J. S. Sirén

27.05.1889, Ylihärmä - 05.03.1961, Helsinki

J.S. Sirén tunnetaan parhaiten Eduskuntatalon arkkitehtina. Hän suunnitteli mittavan määrän myös muita julkisia rakennuksia, toimi professorina Teknillisessä korkeakoulussa ja menestyi alallaan esimerkiksi monissa kilpailuissa. J.S. Sirén oli arkkitehti Heikki Sirenin isä.

Johan (Juho) Sigfrid Sirén syntyi Ylihärmässä Etelä-Pohjanmaalla ja kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan Suomalaisesta reaalilyseosta 1907. Samana vuonna hän kirjoittautui oppilaaksi Polyteknilliseen opistoon, joka muutti nimensä Teknilliseksi korkeakouluksi vuonna 1908. Vuonna 1913 Sirén suoritti diplomiarkkitehdin tutkintonsa ja valmistui ammattiin erikoismaininnalla ”oivallisesti”. Hänen diplomityönsä, ehdotus Kasinoksi, arvosteltiin kiitettäväksi.

Sirén aloitti alansa työt jo opiskeluaikanaan toimiessaan toimistoassistenttina arkkitehti Vilho Penttilän ja professori Gustaf Nyströmin toimistoissa sekä W.G. Palmqvistin ja Einar Sjöströmin yhteisessä toimistossa. Valmistuttuaan hänet palkattiin Arkkitehtitoimisto Jung & Fabritiukselle, missä hän työskenteli vuoteen 1917 saakka miltei yhtäjaksoisesti. Tuona aikana Suomessa vallitsi poliittisesti erittäin jännittyneet olot. Sisällissodassa 1.2.1918 tapahtuneesta työnantajiensa taposta huolimatta hän työskenteli kesäkuusta 1917 toukokuuhun 1918 toimistoapulaisena veljekset Valter ja Ivar Thomén arkkitehtitoimistossa, missä pääsi seuraamaan arkkitehdin työtä, mutta suunnitteli samanaikaisesti hyvää vauhtia jo itsekin. Vuodesta 1913 alkaen hän suunnitteli erinäisiä rakennuksia maaseudulle ja toimi sisustusalalla, josta voitti useita kilpailupalkintojakin.

Vuonna 1918 Sirén perusti arkkitehtitoimiston yhdessä Kaarlo Borgin ja Urho Åbergin kanssa. Hän oli Arkkitehtitoimisto Borg, Sirén, Åbergin osakas huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen ja työskenteli sen nimissä vuoteen 1925 saakka. Tuona aikana Sirén laati lukuisten rakennusten suunnitelmat osin itsenäisesti, osin yhteistyössä yhtiökumppaneidensa kanssa ja hoiti osaksi myös suunnitelmiensa rakennustöiden valvonnan. Vuosien 1918-1925 välillä syntyi esimerkiksi hänen yhdessä Åbergin kanssa laatimansa suunnitelma Helsingin Sanomien toimitalolle. Muita merkittäviä näihin aikoihin tehtyjä töitä olivat esimerkiksi Oy Liikekeskus Pohjoisesplanadi 37:ssa Helsingissä, Helsingin Virkamiesasuntola Runeberginkatu 29-31:ssa sekä Oulun As. Oy Kolmio ja vesitorni, jotka olivat kaikki pääasiassa Sirénin suunnittelemia. Muista töistä mainittakoon myös yhteistyössä kuvanveistäjä Gunnar Finnen kanssa toteutettu Helsingin saksalainen sankaripatsas sekä yhteistyössä kuvanveistäjä Into Saxelinin kanssa toteutetut Vironkävijäin hautamonumentit Helsingin Vanhankirkon puistossa.

Jo Arkkitehtitoimisto Borg, Sirén Åbergilla työskennellessään Sirén ehti tehdä suunnitteluunsa vaikuttaneita opintomatkoja. Vuonna 1921 hän matkusti Italiaan ja teki vuonna 1924 Kordelinin rahaston jakaman apurahan turvin opintomatkan Pohjois-Italiaan ja Ranskaan. Hän matkusti myös Saksassa ja Belgiassa. Matkoillaan hän sai vaikutteita, jotka heijastuivat hänen omassa arkkitehtuurissaan 1920-luvulle tyypillisenä klassisismina sekä jyhkeytenä, joka suomalaisessa kaupunkikuvassa oli uudenaikaista ja erilaista.

Sirénin ura sai käänteen, kun hän yhdessä Borgin ja Åbergin kanssa voitti Eduskuntatalon suunnittelusta järjestetyn toisen kilpailun (1924) ehdotuksellaan Oratoribus (Puhujille). Yhteinen arkkitehtitoimisto lopetti toimintansa pian kilpailuvoiton jälkeen ja Sirén jatkoi monumentaalisen rakennuksen suunnitelmien työstämistä yksin. Rakennus työllisti hänet seuraavaksi kuudeksi vuodeksi täysin; suunnitelmien loppuvaiheessa hän toimi myös talon rakennustöiden valvojana. Vuonna 1925 Sirén jatkoi suunnitelmiensa työstämistä, talo rakennettiin 1926-1931 ja vihittiin käyttöön 7.3.1931.

Eduskuntatalo oli poikkeuksellisen jyhkeä ja suoralinjainen ja se korosti muotokielellään talon tehtävää valtiovallan keskipisteenä. Kun sopimus lopullisten piirustusten laatimisesta oli allekirjoitettu, hän matkusti Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Berliiniin tutustuakseen ulkomaisiin parlamenttitaloihin. Tämän takia Eduskuntataloa onkin usein verrattu Friedrich Schinkelin Berliinin Altes Museumiin (1923-1928) ja Ivar Tengbomin Tukholman konserttitaloon (1923-1926).

Eduskuntatalo on kokonaistaideteos, jonka suunnittelusta J.S. Sirén vastasi pitkälle itse. Hän suunnitteli rakennukseen sisustuksia ja huonekaluja, joskin suunnittelussa oli mukana myös suuri joukko muita nimekkäitä sisustussuunnittelijoita ja taiteilijoita. Tärkeimpien tilojen kalusteet, valaisimet ja monet yksityiskohdat olivat pääasiassa Sirénin käsialaa, mutta huonekalusuunnittelijoina mukana olivat myös Arttu Brummer, Werner West, Elsa Arokallio, Rafael Blomstedt, Birger Hahl, Arvo Muroma, Hugo Borgström ja Elna Kiljander. Tekstiilitaiteilijoina toimivat Maija Kansanen, Greta Skogster, Eva Anttila, Eva Brummer ja Marianne Strengell sekä kuvanveistäjinä Gunnar Finne, Carl Wilhelms, Johannes Haapasalo ja Hannes Autere. Mukana oli myös yksi taidemaalari, Bruno Tuukkanen. Istuntosalin patsaat suunnitteli kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen ja valaisimien suunnittelussa Sirén teki yhteistyötä Paavo Tynellin kanssa.

Rakennuksen julkisivusta tuli jykevä ja raskaahko osin siksi, että sen materiaali vaihdettiin kilpailuehdotuksen alkuperäisestä sileästä rappauksesta Kalvolan punaharmaaseen graniittiin. Vertikaalista ryhtiä rakennukselle antaa neljätoista korinttilaista pylvästä. Eduskuntatalon pelkistetty eksteriööri kätkee sisäänsä mitä juhlallisempia interiöörejä. Rakennus on tunnettu muun muassa maamme hienoimmista art deco -tyylisistä sisustuksistaan. Materiaaleissa ei säästetty: portaissa ja pylväissä käytettiin useita eri marmorilajeja ja huonekaluissa kotimaisia materiaaleja kuten visa- ja loimukoivua, tammea sekä pähkinäpuuta. Istuntosalin ja puhemiehen huoneen kalusto haluttiin kuitenkin erottaa muusta sisustuksesta ja niiden pinnoissa käytettiin eteläamerikkalaista jakarandapuuta sekä tehosteena mustaa ebenpuuta. Arkkitehti perusteli ulkomaista materiaalivalintaa sen käytännöllisyydellä ja korosti, että kalusteissa oli kaikesta huolimatta kotimainen ydin. Kotimaisuus ja itsenäinen Suomi olivatkin rakennussuunnittelun keskeisimpiä teemoja. Talosta haluttiin turvallinen, ehjä ja yhtenäinen kokonaisuus kuten ajan ihanteiden suomalainen yhteiskunta.

Myöhäistä 1920-luvun klassisismia edustava rakennus on muodostunut maamme edustavimmaksi julkiseksi rakennukseksi. Sen oli alunperin tarkoitus sijaita huomattavasti yhtenäisemmässä asemakaavassa, mutta lukuisien toteutumattomien ympäristösuunnitelmien takia Eduskuntatalo on jäänyt ylhäiseen yksinäisyyteensä Arkadianmäen monumentaaliseksi tunnusmerkiksi.

J.S. Sirén jatkoi yksityisen arkkitehtitoimistonsa pitämistä vielä Eduskuntatalon valmistuttua. Hänen monista myöhemmistä töistään mainittakoon Lassila & Tikanojan liikerakennukset Vaasassa ja Helsingissä sekä Helsingin yliopiston päärakennuksen laajennus, josta vuonna 1931 järjestetyssä kilpailussa hän voitti jaetun toisen palkinnon. Lopullinen laajennus toteutettiin Sirénin laatimien suunnitelmien mukaan, mitkä kunnioittivat C.L. Engelin arkkitehtuuria jatkaen samaa empiren tematiikkaa myös uuden osan julkisivuissa.

Sirén suunnitteli rakennuksia pitkään vielä vuoden 1931 jälkeenkin, jolloin hänet nimitettiin Teknillisen korkeakoulun nykyaikaisen arkkitehtuurin professoriksi. Hän ehti olla virassa pitkään ja jäi eläkkeelle vuonna 1957. Hän toimi myös TKK:n asuinrakennusten professorina (1949-1950), korkeakoulun vararehtorina (1943 ja 1955-1958) sekä arkkitehtiosaston johtajana (1944-1949).

Sirén oli arvostettu opettaja ja hänen ammattitaitoaan kunnioitettiin. Hän vaikutti esimerkiksi monien arkkitehtuurikilpailujen palkintolautakunnissa ja asiantuntijana useissa valtion asettamissa rakennustoimikunnissa. Hän toimi lukuisissa alan luottamustehtävissä kuten Suomen arkkitehtiliiton hallituksen jäsenenä (1918-1931, 1934-1937) ja puheenjohtajana (1928-1931), Suomen Taideteollisuusyhdistyksen puheenjohtajana (1931-1949), Valtion arkkitehtuurilautakunnan jäsenenä (1935) ja puheenjohtajana (vuodesta 1940) sekä Helsingin kaupungin julkisivulautakunnassa useissa eri tehtävissä. Arkkitehtiliiton kunniajäsenyys hänelle myönnettiin vuonna 1960.

Arkkitehtuurimuseolla ei ole kokoelmissaan J.S. Sirénin piirustuksia, sillä suurin osa niistä tuhoutui Talvisodan pommituksissa. Kokoelmassa on joitakin kilpailuehdotuksia kuten Eduskuntatalo ja Helsingin Lassila & Tikanojan liiketalo.