Rudolf Lanste
1903 - 1985
Rudolf Lanste (ent. Landstedt) on suunnittelija, joka on jäänyt arkkitehtuurin historiassa melko tuntemattomaksi. Hän ehti silti tehdä huomionarvoisen uran sunnitellessaan rakennuksia pääasiassa Helsinkiin 1930-luvulta lähtien. Hänen lähes täydellinen piirustuskokoelmansa säilyi Villa Lansten (1939), hänen itselleen Espoon Nuottaniemeen suunnittelemansa huvilan ullakolla.
Rudolf Lanste suunnitteli monia asuinkerrostaloja pääkaupunkiseudulle. Hänen Töölöön ja Munkkiniemeen suunnittelemansa rakennukset ovat edustavia esimerkkejä funktionalismista, joka asettui kaikessa koruttomuudessaan ympäristöönsä, muttei kuitenkaan herättänyt sen suurempaa huomiota ammatikunnan keskuudessa. Hänen suunnittelemansa kerrostalot esimerkiksi Munkkiniemessä on arvotettu kuitenkin paikallishistoriallisesti merkittäviksi. Lansten arkkitehtuuri on harkittua ja viimeisteltyä, huolellisesti toteutettua suunnittelutyötä. Moni hänen 1930-luvulla suunnittelemansa rakennus on säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan.
Vuosien 1929-1945 välillä Rudolf Lanste suunnitteli Helsinkiin yhteensä kolmetoista kerrostaloa. Hänen työnsä ovat siis vaikuttaneet kaupunkikuvan rakentumiseen ja täydentävät osaltaan kortteleita, joita on arvostettu eheydestään ja kokonaisuudestaan tietyn aikakauden arkkitehtuurin edustajina. Monia Töölöön funktionalistisia kerrostaloja suunnitelleita nimekkäämpiä arkkitehteja on tutkittu hyvinkin paljon. Heidän suunnitelmiensa rinnalla myös Lansten rakennukset edelleen täydentävät kokonaisuutta.
Vuonna 1985 Arkkitehtuurimuseoon (ent. Suomen rakennustaiteen museo) lahjoitettiin Rudolf Lansten kokoelma. Siinä on yksinomaan hänen opiskeluajan töitään ja asuinrakennuksia.