Arkkitehtuurin monet tarinat

Arkkitehtuurin monet tarinat -työryhmän jäsenet, yleisötyövastaava Jemina Vainikka Lindholm, kokoelma-amanuenssi Joona Rantasalo ja näyttelyamanuenssi Jutta Tynkkynen, pohtivat hanketta muutaman kysymyksen kautta.

Mikä hankkeessa oli mielestäsi parasta? Entä hankalinta?

Jemina: Hankkeessa parasta oli yhdessä työskentely itselle henkilökohtaisesti tärkeiden asioiden kanssa palvelualueet ylittäen. Saimme harjoitella yhdessä työskentelyä pitkäjänteisesti ja rauhassa. Hankkeen aikana tehty työ tuntuu merkitykselliseltä, ja sen takana on helppo seistä. Oman oppimisen lisäksi oli ilo päästä seuraamaan myös omien kollegoiden prosesseja ja oppia tietenkin myös niistä. Hankalimmaksi asiaksi voisi todeta samat asiat. Tiivis yhteistyö vaatii aikaa ja ajoittain kärsivällisyyttä, eikä hankalilta tunteilta tai tilanteilta voi välttyä. Henkilökohtaisesti merkittävien asioiden kanssa työskentely on palkitsevaa, mutta myös jännittävää, herkkää ja hermostuttavaa. Mokaaminen ja virheet kuumottavat, oman osaamisen ja ammattitaidon riittäminen huolettaa, ja kunnianhimo nousee välillä liiankin korkealle, kun tuntuu, että pelissä on paljon.

Joona: Näin jälkikäteen ajatelleen hankkeen parhaat ja hankalimmat asiat ovat saman kolikon kaksi puolta. On ollut mahtavaa työskennellä pitkään, hartaasti ja vapaasti yhdessä eri tiimeistä tulevien kollegojen kanssa. Saatoimme edetä haluamallamme tavalla ja opimme paljon toisiltamme ja toisistamme. Syntyi myös luottamus, jonka ansiosta oli helppo olla avoimesti epävarma ja pihalla. Toisaalta vapaus ja alituisessa muutoksessa ollut hanke tekivät työskentelystä ajoittain epämääräistä ja hankalasti hahmotettavaa. Se tuntui joskus melko kuormittavalta ja heijastui välillä omaan tekemiseeni siten, etten oikein saanut asioita aikaiseksi.

Jutta: Minulle, joka teen työssäni pääasiallisesti näyttelyitä, tässä hankkeessa antoisinta oli lähteä tarkastelemaan mahdollisuuksia ns. puhtaalta pöydältä. Alusta asti työryhmällä oli ajatus, että Arkkitehtuurimuseon pysyvään näyttelyyn tullaan tekemään muutoksia, mutta konkreettisia toimenpiteitä ei päätetty vielä hankkeen alussa. Mietimme pitkän kaavan kautta, mitä haluamme yhteisöjen kanssa tehdä ja lopulta päädyimme siihen, että hankkeen pääasiallinen tuotos on podcast, jossa yhteisöt pääsevät suoraan ääneen. Pysyvään näyttelyyn tehdyt lisäykset pohjautuvat suoraan podcastin sisältöön ja ne myös omalta osaltaan houkuttelevat yleisön kokonaisten jaksojen pariin. Vapaus valita formaatti virkisti ja avarsi omaa ajattelua. Samalla tällainen työskentely myös jännitti. Jouduin monesti pohtimaan, osaanko tehdä asioita, jotka eivät ole minulle tuttuja rutiineja. En aina osannutkaan, mutta silloin tärkeässä roolissa olivat kollegat, jotka tukivat ja neuvoivat.

Mikä on tärkein hankkeen aikana oivaltamasi asia?

Jemina: Hankkeen aikana tärkein oivaltamani asia liittyy kommunikaatioon ja keskustelemiseen sekä oman ammattitaidon hyödyntämisen paikkojen tunnistamiseen. Miten kohtaan kollegani arvostaen? Kuinka paljon erilaisiin keskusteluihin on varattava aikaa? Puhummeko samaa kieltä? Mitä käsitteitä tulisi avata ja määritellä yhdessä? Miten otan huomioon kollegoideni moninaiset taustat? Miten voin fasilitoida muiden oppimista? Koska haastaa ja olla haastamatta?

Joona: Ymmärsin hankkeen aikana, että meillä on museossa valtavasti monenlaista osaamista ja taitoa, mutta joistakin asioista emme tiedä juuri mitään. Kokoelmien ja sisältöjen kanssa työskentelevänä taidehistoriataustaisena ihmisenä kipuilin asian kanssa ajoittain vahvastikin. Oli tavattoman tärkeää tajuta, että meidän ei missään nimessä tarvitsekaan osata kaikkea. Yliyksiköllisessä työskentelyssä kaikkien erilaiset vahvuudet pääsivät esille, ja onnistuimme yhdessä myös hankkimaan tarvittavaa lisäosaamista.  Uusia näkökulmia tarjonnut huikea projektityöntekijä oli hankkeen kannalta aivan välttämätön.

Jutta: Hankkeiden formaatteja kannattaa lähteä miettimään avoimin mielin ja yhdessä kaikkien museon tiimien voimin. Ei kannata ajatella, että museon pääasiallinen tapa nostaa ja esitellä asioita olisi aina näyttely, vaan muutkin formaatit pitää nähdä yhtä kiinnostavina ja arvokkaina. Optimaalisimman formaatin tunnistusprosessille kannattaa myös muistaa varata hyvin aikaa ja fasilitointia.

Tekisitkö kokemasi pohjalta jotakin toisin, jos voisit?

Jemina: Hanke onnistui kokonaisuudessaan todella hyvin. Aina voisi tietenkin toivoa enemmän. Enemmän rahaa, aikaa ja ihmisiä. Aina voisi myös tehdä paremmin. Osallistaa paremmin, syvemmin, monipuolisemmin ja saavutettavammin. Joka tapauksessa tästä on todella hyvä jatkaa ja kehittää yhteisiä toimintatapoja myös eteenpäin.

Joona: En usko, että tekisin mitään toisin. Kaikki onnistumiset, kompastelut, uuden oppimiset, kipuilut, vaikeilut ja ahaa-elämykset olivat tarpeellisia: seuraavassa hankkeessa voimme sitten kaiken tämän sisäistäneinä tehdä yhdet asiat hyväksi havaitulla tavalla, toiset täysin eri tavalla ja jättää kolmannet kokonaan tekemättä. Ja kokeilla toki jälleen myös jotain aivan uutta.

Jutta: Henkilökohtaisena oppimiskokemuksena tämä hanke oli minulle todella tärkeä ja uskon, että kannan oppeja mukanani vielä pitkään. Muistutan itseäni kommunikaation tärkeydestä sekä siitä, että oppimishankkeille tulee tehdä riittävästi tilaa omassa kalenterissa. Uudella tavalla tekeminen ja uusien työtapojen opiskelu samalla, kun tekee, vie paljon enemmän aikaa kuin rutiinilla hoidetut työt.

Miten toivot hankkeessa opittujen asioiden näkyvän museossa tulevaisuudessa?

Jemina: Toivon, että museossa suunnitellaan ja toteutetaan sisältöjä entistä yhteisölähtöisemmin ja pitkäjänteisemmin yhdessä lähdeyhteisöjen kanssa. Tästä haaveilen päivittäin!

Joona: Toivon, että voimme jatkossakin tehdä tällaisia hankkeita yhdessä eri tiimien välillä. Toivon myös, että hankkeisiin varataan riittävästi aikaa ja resursseja, sillä uudet asiat ja pienetkin pysyvät muutokset vaativat valtavasti työtä ja panostusta.

Jutta: Toivoisin näkeväni museossamme entistä enemmän hankkeita, jotka lähtevät sisällöistä ja niiden tarpeista, ja joissa formaatti valintaan perusteellisen harkinnan jälkeen.

Arkkitehtuurin monet tarinat -verkkojulkaisussa esitellään ja pohditaan Arkkitehtuurimuseossa vuosina 2021–2023 toteutettua hanketta. Työryhmässä mukana olleet museolaiset avaavat hankkeen taustoja ja kulkua sekä reflektoivatoppimaansa. Vierailevien kirjoittajien tekstit arvioivat hanketta ja laajentavat sen näkökulmia.