TYYLISUUNNAT
Suomalaisen puutarha- ja maisema-arkkitehtuurin tyylisuunnat ovat seuranneet tiiviisti eurooppalaista kehitystä. Vaikutteita on tullut Pietarista, Ruotsista ja Saksasta, mutta myös laajemmin Euroopan alueelta. Eurooppalainen terminologiaa, ”englantilaisen” maisemapuutarhan ja ”ranskalaisen” muotopuutarhan käsitteitä, käytettiin 1700-luvun lopulla kuvailemaan Suomen oloihin toteutettuja puutarhakohteita. Niiden käyttö on vapautunut niiden oikeasta historiallisesta viittaussuhteesta tarkoittamaan maisema- ja muotopuutarhaa ylipäätään.
Puutarhatyypit pystyi jakamaan kukkatarhaan, keittiökasvi- tai yrttitarhaan sekä hedelmätarhaan ennen 1700-lukua. Erilaiset puutarhaoppaat vaikuttivat 1700-luvulla melkein olemattoman puutarhakulttuurimme kehitykseen. Professori Pehr Kalm sekä hänen oppilaansa Olof Westzynthius ja Johan Ahlich edistivät kirjoituksillaan ja ajatuksillaan puutarhakulttuuria. Hieman myöhemmin, vuonna 1754 Peter Lundberg neuvoi yhtäläisesti puutarhan rakentamisessa. Turun Akatemian toiminta oli myös tärkeässä asemassa puutarhasuuntausten ja -tiedon välittäjänä ulkomailta Suomeen.
Puutarhaoppaista saatujen vaikutteiden mukaan suomalainen koriste- ja hyötypuutarha jaettiin usein erillisiin kortteliyksiköihin. Puutarhojen esteettisiä ominaisuuksia korostettiin erilaisten terassien käytöllä. Hyötyviljelyn osa puutarhoissa oli kuitenkin yhä tärkeimmässä osassa.
Vaikutteita puutarhasuunnitteluun saatiin lähinnä Ruotsin kautta. Siellä suositun Carl Hårlemanin muotopuutarhat tunnettiin myös Suomessa Carl Wijnbladhin mallipiirustusten kautta. Hårlemanin esikuvan mukaisia muotopuutarhoja perustettiin 1700- ja 1800-luvun vaihteessa Voipalan kartanoon Sääksmäelle, Frugårdiin (Alikartano) Mäntsälään ja Herttoniemen kartanoon Helsinkiin.
Maisemapuutarhoja rakennettiin osin rinnakkain korttelimallisten muotopuutarhojen kanssa. Tämä eklektinen tyyli oli suosittu varsinkin kartanopuutarhoissa. Maisemapuutarhoja toteutettiin Fagervikissä, Haartman Piikkiön Raadelmassa ja Bonsdorff Turun Kakskerran Brinkhallissa 1700-luvun lopussa. Maisemapuutarhat saavuttivat suosiota nopeasti. Niitä käytettiin myös muissa yhteiskuntaluokissa yksinkertaistettuina ja mittakaavaltaan pienempinä.
Maisemapuutarhan esikuvia ei haettu pelkästään Englannista. Suomessa saksalaista maisemapuutarhaa edusti Rilaxholmin kartano Bromarvissa ja mannermaisen pittoreskin maisemapuutarhaesimerkki löytyi Monrepoksen puutarhasta.
Kaupunkitilassa puutarhasuunnittelu näkyi julkisissa kaupunki-istutuksissa, puistikoissa, puistoista ja rantapuistoissa. Istutukset vakiintuivat osaksi kaupunkien keskusta-alueiden kaavoitusta. Suunnittelutyön tuloksena perustettiin Esplanadin puisto, Kaivopuisto, Hämeenlinnan Kaupunginpuisto ja Turun Vartiovuori.
Turun Akatemian eli sittemmin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ja nykyisen Helsingin yliopiston puutarhalla on ollut tärkeä asema suomalaisen puutarhakulttuurin edistäjänä. Aivan kuten Euroopassa, kasvitieteelliset puutarhat ovat tieteellisen opetus- ja tutkimustyön ja yleisen sivistyksen levittämisen paikkoina. Kasvitieteellisten puutarhojen ohella myös puutarhanäyttelyt ovat tuoneet puutarhaharrastajille uusia näkökulmia ei puolilla Suomea vuodesta 1899 lähtien.
Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Kuva: Asko Salokorpi/ MFA
Uusi arkkitehtoninen tyylisuuntaus vaikutti puutarha-arkkitehtuurissa 1900-luvun alussa. Puutarha-arkkitehdit Bengt Schalin ja Paul Olsson toteuttivat paljon tämän tyylisiä puutarhasuunnitelmia. Vuosisadan alussa naisarkkitehdit kuten Eva Kuhlefelt ja Aino Marsio olivat aktiivisesti mukana puutarha-arkkitehtuurin kehityksessä kartanoiden ja ruukinpuistojen mittauksien kautta.
Puutarha- ja maisema-arkkitehtuurin rajat laajenivat kiinteämmin osaksi kaupunkisuunnittelua 1900-luvun puolella. Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga –suunnitelma vuodelta 1915, Otto Iivari Meurmanin asemakaavaoppi vuodelta 1947 ja Heikki von Hertzenin pamfletti Koti vai kasarmi lapsillemme vuodelta 1948 ovat olennaisimpina edistäneet puutarhasuunnittelun kehitystä osana kaupunkien ja taajamien rakentamista.
Asemakaavoitus palasi ruutukaavaan 1950-luvulla. Uusia asuinalueita suunniteltiin kokonaisvaltaisesti ja puutarha- ja maisema-arkkitehtien suunnittelua ohjasivat samat käsitteet kuin teollisen massarakentamisen. Tehokkuus, nopea rakentaminen, kustannusten minimointi, alueiden käyttöasteen kasvattaminen ja toimintojen monipuolistaminen olivat suunnittelun keskiössä. Tämä vaikutti viherrakentamisessa käytettyihin materiaaleihin, kasveihin ja suunnittelutyön muotokieleen.
Paul Olsson: Sunila Oy, puutarhasuunnitelma työ nro 705, Puistola
Kuva: MFA
Tapiola, Silkkiniitty, Aarnilammikko, As Oy Ketju
Kuva: Teuvo Kanerva/ MFA
Puutarha- ja maisema-arkkitehtuuriin ovat vaikuttaneet sekä kansainväliset että kansalliset ideologiat ja toteutukset. Rakennettua maisemaa on muokattu aina oman aikansa suunnittelulähtökohtien mukaan. Näitä jälkiä on mahdollista nähdä tämän päivän maisemassa. Siksi on suotavaa kehittää tulevaisuudessa eri tyylilajien ymmärrystä ja arvostamista eteenpäin.