Matti Suuronen

14.06.1933, Lammi - 16.04.2013, Espoo

Matti Johannes Suuronen kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1954 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1961. Opiskeluaikanaan hän työskenteli Erno & Sahlbergin, K. A. Pinomaan ja Heimo Kautosen arkkitehtitoimistoissa sekä Hämeenlinnan kaupungilla. Oman arkkitehtitoimiston hän perusti heti valmistuttuaan vuonna 1961. Opintomatkoja Suuronen teki Pohjoismaiden lisäksi Neuvostoliittoon, Itävaltaan, Sveitsiin, Italiaan, Saksaan, Espanjaan ja Argentiinaan.

Suuronen on tunnettu ennen kaikkea Futuron ja muiden Casa Finlandia -sarjaan kuuluvien muovirakennusten suunnittelijana. Futuron prototyyppi syntyi tilaustyönä, kun vuonna 1965 Suurosen vanha koulutoveri pyysi häntä suunnittelemaan helposti pystytettävän ja nopeasti lämmitettävän hiihtomajan vaikeakulkuiseen maastoon. Suuronen oli käyttänyt muovia rakennusmateriaalina suunnitellessaan Hankkijalle Seinäjoelle samana vuonna valmistuneen viljasiilon, jonka huipulle tuli halkaisijaltaan kahdeksanmetrinen muovikupu. Kokeilujen jälkeen Suuronen päätyi pyörähdysellipsoidin muotoiseen, lasikuituvahvisteisesta polyesterimuovista eli lujitemuovista valmistettavaan rakennukseen, joka koostuu kuudestatoista metallijalkojen varaan pystytettävästä osasta. Suuronen suunnitteli myös sisustuksen, johon kuuluu Futuron muotoa toistava teräksinen takka ja kiinteät istuimet, jotka voidaan yöksi vetää sängyiksi.

Suuronen otti suunnittelutyössään huomioon teollisen sarjavalmistuksen vaatimukset, ja Polykem Oy valikoitui tarjouskilpailun perusteella Futuron valmistajaksi. Hiihtomajan prototyyppi esiteltiin medialle Polykemin tehtaalla keväällä 1968. Futuro-nimi otettiin käyttöön markkinointia varten, kun toinen sarjavalmisteinen Futuro oli esillä Lontoossa syksyllä 1968 järjestetyssä Finnfocus-vientinäyttelyssä. Näyttelystä lähtien Futuro herätti paljon kansainvälistä kiinnostusta, ja Polykem-yhtiö alkoi neuvotella valmistuslisensseistä yhteyttä ottaneista tahoista sopivimpien kanssa. Futurosta tuli maailman ensimmäinen sarjavalmisteinen muovirakennus.

Futuron herättämän kiinnostuksen siivittämänä Suuronen suunnitteli Polykemille sarjan erikokoisia muovivalmisteisia rakennuksia. Casa Finlandia -sarjan tuotteet nimettiin tunnuksilla pinta-alansa mukaan: CF-10 (1970) on kymmenenneliöinen rakennus, joka sopii esimerkiksi kioskiksi, ja CF-100 ja CF-200 (1969) toimivat esimerkiksi huoltoasemina. Venturona tunnettu asuin- tai liikerakennus CF-45 (1971) oli valmistettujen rakennusten määrässä mitattuna tiettävästi lopulta Futuroa suositumpi. Pohjaltaan nurkista pyöristettyjä suorakulmaisia Venturo-moduuleja on helppo yhdistää toisiinsa ja muodostaa suurempia kokonaisuuksia. Arkkitehdin työnsä ohella Suuronen toimi Polykemin toimitusjohtajana vuosina 1978–1979.

Muovivalmisteisten rakennusten maailmanvalloitus ei lopulta toteutunut suunnitellussa laajuudessa, vaikka vuoteen 1973 mennessä Futuron valmistuslisenssi oli myyty kahteenkymmeneenviiteen ja Venturon yhteentoista maahan. Yhtenä syynä oli öljykriisi, joka kolminkertaisti muovin hinnan. Vuosina 1968–1978 Suomessa valmistettiin kaksikymmentä Futuroa. Futurojen valmistus aloitettiin noin kymmenessä maassa, ja niitä on säilynyt eri puolilla maailmaa esimerkiksi Venäjällä, Saksassa, Japanissa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Suomessa Futuroita on jäljellä ainakin neljä kappaletta, ja yksi niistä on Espoon kaupunginmuseon kokoelmassa ja kesäisin avoinna yleisölle.

Vaikka Futuro ja muut Suurosen muovirakennukset saivat huomiota kansainvälisessäkin mediassa, Arkkitehti-lehdessä on Suurosen tuotannosta esitelty ainoastaan Futuro sekä öljy-yhtiö Gulfin Tampereelle pystyttämä CF-100-huoltoasema kumpikin muutamalla kappaleella vuonna 1969. Kiinnostus Futuroa kohtaan heräsi uudelleen 1990-luvulla muun muassa Rakennustaiteen museossa vuonna 1998 esillä olleen näyttelyn ja Marko Homeen ja Mika Taanilan Futuroa käsittelevän elokuvan (1998) ja kirjan (2002) myötä. Vuonna 2017 Futuro valittiin Docomomon suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteosvalikoimaan. Uudelleen herännyt kiinnostus on kohdistunut lähinnä Futuroon ja osin muihin Casa Finlandia -sarjan rakennuksiin, mutta Suurosen tuotanto käsittää paljon muutakin.

Suuronen on suunnitellut etenkin liike- ja teollisuusrakennuksia. 1960-luvulla hän suunnitteli Hankkijalle useita varastoja, korjaamoja ja konttoreita. Hänen suunnittelukohteisiinsa kuuluu myös asuinrakennuksia Hankkijan työntekijöille muun muassa Tuusulaan Anttilan koetilalle (1961–1963) ja Tampereelle (1964). Hän on suunnitellut teollisuus- ja varastorakennuksia myös useille muille yrityksille. Suurosen teollisuusrakennuksille on tyypillistä julkisivujen rytmittäminen pystyraidoilla, joihin ikkunat on sijoitettu, kuten Mäntykeron tehtaalla (1975, 1978) Mäntyharjulla. Liiketalo Kauppa-Tammer (1967) Tampereen keskustassa ja Starckjohannin keskuskonttori (1970, 1977) Lahdessa erottuvat julkisivujen voimakkaasti profiloiduilla kasettimaisilla betonielementeillä, jotka tosin Tampereella on 2000-luvun alussa julkisivuremontin yhteydessä vaihdettu sileäpintaisiksi laatoiksi.

Työntekijöiden asuntojen lisäksi Suuronen on suunnitellut muitakin asuinrakennuksia, etenkin rivitaloja, eri puolille Suomea. Suurosen perheelleen ja toimistolleen suunnittelema Kivenkolo (1962) Espoon Westendissä ja paritalo As. oy Marjaniemenranta 24 (1967) Helsingissä ovat muodoltaan omaleimaisia. Kivenkolo muodostuu rinteessä sijaitsevasta asunto-osasta ja tasamaalle sen alapuolelle sijoitetusta toimistosta, joiden kaartuva muoto myötäilee maastoa. Marjaniemen paritalossa puolestaan on kaksi pyöreäpohjaista asuntoa, joissa huoneet kiertävät keskellä olevaa pyöreää uima-allasta.

Suurosen 1960- ja 1970-luvulla suunnittelemien rivitalojen julkisivuissa tiili ja puu vuorottelevat ja samaan tapaan kuin Kivenkolossa otsalaudat ovat aikakaudelle tyypillisesti tummaksi petsattua tai maalattua puuta. Myös kupolimaiset kattoikkunat toistuvat Suurosen rivitaloissa. 1980-luvun alussa Hämeenlinnaan suunnitelluissa kaksikerroksisissa rivitaloissa julkisivumateriaalit ovat pysyneet samoina, mutta ikkunat ovat vaihtuneet pieniruutuisiin ja julkisivuja jäsentävät Suurosen teollisuusrakennuksista tutut pystyraidat. Aulangontiellä Hämeenlinnassa sijaitsevissa kahdessa kerrostalossa (1971, 1975) molempien pitkien julkisivujen parvekkeiden kaiteet ja näköesteenä toimivat seinät tehtiin lasikuituelementeistä. Pitsimäiset rei’itetyt elementit on 2000-luvun korjauksissa vaihdettu hävittäen rakennusten alkuperäinen ulkoasu.

Suuronen on suunnitellut myös asuntojen ja konttoreiden sisustuksia ja osallistunut muutaman yrityksen tuotesuunnittelu- ja tutkimusprojekteihin. Lisäksi Suurosen tuotantoon kuuluu muutama korttelikaava sekä yleiskaavaluonnokset Laukaan (1968) ja Keiteleen (1970) kunnalle. Lujitemuovirakenteista Suuronen on kirjoittanut artikkeleita kotimaisiin ja ulkomaisiin lehtiin.

Matti Suurosen arkisto kuuluu Espoon kaupunginmuseon kokoelmiin. Arkkitehtuurimuseon kokoelmissa on muutama Futuron pienoismalli sekä kirjallista materiaalia ja kuvia lähinnä Futurosta.

Kirjoittaja: Mira Virtanen

Julkaistu 21.5.2021