Oiva Kallio

23.07.1884, Alaveteli - 13.08.1964, Helsinki

Oiva Sakari Kallio kirjoitti ylioppilaaksi 1904 ja valmistui arkkitehdiksi Polyteknillisestä opistosta (nyk. Teknillinen korkeakoulu) 1908. Hän teki valmistuttuaan opintomatkoja Pohjoismaihin, Saksaan, Itävaltaan ja Unkariin ja myöhemmin – vuonna 1925 – Ranskaan, Italiaan ja Hollantiin.

Kallio perusti oman toimiston 1912. Tätä ennen hän oli jo piirtänyt Karkun kirkon. 1910-luvulla hän osallistui veljensä Kauno S. Kallion kanssa moniin arkkitehtuurikilpailuihin. Yhdessä he suunnittelivat kilpailun tuloksena SOK:n toimitalon Helsinkiin sekä Imatran voimalaitoksen julkisivut.

1924 Oiva Kallio voitti Etu-Töölön asemakaavakilpailun. Hänen ehdotuksessaan leveitä liikenneväyliä reunustivat umpinaiset, klassisistiset liikekorttelit. Kallion suunnitelmaa ei koskaan toteutettu, vaikka hän teki kilpailuehdotuksen pohjalta jatkosuunnitelmankin. Uuden version vauhdikkaat perspektiivikuvat piirsi Elsi Borg vuonna 1927. Suunnitelma muuttui jatkovaiheessa selvästi amerikkalaisen suurkaupunki-ihanteen suuntaan.

Yksi Kallion tunnetuimpia töitä on hänen oma kesähuvilansa ”Oivala” Helsingin Villingissä (nyk. SAFA:n omistuksessa). Rakennus valmistui 1924, ja siinä on käytetty roomalaisen atriumtalon perusideaa: suljettua sisäpihaa, jossa yksinkertaisen peristyylin taakse on sijoitettu pienikokoiset huoneet. Kallio rakennutti Villinkiin myös saunan, joka on ollut monen suomalaisen rantasaunan esikuvana. Hän oli tiettävästi ensimmäinen arkkitehti, joka kiinnitti vakavaa huomiota saunarakennuksen arkkitehtoniseen suunnitteluun.

1920-luvun lopulta lähtien Oiva Kalliosta tuli yksi suomalaisen funktionalismin varhaisista edustajista. Hänen tunnetuin funkisrakennuksensa on vuonna 1930 valmistunut henkivakuutusyhtiö Pohjan liikerakennus Helsingin Kaisaniemessä. Rakennusta hallitsevat yhtenäiset nauhaikkunat. Nk. töölöläisfunkista edustaa puolestaan Yrjönkatu 17 asuinkerrostalo suorakaiteen muotoisine erkkereineen. Muita Kallion suunnittelemia rakennuksia ovat vakuutusyhtiö Varma Bulevardilla sekä useat Pohjoismaisen Yhdyspankin haarakonttorit eri puolilla Suomea. Näiden lisäksi hän suunnitteli Oulun kirjasto-, museo- ja maakunta-arkistorakennuksen, Kurun, Aurejärven ja Äyräpään kirkot sekä useita kerrostaloja Helsinkiin.

Oiva Kallion piirustuksissa on aina käytännöllinen ote. Jos vain mahdollista, hän mahdutti yhdelle ainoalle piirustusarkille kaiken oleellisen – pohjapiirustuksen, julkisivut, leikkaukset ja joitakin selventäviä yksityiskohtia. Kun ammattitaitoinen rakentaja sai tämän paperin käsiinsä, hänelle selvisi kerralla koko tehtävä.

Rakennuksen valmistuttua piirustus saattoi joutua hukkaankin, koska se oli täyttänyt tehtävänsä. Näin on käynyt esimerkiksi Villa Oivalan piirustuksille: vain yksi sinikopio on säilynyt ja on nykyään SAFA:n hallussa.

Tämän käytännöllisyyden leimaaman piirustuspraktiikan ohella löydämme luonnoskirjojen reheviltä ja värikylläisiltä sivuilta taiteilija Oiva Kallion. Etenkin 1910-luvun matkaskissit Itävallasta ja muualta Keski-Euroopasta ovat herkullisia. Pehmeä väriliitu sopi maisemiin ja muhkeisiin barokkiaiheisiin, esimerkkeinä ”Näkymä Salzburgista 14.6.1912” ja ”München”. Kiinnostus historialliseen arkkitehtuuriin säilyi Kalliolla syvänä ja näkyy esimerkiksi Suomenlinnaan liittyvän Särkänlinnan linnoitukseen pieteetillä tehdyssä ravintolasuunnitelmassa. Koko 1920-luvun ajan hän oli kiinnostunut pohjoismaisesta ja etenkin tanskalaisesta arkkitehtuurista. Tämä vaikutus näkyy hänen yksityishuviloissaan, kuten tohtori Gröndahlin huvilassa ja Allinnassa Riihimäellä.

Viimeksi mainittu loistohuvila rakennettin paikkakunnan korkeimmalle paikalle, johon alun perin oli suunniteltu vesitornia (se rakennettiin paljon myöhemmin Erik Bryggmanin piirustusten mukaan samalle harjanteelle).

Siihen nähden miten hyvin Oiva Kallio oli sisäistänyt arkkitehtuurin historian töihinsä, tuntuu ehkä yllättävältä, että hänet mainitaan meillä myös funktionalismin eturivissä. Hän päihitti perin helpon tuntuisesti nuoremmat kollegansa arkkitehtuurikilpailuissa. Hämmästyttävän tuoreella otteella hän toi töihinsä uutuuksia, esimerkkinä Pohja-yhtymän talo Kaisaniemenkadulla.

Imatran voimalaitoksen julkisivukilpailun voitto 1926 toi mainetta Kallion veljeksille. Se oli rakennushanke, jonka onnistumista ja etenemistä koko maa seurasi, olihan Imatran koski vielä tähän aikaan Euroopan suurin vapaa vesiputous.

Suomalainen sauna oli Oiva Kallion mieliaihe vastapainona mittavammille töille. Vuoden 1940 pitämättä jääneitä olympialaisia varten hän suunnitteli ”Olympiasaunan”, jonka piirustukset ovat museon kokoelmissa.

Oiva Kallion kokoelma ei ole kovin suuri. Piirustukset on taitettu tiukasti kansioihin, ja niihin on tehty mittamerkintöjä. Niitä ei ole tehty palvelemaan esteetikkojen silmää, vaan ne palvelevat puhtaasti käytännön rakentamista. Esteettisen silmän puutteesta ei Oiva Kalliota kuitenkaan voi moittia, sillä hän oli tunnettu myös erinomaisena valokuvaajana.