Pienillä paikkakunnilla ja maaseudulla seurantalot tehtiin yleensä talkoilla. Rakennusten paikat valittiin huolella, yleensä ne rakennettiin näkyvälle paikalle, tien varteen. Tärkeää oli, että niiden ympärillä oli riittävästi tilaa, sillä talojen yhteydessä oli usein juhla- tai urheilukenttä joukkotapahtumia varten. Seurojen ja yhdistysten keskuudesta valittu rakennustoimikunta vastasi yleensä talojen rakentamisesta ja varojen keruusta. Ulkoapäin rakennukset muistuttivat usein kouluja, osaksi siksi, että seurantalojen rakennustoimikunnissa oli opettajia.
Varhaisimmat seurantalot olivat yksinkertaisia suorakaiteenmuotoisia rakennuksia. Ne tehtiin usein miten puusta, koska ne pystytettiin talkoilla ja puurakentamisen osasivat vuosisadan vaihteessa lähes kaikki. Talojen keskimääräinen koko oli noin 380 neliömetriä. Keskellä rakennusta oli sali, jonka toisessa päässä oli näyttämö.
Ulkoapäin talot tunnistaakin yleensä juhlasalin suuresta ikkunasta. Pienemmät talot olivat sisältä vaatimattomasti koristeltuja. Juhlasaleissa on alunperin ollut puolipaneli seinissä ja näyttämön ympärillä jonkinverran koristusta. Taloissa oli usein myös ravintola keittiöineen sekä vahtimestarin asuinhuone. Suurin osa seurantaloista oli yksikerroksisia. Jos niistä tehtiin kaksikerroksisia, sijoitettiin päätilat ensimmäiseen kerrokseen ja toiseen esimerkiksi kerhohuoneita, lehteri ja kirjasto.
Kaupunkeihin rakennetut suuremmat seurantalot kuten vapaapalokuntientalot ja työväentalot rakennettiin tiilestä ja rapattiin tai päällystettiin harmaakivellä. Niissä saattoi olla kyseisen seuran tilojen lisäksi myös vuokratiloja, jopa hotellihuoneita (vrt. Jyväskylän suojeluskuntatalo). 1920-luvulla rakennetuissa taloissa oli juhlasalin yhteydessä tai sen lisäksi elokuvien katseluhuone. Seurantaloja on Suomessa tällä hetkellä noin 2500. Uusia taloja ei ole rakennettu 1970-luvun jälkeen kuin aivan muutamia ja nekin yleensä palaneen seurantalon tilalle. Kymmenittäin lakkautettuja kansakouluja on kuitenkin muutettu kylätaloiksi.