ARKKITEHTUURI

Erik Kråkström ehti tehdä arkkitehdin työtä neljän vuosikymmenen ajan. Tuona aikana suomalaisen yhteiskunnan rakenne muuttui merkittävästi. Arkkitehtuurin tuli mukautua niin maan elinkeinopoliittisen tilanteen muuttumisen kuin kaupungistumisen mukanaan tuomiin haasteisiin. Uudet työskentelytavat ja –menetelmät vaativat arkkitehdeiltakin sopeutumista, jossa Kråkström toimi alansa edelläkävijänä.

Oman toimistonsa Kråkström perusti vuonna 1950. Hänen toimistonsa oli edelläkävijä muun muassa tietotekniikan hyödyntämisessä suunnittelun apuvälineenä. Myös korjausrakentamiseen liitettävät rakennussuojelukysymykset olivat ajalla uudehkoja. Kråkström huomioi kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot kuitenkin omassa lisärakennus- ja korjausrakentamissuunnittelussaan kiitettävästi. Hän painotti kulttuurihistorian ja rakennustaiteen historian tuntemuksen merkityksellisyyttä kelvollisen nykyarkkitehtuurin luomisessa.

Voimalarakennuksen suunnittelussa hän keskittyi visuaalisen ympäristön ja rakennuksen yhteen sopeuttamiseen. Hän pyrki sulauttamaan saarelle sijoitetun niin käyttötarkoitukseltaan, materiaaleiltaan kuin rakennustekniikaltaan modernin rakennuksen mäntyvaltaiseen ja kallioiseen luontoon mahdollisimman saumattomasti. Merkittävän teollisuusrakennuskokonaisuuden muodostavat myös Lappeenrantaan Oy Kaukas Ab:n Lauritsalan tehtaille vuosien 1955 ja 1991 välillä suunnitellut rakennukset.

Kråkström tuli tunnetuksi eritoten teollisuusrakennusten suunnittelijana. Hän laati monia tehdas-, saha- ja voimalarakennusten suunnitelmia sekä toimistorakennuksia muun muassa Imatran Voima Oy:lle ja Kaukas Oy:lle. Imatran Voima Oy:lle hän suunnitteli myös pääkonttorin Helsinkiin. Hänen tunnetuimpia töitään oli niin ikään Imatran Voima Oy:lle suunniteltu maamme ensimmäinen ydinvoimala, Loviisan voimalaitos vuonna 1977.

Mittavan työnsaran Kråkström teki myös koulujen suunnittelijana. Hän kirjoitti aiheesta ammattilehdissä ja korosti koulujen merkitystä tiedon välittämisen tilana. Hän oli mukana toimittamassa Suomen rakennustaiteen museossa esillä olleeseen näyttelyyn liittynyttä näyttelyjulkaisua vuonna 1972. Koulu rakentuu -julkaisussa hän näki koulujen suunnittelun yhdyskuntasuunnitteluna pähkinänkuoressa.

1970-luvulla tapahtui niin koululaitoksen historiaa kuin oppilaitosarkkitehtuuriakin mittavasti muokannut koulu-uudistus, jonka yhteydessä kansa- ja keskikoululaitos yhdistettiin peruskouluksi. Uudistuksen myötä monet sodan jälkeen rakennetut koulurakennukset autioituivat, eivätkä soveltuneet asianmukaiseen uudiskäyttöön. Kråkström kritisoi sitä, että valtiolta suuria investointeja vaatineet rakennukset seisoivat nyt tyhjinä, vaikka yhteiskunta vaati alati enemmän käyttökelpoista rakennettua pinta-alaa.

Vuonna 1972 hän kirjoitti: ”kunnilla on kaikki mahdollisuudet, ottaen huomioon resurssinsa, rakentaa sellaisia koulu- ja kulttuurirakennuksia, joita järkiperäisesti voidaan käyttää eri alojen opetukseen ja sivistyselämän toimintoihin”. Hän toivoi, että uudet koulurakennukset suunnitellaan riittävän monikäyttöisiksi ja joustaviksi. Omassa arkkitehtuurissaan tämä konkretisoitui esimerkiksi Mustasaaressa Sulvan koulun (1951) luokkahuoneissa, joissa hän luopui kiinteistä opettajankorokkeista. Näin huonetiloista saatiin muuntokelpoisempia ja sitä myöten pitkällä aikavälillä käytettävämpiä kuin aiemmin.

Koulurakennusten yhteydessä Kråkström kritisoi niin ikään lainsäädäntöä. Hänen mukaansa lakia oli kehitettävä siten, että koululainsäädäntö ja rakennusohjelmien sisältö saataisiin yhteen koulun kokoon ja sijoitukseen vaikuttavan suunnittelu- ja rakennuslainsäädännön kanssa. Hän näki, että ympäristön alennustila johtuu joko puuttuvista ideoista ja suunnitelmista tai kyvyttömyydestä toteuttaa laadittuja ideoita ja suunnitelmia. Uudistettu lainsäädäntö olisi ollut yksi tie kohti eheämpää, esteettisempää ja toimivampaa kaupunkikuvaa.

Vaikka Kråkströmin toimisto keskittyi ennen kaikkea rakennussuunnitteluun, teki arkkitehti kunnioitettavan uran myös yhdyskuntasuunnittelijana. Hän tutustui asemakaavoitukseen jo työskennellessään Yrjö Lindegrenin kanssa uransa alkuvaiheilla, mutta laati myöhemmin kaavoituksia myös itsenäisesti. Hän laati esimerkiksi Jakomäen, Lähderannan ja Niemenmäen asemakaavat, Hyvinkään keskustasuunnitelman sekä Kuopion, Matinkylän ja Tammisaaren yleis- ja asemakaavat.

Yhdyskuntasuunnittelussa Kråkström korosti maisema-arkkitehtuurin osaa viihtyvän elinympäristön muokkaajana. Hän pahoitteli sitä, että suunnitellun kaavan illustraatiokuvissa hahmotetut ideat vain harvoin toteutuivat. Hänen mukaansa ideat unohtuivat usein rakentamisen myötä, mikä johtui puuttuvasta jatkuvuudesta. Ideoiden hajanaisuus johtui myös puuttuvasta kokonaisvalvonnasta. Hän näki, että ihmisellä on vastuu ympäristöstään.

Suomen rakennustaiteen museon syksyllä 2009 järjestämässä muistonäyttelyssä nähtiin valikoitu kooste Erik Kråkströmin arkkitehtuurista . Kohteet valittiin näyttelyyn siten, että ne antoivat monipuolisen tarkastelupinnan alkuvuodesta menehtyneen suunnittelijan arkkitehtuuriin. Kråkströmin töitä on ollut usein esillä myös suomalaista arkkitehtuuria esitelleissä kansainvälisissä näyttelyissä. Tutkimuksen arvoisia ovat samaten arkkitehdin itsensä kirjoittamat useat kohde-esittelyt ammattilehdissä. Esittelyjä on julkaistu alan lehdissä myös ulkomailla.

© 2009 Suomen rakennustaiteen museo/ Aura Kivilaakso