Jälleenrakennuskausi

Johdanto jälleenrakennuskauteen

Jälleenrakennuskausi käsittää maassamme ajanjakson, joka alkoi talvisodan päätyttyä 1940, jatkuen läpi sodan ja koko 1940-luvun vähintäänkin vuoteen 1952, jolloin suoritettiin viimeiset sotakorvaukset Neuvostoliitolle ja – ikään kuin symbolina aikakauden vaihtumiselle – pidettiin Helsingin olympialaiset. Joillakin alueilla jälleenrakentaminen jatkui kuitenkin jopa 1950-luvun loppuun, sillä esim. Helsingissä ihmisiä asui tilapäisasunnoissa kuten pommisuojissa aina vuoteen 1956 asti. Olosuhteet olivat rakennusalalle äärimmäisen vaativat: oli rakennettava paljon enemmän, pienemmillä resursseilla ja nopeammassa tahdissa kuin aiemmin. Kiireellisintä ratkaisua vaativat ongelmat olivat tarve rakentaa tuotanto- ja energialaitokset menetettyjen tai tuhoutuneiden tilalle sekä erityisesti evakkoväestöä koskeva valtava asuntopula. Ongelmien ratkaisemista vaikeuttivat sodan edetessä syvenevät materiaali- ja työvoimapula sekä sodan jälkeen Neuvostoliitolle suoritetut sotakorvaukset.

Koska maan väestöstä 2/3 asui maaseudulla vielä 1950-luvun alussa, keskitettiin jälleenrakentaminen ensisijaisesti sinne. Maaseudun pikainen elvyttäminen oli lisäksi maatalousvaltaisen Suomen elintarviketuotannon kannalta välttämätöntä. Mm. tästä johtuen pientalorakentamisesta muodostui jälleenrakennuskauden asuntorakentamisen vallitseva rakennusmuoto. Kerrostalorakentaminen vilkastui 1950-luvun taitteessa materiaalipulan hellittäessä, mutta kaupunkien ja kauppaloiden rakennusmäärä ylitti maaseudun vasta vuonna 1956.

Koska resurssit olivat niukat, mutta kiire ja tarve valtavat, oli rakennustyössä olennaista suunnitelmallisuus ja tärkeysjärjestys. Tämä edellytti rakennusalan voimakasta rationalisointia, jossa valtiolla oli lainsäätäjänä ja säännöstelijänä eri ministeriöidensä kautta keskeinen ohjaava rooli. Olosuhteet vaativat toimenpiteitä, jotka aikaisempaan nähden olivat hyvinkin jyrkkiä, mutta samalla pyrittiin toimimaan niin, että työ perustuisi mahdollisimman laajojen ammattipiirien luottamuksen ja asiantuntemuksen varaan. Jälleenrakennustyön laadun kannalta oli erittäin tärkeää, että Suomen arkkitehtiliitto tunsi velvollisuudekseen vastata rakennusalan käytännön rationalisoinnin kehittämisestä. Mm. lukuisat tyyppitalomallit sekä Rakennustieto-kortisto, jossa yksittäisiä standardeja ja tyyppitalopiirustuksia alettiin julkaista, ovat tämän työn hedelmiä. Standardisoimistyön tuloksena kehittyi myös jälleenrakennuskauden vallitseva pientalotyyppi: harjakattoinen, lautaverhoiltu, puolitoistakerroksinen tyyppitalo eli ns. rintamamiestalo, joka levisi koko Suomeen maaseudulta asutuskeskuksiin ja esikaupunkeihin ja muodostui 1950-luvulla lähes itsestään selväksi omakotitalon malliksi.

Arkkitehtuurimuseon arkiston piirustuskokoelma sisältää laajan kokoelman jälleenrakennuskauden kohteita. Kokoelmaan sisältyy mm. tyyppitalopiirustuksia, teollisesti esivalmistettujen tyyppitalojen piirustuksia ja piirustuksia tuotanto- ja energialaitoksista yhdyskuntineen. Tämän lisäksi arkiston mustavalkovalokuva- ja dia-arkistot sisältävät laajan kokoelman kuvia sekä jälleenrakennuskauden yksittäisistä kohteista että laajemmista kokonaisuuksista. Pääosa tästä aineistosta on löydettävissä myös digitaalisessa muodossa arkiston Kookos-tietokannasta.