Bertel Strömmer
11.07.1890, Ikaalinen - 18.04.1962, Tampere
Bertel Evert Strömmer syntyi Ikaalisissa apteekkarin perheeseen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1908 ja pääsi Teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan arkkitehtuuria. Hän valmistui arkkitehdiksi vuonna 1913 ja jatkoi jo opiskeluaikanaan aloittamaansa työskentelyä eri arkkitehtitoimistojen palkollisena.
Viimeisimpinä opiskeluvuosinaan Strömmer oli päässyt töihin Wäinö Gustaf Palmqvistin ja Einar Sjöströmin arkkitehtitoimistoon, missä hän toimi piirtäjänä vuosina 1911-1912. Strömmerin ensimmäiset omat työt pohjasivat vielä jugendin tematiikkaan, mutta Palmqvistin ja Sjöströmin toimistossa hän pääsi seuraamaan lähietäisyydeltä kokeneempien arkkitehtien työtä, jotka jo kymmenluvun ensimmäisinä vuosina olivat luopuneet kansallisromantiikan dekoratiivisesta muotokielestä ja suunnittelivat uudenaikaisempia monumentaalisempia punatiilisiä rakennuksia.
Valmistuttuaan arkkitehdiksi Strömmer työskenteli Eliel Saarisen toimistossa vuosina 1913-1914. Saarisella työskennellessään hän sai asua Hvitträskissä, mutta maailmansodan sytyttyä ja taloudellisen tilanteen huononnuttua hänen oli palattava takaisin Pirkanmaalle. Hän työskenteli Tampereen kaupunginarkkitehdin Lambert Petterssonin toimistossa arkkitehtina vuosina 1915-1918 ja alkoi samalla toimimaan Tampereen kaupungin asemakaavatoimikunnan sihteerinä vuonna 1916. Hän hoiti sihteerin tehtäviä aina vuoteen 1929 saakka. Vuonna 1918 Strömmer valittiin Tampereen kaupunginarkkitehdin virkaan Petterssonin väistyttyä tehtävästään. Hän toimi tässä tehtävässä yhteensä 35 vuoden ajan vuoteen 1953 asti. Hän jatkoi edeltäjiensä Petterssonin ja Birger Federleyn jalanjäljillä, mutta vaikutti samalla Tampereen kaupunkikuvan kehittymiseen merkittävämmin kuin yksikään aikaisempi kaupunginarkkitehti. Urallaan hän ehti suunnitella lukuisia rakennuksia Tampereelle ja laati sodan runtelemaan kaupunkiin myös monia restaurointisuunnitelmia ja asemakaavoja. Hän kritisoi tavallista laajempaa työkenttäänsä, mutta hoiti tehtävänsä aina tunnollisesti. Oma toimisto Strömmerillä oli ollut jo vuodesta 1919.
Strömmerin tyyli pelkistyi ja muuttui uran aikana useaan otteeseen. Palmqvistin ja Sjöströmin toimistossa työskenneltyään hän suunnitteli joukon klassisistisia piirteitä omaavia rakennuksia, mutta alkoi jo 1930-luvulla suosia yhä pelkistetympää funktionalismia. Hän ei kuitenkaan sisäistänyt tyylisuuntaan liittyneitä arvoja, vaan käytti suuntauksen puhdaslinjaisuutta ainoastaan arkkitehtuurinsa ulkoisena ilmentymänä. Tampereen kaupunkikuvassa on monia Strömmerin suunnittelemia rakennuksia, joista näkyy arkkitehdin tyylin kehittyminen vuosikymmenten vaihtuessa. Esimerkiksi hänen yhdessä arkkitehti Georg Henrikssonin kanssa suunnittelemansa Tampereen teknillisen seuran talo, Hotelli Tammer (1927-1929), on jyhkeä esimerkki 1920-luvun klassisismista loivine harjakattoineen, sileäksi rapattuine julkisivuineen ja tarkasti valittuine niukkoine koristeornamentteineen. Sen muotokieli eroaa suuresti Strömmerin monista muista 1930-luvun kuluessa Tampereelle suunnittelemistaan funktionalistisista rakennuksista kuten Sähkölaitoksen voima-asemasta (1931-1933), joka kuitenkin sijoittui kosken äärelle aivan Hotelli Tammerin läheisyyteen. Myös Tampereen linja-autoasema (1938), joka oli aikanaan Pohjoismaiden suurin, edustaa täysin erilaista arkkitehtuuria kuin Strömmerin varhaisemmat työt. Sen puhdas funktionalismi on jo hyvin pitkälle kehittynyttä. Samalta vuodelta on myös Tampereen Tempon liiketalo Hämeensillan kupeessa, joka on hieno esimerkki 1920-luvun liiketalofunktionalismista.
Strömmer teki lukuisia opintomatkoja. Ruotsissa hän vieraili peräti viidesti ja matkasi myös Norjaan, Tanskaan, Saksaan, Englantiin ja Italiaan. 1930-luvulla tehdyiltä matkoiltaan hän omaksui funktionalismin vaikutteita, mutta kokeillessaan eri tyylejä Tampereella hän huomioi kuitenkin aina kaupunkikuvan yhtenäisyyden. Vuoden 1932 Rakennustaito-lehdessä hän kirjoitti: ”olen kyllin naivi uskomaan, että tyylikysymykset ja rakennuksen sopivuus ympäristöönsä vielä tulevaisuudessa kiinnostavat ihmislasta yhtä paljon kuin ennen muinoin. Eihän ihmisen pyrkimystä monumentaalisuuteen toki lopullisesti voine rakennustaiteen alalla tappaa.” Ajan mukaan kehittyneestä arkkitehtuuristaan huolimatta Strömmer halusi asemakaavoittajana olla mukana luomassa yhtenäistä kaupunkikuvaa ja suosi työssään siksi muun muassa tyyppipiirustuksia ja julkisivukaavioita.
Sota vaikutti myös Bertel Strömmerin uraan. Arkkitehtuurissaan hän hylkäsi pelkistetyn modernismin ja lisäsi suunnitteluunsa kodikkuutta toiminnallisuuden tehokkuudesta kuitenkaan tinkimättä. Hän jäi eläkkeelle kaupunginarkkitehdin virasta 63-vuotiaana, mutta jatkoi oman toimistonsa nimissä suunnittelua aina elämänsä loppuun saakka.
Strömmerin ura on liitettävä eritoten Tampereen kaupunkiin ja rakennetun kaupungin kehittymiseen. Suunnittelutyön ohella hän myös tallensi muuttuvaa kaupunkikuvaa ja -elämää valokuvaamalla usean vuosikymmenen ajan. Hän ehti suunnitella omissa nimissään rakennuksia myös muualle Suomeen. Strömmerin töinä tunnetaan esimerkiksi Kemin kaupungintalo, Iisalmen ja Forssan paloasemat sekä Porin vesitorni. Aktiivinen arkkitehti oli muun muassa Suomen teknillisen seuran, Suomen arkkitehtiliiton, Suomen kunnallisteknillisen yhdistyksen ja Tampereen teknillisen seuran jäsen.
Bertel Strömmerin kokoelma tuhoutui osin tulipalossa, minkä takia se on epätäydellinen ja piirustukset ovat osin vaurioituneet. Kokoelma annettiin lahjoituksena Arkkitehtuurimuseolle (ent. Suomen rakennustaiteen museo) vuonna 1990. Luetteloimaton kokoelma käsittää lukuisia toteutuneita suunnitelmia ja kilpailuehdotuksia esimerkiksi huviloista ja sankarihaudoista.