikaa – kierros alkaa tasalta. Huomioithan, että varaus on sitova ja henkilökohtainen: yhdellä lomakkeella voi tehdä ainoastaan yhden varauksen yhdelle henkilölle. Lomakkeen onnistunut lähettäminen on merkki onnistuneesta varauksesta. Osallistumisohjeet toimitetaan osallistujille sähköpostitse noin vuorokautta ennen teemaopastusta. Jos joutuisit perumaan osallistumisesi, ota yhteyttä: kaura.raudaskoski@mfa.fi
Saavutettavuus
Arkkitehtuurikävelyn aloituspaikka:
Vuotalon pääovilla, Mosaiikkitori 2, Helsinki.
Arkkitehtuurikävelyn päättymispaikka:
Merikorttikuja 6, Helsinki.
Kierros tapahtuu ulkona. Opas käyttää mikrofonia kuulemisen helpottamiseksi.
Reitin pituus n. 2 km yhteen suuntaan. Reitti päättyy viimeiseen kohteeseen osoitteessa Merikorttikuja 6, josta on n. 1,8 kilometrin kävelymatka takaisin metroasemalle.
Kävelykierroksen reitti on päällystettyä tietä. Tienylityspaikoilla jalkakäytävän reunat ovat madallettuja. Reitin varrella on muutama loiva tai melko melko jyrkkä rinne. Reitillä ei ole portaita. Kohteissa, joihin kierroksella pysähdytään, ei ole istumapaikkoja. Oman retkituolin voi halutessaan ottaa mukaan.
Lähin julkinen WC on kävelykierroksen aloituspisteessä Vuotalolla katutasossa. Vuotalolla on myös esteetön WC, ja sisäänkäynti Vuotaloon on esteetön sähköpainikkeella. Esteetön WC on lukossa ja sen voi pyytää avaamaan aulan infotiskiltä tai kahvilasta. Esteetön WC on sukupuolittamaton, muuten WC:t ovat binäärisesti sukupuolitetut.
Lisätietoja
Kaura Raudaskoski
Yleisötyön tuottaja (ma–ke)
Arkkitehtuurimuseo
+358 45 773 10479
kaura.raudaskoski@mfa.fi