Heikki Havas
Heikki Havas (22.10.1926–13.3.2012) oli arkkitehti, Museoviraston toimistopäällikkö sekä intohimoinen valokuvaaja. Hänet tunnetaan erityisesti taitavana arkkitehtuurin tallentajana ja hän olikin siksi yksi halutuimpia kuvaajia 1950-luvulla. Helsingissä valokuvaajaperheeseen syntynyt Havas harrasti valokuvausta ahkerasti ja hänellä oli mahdollisuus päästä oppimaan sitä kotioloissa, sillä hänen vanhemmillaan oli valokuvalaboratorio kotonaan. Heikki hyödynsi tätä mahdollisuutta myös oman valokuvatuotantonsa kanssa. Valokuvaus kulki mukana vielä myöhemmässäkin elämässä ja hänen valokuvaajan uransa kesti kokonaisuudessaan kymmenisen vuotta. Hän pyrki valokuvaajana ilmentämään 1950-lukua ja silloin vallinneita käsityksiä, joita hän piti vielä myöhemminkin tärkeinä. Hän kuvasi mustavalkoisia arkkitehtuurivalokuvia Ilford-filmille paljekameralla Linhof technika 9 x 12 ja Rolleiflex-kameralla. Hänen valokuviaan on julkaistu etenkin Arkkitehti-lehdessä.
Arkkitehti ja valokuvaaja
Valmistuttuaan ylioppilaaksi Helsingin Normaalilyseosta Heikki Havas pääsi opiskelemaan arkkitehtuuria Teknilliseen korkeakouluun. Arkkitehdiksi hän valmistui vuonna 1954. Valokuvaus jatkui opintojen ohella ja hän voitti muun muassa useita ylioppilaiden kulttuurikilpailuita. Hän toimi myös jonkin aikaa lehtikuvaajana. Arkkitehtuurivalokuvaus oli alun perin opintojen aikaisten ekskursioiden sekä oman harrastuneisuuden tuotosta, mutta kilpailuvoittojen myötä eri arkkitehtitoimistot päätyivät kysymään häntä kuvaamaan suunnittelemiaan rakennuksia. Havaksen työskentely arkkitehtitoimistoissa vaikutti suuresti hänen käsitykseensä arkkitehtuurista sekä sen esittämiseen valokuvauksen keinoin.
Heikki Havas työskenteli hetken aikaa kuvanveistäjä Alpo Sailolla piirustus- ja muotoilutehtävissä, mutta moderni arkkitehtuuri veti häntä puoleensa ja oli etusijalla opiskeluissa. Hän päätyi töihin Yrjö Lindegrenin, Aulis Blomstedtin sekä Bertel Saarnion toimistoihin, joissa työskenteleminen valmensi häntä arkkitehdin ammattiin. Lindegrenillä työskennellessään Havas toimi piirtäjänä ja mallintekijänä. Mallintekijänä hän oli vastuussa muun muassa käärmetalon pienoismallista. Valmistunut Käärmetalo oli myös Havaksen varsinaisen arkkitehtuurivalokuvauksen ensimmäisiä kohteita. Havas toimi myös pitkään yhteistyössä Aulis Blomstedtin kanssa ja toimi hänen kohteidensa vakiovalokuvaajana.
Mielikuvat arkkitehtuurista syntyivät valokuvien kautta
Arkkitehdit olivat hyvin tarkkoja siitä, kenet ottivat kuvaamaan rakennuksiaan ja toimivat usein samojen valokuvaajien kanssa pitkään. Havaksen mukaan he eivät usein kuitenkaan olleet aktiivisesti mukana valokuvausprosessissa, vaan antoivat valokuvaajan itse määritellä kuvaustekniset seikat. Muutamia poikkeuksia kuitenkin oli ja esimerkiksi Alvar Aalto antoi hyvin tarkkoja ohjeita kuvakulmista ja vaikutti myös siihen, miten valokuvaa käsiteltiin jälkikäteen. Arkkitehtuurin valokuvaajilla, kuten Havaksella, oli suuri rooli siinä, millä tavoin suomalaista arkkitehtuuria esitettiin kansainvälisesti ja millainen kansainvälinen kuva sekä käsitys siitä muodostui. Valokuvaajat pyrkivät tallentamaan rakennusten perimmäistä merkitystä, jota arkkitehdit tavoittelivat. Tarkkaan valituilla valokuvilla pyrittiin ilmentämään aikansa vallitsevia ideaaleja. Erilaisissa näyttelyissä esitellyissä valokuvissa rakennusten kuvia rajattiin ja käsiteltiin niin, että syntyi pikemminkin abstrakteja kompositioita kuin yksiselitteisiä yleiskuvia. Etenkin sisäkuvista ei ollut välttämättä suoraan nähtävissä mittakaava ja mistä tilasta tai rakennuksen osasta oli kyse. Mustavalkokuvissa valolla ja varjolla oli myös suuri merkitys siihen, miten pintamateriaalit, muodot ja geometria tuotiin esille.
Havas ei ollut kuvauksessaan teoreettisesti turhan tarkka, vaan valitsi sopivat kuvakulmat sekä -kohdat ja odotti oikeaa hetkeä, jolloin valaistus oli kohdallaan. Havaksen mukaan, vaikka arkkitehtuuri on ennen kaikkea tilan muodostamista, tutkitaan siinä myös materiaa. Eksteriööreissä tilan tuntua luodaan ympäröivän luonnon rajaavilla elementeillä kuten maastonmuodoilla ja puiden oksilla ja näin katsojan saapumista kuvaan helpotetaan. Havaksen mukaan arkkitehtuurin kuvaus on parhaimmillaan muutakin kuin tilallista tai esineellistä esittämistä ja kuvaan liittyy jotakin symbolista, jonka tuntee heti kuvauspaikalla, jolloin aika ja sen virtaus ovat läsnä. Jos haluaa saada onnistuneen kuvan, sen tuntee jo paikan päällä kuvaushetkessä. Kuvamme 1950-luvun arkkitehtuurista välittyy merkittävältä osin Havaksen valokuvien kautta.
Havas ehti toimia myös assistenttina ja nykyaikaisen rakennustaiteen erikoisopettajana Teknillisessä korkeakoulussa. Hän harjoitti yksityisyrittäjyyttä arkkitehtina vuoteen 1961 saakka, jonka jälkeen hänet nimitettiin Muinaistieteellisen toimikunnan (nykyinen Museovirasto) vt. arkkitehdiksi ja myöhemmin vakinaiseksi vuonna 1963. Hän toimi virassa vuoteen 1990 saakka rakennusmuistomerkkien restauroinnin parissa, jonka jälkeen hän jäi eläkkeelle.
Moderni rakennussuojelu saa alkunsa
Havaksen toimiessa aluksi yksin ja myöhemmin yhdessä useamman arkkitehdin kanssa, haki korjausrakentamisen sekä restauroinnin erilaiset linjaukset vielä muotoaan. Merkittäviä hankkeita, joissa Havas toimi asiantuntijana, olivat muun muassa Olavinlinnan, Hämeen linnan ja Kuusiston linnanraunion restauroinnit. Havas toimi hyvin määrätietoisesti peruskorjaus- ja restaurointihankkeissa, huomioiden restaurointiopilliset tavoitteet sekä tekniset vaatimukset, vaikka korjaustoimikunnat pyrkivätkin painottamaan yleensä käytännöllisempiä näkökohtia. Pukkilan ja Louhisaaren kartanoiden kohdalla, kun Museovirasto vastasi rakennusten museokohteiksi restauroinnista, voitiin arkkitehtien, konservaattorien ja tutkijoiden pyrkimykset yhdistää onnistuneeksi kokonaisuudeksi, jossa antikvariaattiset näkökohdat määrittelivät lopputuloksen. Havaksen toimiessa lukuisissa asiantuntijatehtävissä 1960-luvulla, alkoi museokentälläkin olla rakennussuojelu ja restaurointi yhä tärkeämpää. Havaksen ollessa Unescon kulttuurimerkkivuoden 1964 jäsen, oli hän mukana merkittävässä Venetsian kokouksessa, jossa Venetsian julistuksen myötä moderni rakennussuojelu sai alkunsa.
Havaksen merkittävimmäksi toimialueeksi arkkitehdin- ja virkamiestoiminnan saralla muodostuivat vanhat kirkot. Hän vastasi esimerkiksi Pyhäjoen ja Nousiaisen kirkkojen restaurointisuunnittelusta Maija Kairamon kanssa. Sivutyönään Havas oli mukana esikuvallisen Porvoon suojelukaavan laadinnassa 1970-luvulla. Havaksen sekä Museoviraston yhteistyöllä onnistuttiin pelastamaan Lapin seudulla lukuisia rakennuksia kuten Pielpajärven kirkko, Utsjoen kirkkotuvat, Laanilan savottapiha, Sallivaaran poroerotusalue ja Utsjoen Välimaan kruunun torppa.
Arkkitehtuurimuseo on avannut Finnassa valikoiman Heikki Havaksen valokuvia
Heikki Havaksen negatiiveja on lahjoitettu Arkkitehtuurimuseolle jo hänen elinaikanaan vuonna 1968 ja ensimmäinen lahjoitus sisälsi noin 8000 negatiivia.
Arkkitehtuurimuseon tammikuussa 2023 Finnassa julkaiseman kokoelman reilu 1500 negatiivia kattaa lukuisia julkisia rakennuksia Suomesta ja ulkomailta. Aineistossa on kuvia rakennuksista lukuisilta arkkitehdeiltä kuten Raili & Reima Pietilältä, Erik Bryggmanilta, Aarno Ruusuvuorelta, Osmo Siparilta, Viljo Revelliltä, Yrjö Lindegreniltä, Aulis Blombstedtiltä, Kaija & Heikki Sireniltä, Toivo Korhoselta ja Jorma Järveltä. Joukossa on myös taltioituna erilaisia näyttelyitä kuten Suomen paviljonki Brysselin maailmannäyttelystä, Eliel Saarisen muistonäyttely ”Arkitektur i Finland” ja Wärtsilän näyttely. Lisäksi mukana on taltioituna muutamia pienoismalleja.
Havaksen valokuvakokoelma on julkaistu Finnassa korkearesoluutioisina A4-kokoisina tiedostoina. CC BY 4.0 -lisenssi sallii aineiston vapaan käytön ja esimerkiksi oppimateriaalien muokkaamisen aineiston pohjalta. Kokoelmasta on mahdollista vaikuttua myös vain kuvia selailemalla. Finna innostaa tekemään vertailuja suunnitelmien välillä ja mahdollistaa monenlaiset näkymät erilaisten hakujen kautta.