Toivo Jäntti

07.04.1900, Helsinki - 08.05.1975, Helsinki

Toivo Jäntti oli nimekäs arkkitehti, jonka suuri yleisö muistaa erityisesti Helsingin Olympiastadionin toisena suunnittelijana. Jänttiä ei ole kuitenkaan tutkittu kovinkaan paljon. Hänen uransa huippu sijoittui aikaan, jolloin funktionalismi eli murroskauttaan ja maassa rakennettiin määrätietoisesti mm. julkisia rakennuksia. Suuriin kaupunkirakennuksiin erikoistunut Jäntti menestyi uransa aikana esimerkiksi lukuisissa urheilurakennusten, liiketalojen ja sairaaloiden arkkitehtuurikilpailuissa. Hänen suunnitelmistaan moni jäi kuitenkin toteutumatta. Hänen uransa alkuvaiheen taloudellisen laman takia kilpailu toimeksiannoista oli kovaa.

Toivo August Jäntti syntyi Helsingissä rakennusmestari August Jäntin perheeseen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Suomalaisesta Normaalilyseosta vuonna 1919 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1928. Valmistuttuaan Jäntti teki useita opintomatkoja, jotka suuntautuivat Euroopan eri maihin. Vuosina 1928-1930 hän työskenteli palkollisena eri arkkitehtitoimistoissa suunnittelukokemustaan kartuttaen.

Vuodesta 1930 lähtien Jäntti toimi itsenäisenä arkkitehtina. Hän osallistui lukuisiin arkkitehtuurikilpailuihin niissä monesti menestyen – hänen ehdotuksensa pääsivät palkintosijoille ja niitä myös lunastettiin. Moni kilpailuehdotus on jäänyt kuitenkin unohdukseen, kun suunnitelmia ei koskaan toteutettu. Jäntti voitti ensimmäisen palkinnon esimerkiksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestämässä Kaivotalon arkkitehtuurikilpailussa vuonna 1939, mutta sotien takia rakentamiseen ei Jäntin suunnitelmien mukaan koskaan ryhdytty. Sen sijaan Helsingin suojeluskuntatalo valmistui hänen laatimien suunnitelmien mukaan Pohjoisen Hesperiankadun ja Töölöntorinkadun kulmaan vuonna 1941. Suojeluskuntataloon kun saatiin mittava rahalahjoitus Lotta Svärd -järjestöltä; sodan keskellä rakennushankkeissakin itsenäisen isänmaan jatkuvuus asetettiin monesti prioriteetiksi.

Jäntin ensimmäisiä omia toimeksiantoja oli Kellokosken mielisairaalalle tehdyt suunnittelutyöt, jotka käsittivät useita projekteja muutos- ja laajennustöistä uudisrakennuksiin. Kellokosken aluetta hän suunnitteli vuosina 1932-1942. Moni hänen laatimistaan suunnitelmista jäi toteutumatta, mutta alueelle nousi esimerkiksi kaksi uudisrakennusta: ylilääkärin ja alilääkärien talot. Haasteellisin tehtävä oli kuitenkin alueella sijaitsevan vuosina 1884-1889 rakennetun ja vuosina 1914-1915 mielisairaalaksi muutetun, alunperin arkkitehti Sebastian Gripenbergin suunnitteleman rakennuksen, ”Kartanon”, mittava muutos-, laajennus- ja korjaustyö. Tässä tehtävässä Jäntti onnistui menestyksekkäästi kunnioittaen niin rakennuksen alkuperäistä klassistista ilmettä kuin vuosina 1914-1915 rakennettujen siipiosien arkkitehtuuria.

Jäntin arkkitehtuuri edusti pääasiassa puhdaslinjaista funktionalismia. Esimerkiksi Kellokosken ylilääkärin talo (1932) on 1-2-kerroksinen alkuaan puhtaan valkoiseksi rapattu rakennus, jonka korkeassa osassa on loiva harjakatto. Rakennuksen kahdesta tasanteesta muodostuva geometrinen matala osa muodostaa vastaparin korkean osan hivenen klassistiselle muotokielelle lisäten samalla julkisivujen moniulotteisuutta ja tilajaottelun kontrastia. Rakennuksen matalammassa osassa tasakatto toimi 1930-luvun terveys- ja hygieniaihanteiden mukaan kattoterassina aurinkokylpyjä varten. Tietty hygienian tavoittelu sekä modernien ideoiden hyödyntäminen näkyi Jäntin arkkitehtuurissa laajemminkin.

Jäntti työskenteli jonkin aikaa Puutalo Oy:n palveluksessa (1943-1954), missä laati suunnitelmia Jorma Järven kanssa. Arkkitehdit suunnittelivat yhdessä uudenaikaisia rakennusmenetelmiä kokeillen niitä rivitaloryhmään Helsingin Herttoniemeen, As. Oy Herttua (1949) oli Suomen ensimmäinen puuelementtirakenteinen rivitalo. Se oli 26 huoneistoa käsittävä rivitaloasuntoryhmä, jonka lämmitys hoitui yhteisen lämpökeskuksen kautta. Rakennuskompleksissa oli myös yhteinen sauna, pesula ja talonmiehenasunto, ja siinä asunnot oli erotettu toisistaan kantavina rakenteina toimivilla palomuureilla. Muut seinärakenteet oli koottu Puutalo Oy:n tehdasvalmisteisista puuelementeistä.

Helsingin Olympiastadionin Jäntti suunnitteli yhdessä Yrjö Lindegrenin kanssa. Lindegren ja Jäntti voittivat vuonna 1933 stadionrakennuksen kaksivaiheisen suunnittelukilpailun ehdotuksellaan ”1500”. Urheiluareenan rakentaminen alkoi vuonna 1936 ja se valmistui sopivasti vuodeksi 1940 kaavailtuja olympialaisia varten. Kisat jouduttiin kuitenkin perumaan epävakaan poliittisen tilanteen vuoksi, ja stadionilla järjestettiin kisojen sijaan sodassa kaatuneiden muistotilaisuus. Stadionin rakentamisessa haluttiin korostaa maan kansainvälisiä yhteyksiä. Rakennuksella haluttiin ilmentää omaa kansallista identiteettiä, mutta osoittaa kuitenkin yhteenkuuluvuus kansainvälisen olympiayhteisön kanssa. Arkkitehtuuri toimi siis eräänlaisena kisakaupungin tunnettuutta lisäävänä propagandana ja visuaalisena tunnusmerkkinä. Suunnitelman työstämistä varten Lindegren ja Jäntti saivatkin 10 000 markan matka-apurahan, jonka turvin he matkustivat kuuden viikon ajan eri maiden olympiarakennuksiin tutustuen.

Olympiastadion vihittiin käyttöön kesäkuun 12. päivänä vuonna 1938. Funktionalistinen, valkoinen ja puhdaslinjainen rakennus nähtiin itsenäisyyden symbolina ja siinä yhdistyi estetiikan ohella arkkitehtuurin käytännöllisyys, toiminnallisuus ja ratkaisujen rationaalisuus. Stadion rakennettiin poliittisen yhteisymmärryksen vallitessa ja sen rakennuttamisen rahoituksen ratkaisi eduskunta. Jokaisella kansalaisella oli mahdollisuus tukea patrioottista rakennushanketta ostamalla stadion-merkillä varustettuja tuotteita.

Uuden Olympiastadionin tunnusmerkki oli 72 metrin korkeuteen kohoava kapea torni, joka olikin yksi toisen vaiheen kilpailuohjelman edellyttämistä ratkaisuista. Kilpailuohjelman mukaan stadion oli rakennettava teräsbetonista, ja kuten monessa muussa ulkomaisessa olympiarakennuksessa, siinä oli oltava näyttävä torni. Stadionia muutettiin ensimmäisen kerran jo 1940-luvun lopulla, sillä sitä piti uudistaa olympialaisia varten, mitkä järjestettiin Helsingissä viimein vuonna 1952. Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti vastasivat rakennuksen muutostöistä myös tuolloin, ja Jäntti myöhemmistä muutostöistä vielä 1970-luvulle saakka.

Toivo Jäntin elämäntyö oli merkittävä suomalaisen rakennustaiteen historiassa ja ansaitsisi siksi perusteellisempaa tutkimusta. Hän oli jo elinaikanaan ammattikunnan keskuudessa arvostettu, minkä todistaa esimerkiksi se, että hän toimi usein Suomen Arkkitehtiliiton valitsemana tuomarina eri arkkitehtuurikilpailuiden palkintolautakunnissa. Jäntti oli Arkkitehtiliiton sekä Suomen Taiteilijaseuran jäsen.

Arkkitehtuurimuseolla ei ole Toivo Jäntin piirustuskokoelmaa. Museo on kuitenkin saanut Yrjö Lindegrenin kokoelman yhteydessä Olympiastadionin originaalipiirustuksia.