Podcast: Arkkitehtuuri kuuluu kaikille

Arkkitehtuuri kuuluu kaikille -podcast
Keskustelu 5
Kesto: 00:48:24
[recording starts]

Intro [00:00:10]: Arkkitehtuuri kuuluu kaikille on podcast-sarja jossa keskustellaan arkkitehtuuriin ilmiöistä sekä vallasta ja vaikuttamisesta rakennetussa ympäristössä. Jokaiseen jaksoon Arkkitehtuurimuseo on kutsunut vieraiksi asiantuntijoita, joiden näkökulmat ja kokemukset rikastuttavat museossa kerrottuja tarinoita.

Haastattelija 1 [00:00:36]: Hei, minä olen Joona Rantasalo Arkkitehtuurimuseon kokoelma-amanuenssi. Tällä kertaa Arkkitehtuuri kuuluu kaikille .podcastissa jutellaan nuorten vaikuttamisesta ja kaupunkikulttuurista. Mulla on täällä juttelemassa Oranssi ry:stä Pyry Rechardt, ja sitten Fem-R-järjestön puheenjohtaja ja Make Some Noise -yhteisöjäsen Ulkar Aghayeva. Tervetuloa.

Puhuja 1 [00:01:03]: Kiitos.

Puhuja 2 [00:01:03]: Kiitos.

Haastattelija 1 [00:01:04]: Näin alkuun voisitte vielä esitellä itsenne tarkemmin ja kertoa vähän noista teidän taustayhteisöistä ja -organisaatioista.

Puhuja 2 [00:01:14]: Joo, kiitos. Mä voin vaikka aloittaa. Mä olen Pyry Rechardt Oranssilta ja tarkemmin sanottuna Oranssi asunnot Oy:n toimitusjohtaja ja myös Oranssi ry:n hallituksen jäsen. Oranssi on siis helsinkiläinen nuorisojärjestö, joka pyörittää tämmöstä nuorten avointa kulttuurikeskusta Helsingin Suvilahdessa, missä nuoret hoidetulla ja toteuttaa ideoitaan ja sellaista toimintaa mihin itsekin haluavat osallistua. Sitten sen lisäksi mistä mä olen vastuussa on Oransin nuorisoasuntotoiminta, eli meillä on yhteisöllistä asumista vanhoissa puutaloissa eri puolilla Helsinkiä, ja se idea on se että nuoret ite ylläpitää tätä omaa asuinympäristöään. Ja me osallistetaan nuoria, tai nuoret pääsevät osallistumaan monin eri tavoin siihen organisaatioon ja myös siihen fyysiseen tekemiseen mitä liittyy siihen vanhojen talojen ylläpitämiseen.

Puhuja 1 [00:02:11]: Mä olen Ulkar Aghayeva, ja mä olen Fem-R:n, Fem-R on kansalaisjärjestö, antirasistinen ja intersektionaalisfeministinen kansalaisjärjestö, niin että sen puheenjohtaja, ja Make Some Noisen puhuja ja Ihmisoikeusliiton johtokunnan jäsen. Päivätöikseni toimin Rauhankasvatusinstituutissa yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja antirasismin asiantuntijana ja koulutussuunnittelijana.

Haastattelija 1 [00:02:40]: Sitten tekninen arkkitehtuurikysymys: mikä rakennus tai paikka olisit, jos voisit sellainen olla?

Puhuja 2 [00:02:50]: Siis pakkohan se on vasta vähän tylsästi että meillä on siis tää Oranssila, meidän asuinyhteisö Kumpulassa, joka koostuu viidestä vanhasta puisesta pienkerrostalosta ja ne ympäröi tällaista vehreää puistomaista pihaan, mutta sanotaan että ne tilat ja paikat joissa me vietetään aikaa niin kyllähän ne muokkaa meitä ja myös ideaalitilanteessa me päästään itse muokkaamaan niitä paikkoja joissa me vietetään aikaa. Niin mä voisin vastata tähän mun pitkäaikaisen koti missä mä oon asunut 16 vuotta ja se on tällainen puutaloyhteisö jossa on tullut paljon myös laitettua pihaa ja istutettu puita ja pensaita ja semmosta.

Puhuja 1 [00:03:33]: Kuulostaa ihanalta. Mä en osaa vastata tähän kysymykseen tarkasti, ei voi puhua ainoastaan yhdestä rakennuksesta tai paikasta koska mulle on hirveän tärkeä Casa Mila, Gaudin ihmearkkitehtuuri jossa ei oo melkein yhtään kulmia ja se on myös ensimmäinen asuinrakennus jossa on parkki alla. Sitten mä mietin että taas Sagrada Familia mikä on myöskin Gaudin yksiä ihmerakennuksia ja sitäkään ei oo vielä saatu valmiiksi ja ollaan pyrittiin rakentamaan se loppuun samalla tavalla kuin Gaudi oli sen ajatellut. Mennään Gaudin periaatteilla, pitäisköhän mennä Barcelona joskus lähipäivinä taas käymään?

Haastattelija 1 [00:04:26]: Jutellaan vähän tuosta meidän ydinnäyttelystä joka meillä on esillä museon kolmannessa kerroksessa. Sen nimi on Arkkitehtuurimme vuosikymmenet. Siinä on esitetty suomalaista arkkitehtuuria, sen historiaa ja myös sitten suomalaisen yhteiskunnan historiaa 1900-luvun alusta 70-luvun lopulle. Me ollaan täällä pohdittu sitä että kenen tai keiden tarina siinä on keskiössä, ja kenen tarina taas sieltä puuttuu. Mitä ajatuksia teille heräsi tästä näkökulmasta jos tätä näyttelyä mietitään? Kenen tarinan te haluaisitte siellä nähdä?

Puhuja 2 [00:05:13]: Ainakin mulla tulee tästä mieleen se että tämä kattaa nimenomaan nämä vuosikymmenet 1900-luvun alusta 70-luvun loppuun ja onhan maailma nyt on monin tavoin hyvin erilainen kuin 70-luvun lopussa, eli se maailma mistä mä puhun niin niin eihän se luontevasti tule esiin tuossa monien vuosikymmenten takaista historia esittelyssä, joka mun mielestä sinänsä on ansiokas ja kattava ja hyvin tiivistetysti esittelee hyvin suuria muutoksia ja suuria linjoja, mutta jos ajattelee nyt sitten 2020-luvun ihmisten silmin niin kyllähän jäin kaipaamaan sitä asukkaan ja ihmisen, sen tilan kokijan ja käyttäjän, näkökulmaa, joka sitten on hirveen monipuolinen näkökulmien ja perspektiivien kudelma.

Puhuja 1 [00:06:14]: Oon ihan samaa mieltä Pyryn kanssa siinä että siinä näkyy ne suurimmat muutokset ja linjaukset tässä meidän kaupungissa mutta sieltä mun mielestä puuttuu nuorten luoma kulttuuri, nuorten popkulttuuri, mikä oli jo siihen aikaan jo 50-luvulta lähtien aika paljon esillä myös Helsingissä ja se miten se on vaikuttanut myös tän meidän kaupungin muutokseen ja meidän arkkitehtuuriin ja myöskin eri alueiden muutokseen, ja juuri niin kuin sanoit käyttäjän kokemus siitä arkkitehtuurista ja kaupungista niin se ehkä jäi puuttumaan ja enemmänkin nuorten kokemus ja käyttömahdollisuudet. Jos mietitään vuotta 2022 jossa nuorilla on hyvin vähän tilaa jossa he voivat olla, vaikuttaa, niin millä tavalla se näyttäytyi siihen aikaan.

Haastattelija 1 [00:07:23]: Niin, se on ihan totta että kyllä nuorisokulttuurit oli jo 50-, 60-, 70-luvuilla ihan suuri ilmiö myös Helsingissä että mielestäni on merkille pantavaa että ne näkökulmat puuttuvat noista. Mutta se on hyvä että voidaan tästä näkökulmasta tosiaan vähän laajentaa. Sitten menee vähän yksityiskohtaisempi kysymys vielä tosta näyttelystä. Saisitteko nimetä jonkiun puuttuvan rakennuksen tai rakennetun ympäristön jolla on erityisesti teille itselle tai sitten vaikka yhteisölle erityistä merkitystä?

Puhuja 2 [00:08:05]: En ole itse elänyt niillä vuosikymmenillä mitä näyttely käsittelee, mutta jos ajattelee tän päivän näkökulmasta, niin nuorille ovat muodostuneet tärkeäksi monet vanhat käytöstä poistuneet teollisuuskiinteistöt, joita on ollut kaupungissa hyvin lähellä keskustaa tai ihan keskustoissa ja monet tämmöset myöhemmin käytöstä poistuneet alueet jotka on muodostuneet urbaaneiksi joutomaiksi, jotka ovat mahdollistaneet monenlaista nuorisokulttuuria. Esimerkiksi tulee mieleen Suvilahden tämä kaasutehdasalue jossa siis Oranssin tilat ovat nykyään, mutta joka kieltämättä on nykyään niin kuin keskeinen tämmönen kulttuurikeskusten keskittymä.

Puhuja 1 [00:08:56]: Mulla on ihan sama linjaus kuin Pyryllä myös tässä, en ole itse elänyt niin vuosina mutta ehkä ihan sama ajatus siitä että että olisi ollut mukava nähdä esim Sompasaaren alue tai Kalasataman alue niihin aikoihin ja miten paljon se on muuttunut nykyään.

Puhuja 2 [00:09:20]: Toinen mahdollisuus on esimerkiksi Kaapelitehdas. En osaa ihan tarkalleen sanoa että milloin se on rakennuksena rakennettu mutta samanlainen historiaa sillä kuitenkin on.

Haastattelija 1 [00:09:33]: Joo, meillä on Helsingissä kyllä hyviä esimerkkejä tästä nokkelasti uusiokäytöstä.

Haastattelija 1 [00:09:48]: Mennään tota käyttäjälähtöisyyttä ja osallisuuteen arkkitehtuurissa. Osallistamisesta puhutaan arkkitehtuurissa museotyössä oikeastaan tosi monessakin paikassa ja yhteydessä tällä hetkellä paljon. Mikä tai millaista teidän mielestä on toimiva osallistaminen?

Puhuja 2 [00:10:14]: Sen pitäisi lähteä siitä että mitä annettavaa sillä osallistujalla on ja mitä hän haluaa antaa siihen. Se voi olla suunnittelussa ja päätöksenteossa tai sitten se voi olla siinä toteutuksessa ja siitä me lähetään Oranssilla myös että me pyritään nuoria osallistumaan siinä organisaatiossa ja prosesseissa hyvin paljon eri vaiheissa. Puhutaan osallistuvasta kaupunkisuunnittelusta mutta se jää siihen suunnittelun tasolle ja itse uskon että monella ihmisellä voisi olla enemmän annettavaa sinun käytännön tekemisessä ja toteuttamisen puolessa. Suunnitteluvaiheessa saattaa vaikuttaa tylsältä tai puisevalta monelle ihmiselle.

Puhuja 1 [00:11:00]: Nuoria ja muutenkin kaupungin asukkaita voi osallistua niin kuin Pyry sanoi monella eri tavalla mutta musta tuntuu että tällä hetkellä osallistamisesta vain puhutaan enemmän kuin sitä tehdään millään tavalla. Mietin hyvin pitkään sitä että millä tavalla esimerkiksi minut voisi osallistaa. Mua piti googlettaa ja katsoa että mitkä on mun mahdollisuudet. Toimiva osallistuminen olis mun mielestä semmoinen että se olisi helposti löydettävissä, helposti lähestyttävä ja hyvin matalan kynnyksen osallistaminen, että siihen ei tarvitsisi miettiä monia päiviä ja millä tavalla pystyn itse olemaan osallisena tässä kaupunkikulttuurissa tai sen luomisessa, eteenpäin viemisessä ja sen pitäisi olla myös saavutettava siinä mielessä että kaikkien pitäisi pystyä osallistumaan. Se ei saisi olla rajattuna tietylle väestölle, valtaväestölle, vaan sen pitäis olla myös tuota esteetön kaikille meidän kaupungin asukkaille.

Puhuja 2 [00:12:09]: Yksi esimerkki osallistavasta kaupunkikulttuurista mikä on nuorille helposti lähestyttäviä on kaupunkitapahtumat ja niiden järjestäminen ja toteuttaminen. Näkisin että se on viimeisen 10 vuoden aikana yleistynyt ja mun mielestä se on hirveän hyvä asia ja luo niitä osallisuuden kokemisen mahdollisuuksia monille ihmisillä.

Puhuja 1 [00:12:35]: Joo ja ehkä mä näkisin myös että näistä markkinoitaisiin ja puhuttaisiin enemmän. Jos mä kirjotan jonnekin sosiaaliseen mediaan niin mä löydän sen helposti ja pystyn hyvin helposti myös ottamaan yhteyttä henkilöihin tai laittamaan sähköpostia. Se kynnys on matala, ja kun järjestetään näitä tapahtumia niin markkinointi ei ole ainoastaan tietylle joukolle ihmisiä tai väestöä vaan niihin tapahtumiin voi tulla kaikki. Itäkeskuksessa Puhoksen alueella järjestetään vuosittain tämmönen osallistava Puhos-festivaali, jossa maahanmuuttajataustaiset BIPOC eli black indigenous people of color tai sitten POC, people of color, kerääntyvät yhteen ja järjestävät festivaalin Itäkeskuksen asukkaille. Sinne tulee muualtakin, Helsingistä, Espoosta, jopa Vantaalta ihmisiä kertomaan niiden omasta työstään ja tässä on tarkoituksena etenkin tuoda se Helsingin moninaisuus esille ja näyttää että me kaikki olemme osa tätä Helsingin aluetta. Mun mielestä se on hyvä esimerkki siitä miten voidaan osallistaa ja just ne kanavat missä tästä festivaalista markkinoitiin ja millä tavalla sitä markkinoitiin monilla eri kielillä ja sana pistettiin liikkumaan suusta suuhun ja niin edelleen. Se oli mun mielestä tosi hyvä tapa osallistaa ihmisiä.

Puhuja 2 [00:14:17]: Joo ja vielä voisin lisätä sen että kun puhutaan osallistamisesta niin se subjekti on se osallistuja tai se joka tekee osallistumista ja kokee osallisuutta, niin se termin näkökulma on mun mielestä vähän hassu. Se viittaa semmoiseen jotenkin kuitenkin ulkoapäin ohjattuun tai määriteltyyn toimintaan mihin halutaan saada muita mukaan. Mutta mä uskoisin että se aito osallisuuden kokemus syntyy sellaisissa puitteissa missä ne ihmiset on alusta lähtien päässeet omaehtoisesti määrittelemään sitä että mistä on kyse ja mitkä on tavoitteet ja mitä siinä halutaan tehdä. Arkkitehtuuriin liittyvänä esimerkkinä voisi mainita myös DIY-skeittiparkin mikä on tuolla Suvilahdessa ja siinähän on porukka ihmisiä joiden iästä en mene takuuseen mutta uskallan veikata että siellä on paljon nuoriakin ollut mukana, ja he ovat päässeet ihan omannäköisensä paikan luomaan ja tekemään omin voimin, ja siitä on tullut ihan älyttömän magee ja suosittu mesta.

Puhuja 1 [00:15:35]: Kun se edelleen tapahtuu ylhäältä alaspäin niin kuinka mahdollista on olla osana tätä, jos lähetään ihan tähän niinku termiin ja sen käyttöön. Jos mietitään osallistamista kaupunkikulttuurissa niin on erilaisia… Ensin sanotaan että me tehdään yhdessä, me tarvitaan teidän osaamista ja tietoa, ja jos siihen saadaan muutama prosentti vaikka nuorisoa ja vähemmistön edustajia ja luodaan raportteja jotka on sitten kuitenkin vaikeasti ymmärrettäviä, ett tietyllä tavalla osallistetaan mutta sitten loppujen lopuksi sitä ei oo enää olemassa sitä osallisuuden tunnetta koska enää ymmärrä niistä ehkä raporteista. Jos mä olisin 15-vuotias ja lukisin valtion raportteja tai kaupunkisuunnitteluraportteja niin ei varmastikaan ymmärtäisi mitä siinä tarkoitetaan, että oliks tää asia mitä mä yritin sanoa vai otettiinko se edes huomioon se mun asia? Se jäisi mulle kysymykseksi.

Haastattelija 1 [00:16:40]: Miten te näkisitte että esimerkiksi just nuoria voitaisiin kuulla paremmin vaikka kaupunkisuunnittelussa? Mä tarkoitan nyt nuorilla, rajataan se tällä kertaa vaikka Suomen nuorisolain mukaan alle 29-vuotiaisiin, sehän on kanssa häilyvä raja mutta siinä jossain kolmenkympin kieppeille mennään. Tuleeko teillä jotain ajatuksia mieleen?

Puhuja 1 [00:17:10]: Mun mielestä tässä toimisi hyvänä esimerkkinä Make Some Noisen puhujafoorumi. Make Some Noise alkoi siis vuonna 2016 Helsingin maahanmuuttajanuorten hankkeen nimen alla vaikka kyseessä ei ole maahanmuuttajanuoret vaan myös Suomessa syntyneet maahanmuuttajataustaiset suomalaiset nuoret jotka puhuvat, ja tarkoituksena on puhua päättäjille omista tarpeistaan ja asioista jotka on mietityttänyt itseään. Meitä kutsutaan moneen eri paikkaan, muun muassa podcasteihin puhumaan meidän nuorten ajatuksesta miten tiettyjä asioita pitäisi edistää. Ollaan puhuttu kieli-inklusiivisuudesta ja meillä on ollut monia tapahtumia joissa on ollut päättäjät mukana kuuntelemassa aktiivisesti sitä mitä meillä on sanottavana esim. Tämä on yksi semmoinen tapa jolla nuoria voitaisiin osallistaa, että meillä on tätä osallisuutta mahdollistava hanke jolla sitten tarkoituksena olisi luoda kaupunkikulttuuria, johon kaikkien on helppo päästä hyvin matalalla kynnyksellä ja siitä myöskin puhutaan avoimesti, jos halutaan vaikuttaa päättäjiin tietysti, ja Make Some Noisen puhujaksi pääsee kertomalla omista ajatuksistaan ja miksi haluaisin puhujaksi ja sen myöskin tehdään kaikkien nuorten keskuudessa hyvin näkyväksi se että meillä on tämmöinen mahdollisuus, tulkaa mukaan, niin semmoisen luominen olisi tärkeetä.

Puhuja 2 [00:19:01]: Pitää muistaa että nuoria on monenlaisia, ja se ei ole mikään yksittäinen ryhmä. Erilaiset tavat osallistua voi toimia osalle nuorista ja sitten ne eivät tavoita jotain toista osaa sen ikäisistä ihmistä, eli on paljon nuoria joita kiinnostaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja keskustelu, ja heillä on kykyjä siihen. Sitten on paljon nuoria joilla ei ole tällaisia mahdollisuuksia tai väyliä. Myös heidän tarpeensa ja kokemuksensa pitäis huomioida tilojen ja kaupunkien suunnittelussa, ihan samalla lailla kuin meillä on esteettömyyssäädöksiä. Me voitaisiin arvioida suunnitelmia myös siitä näkökulmasta että tuleeko nuorten tarpeet huomioiduksi siinä ja minkälaisia erilaisia nuorten ryhmiä tätä kyseistä voisi olla käyttämässä ja kysyä heiltä heidän kokemuksiaan että ois osa suunnitteluprosessia.

Puhuja 1 [00:20:07]: Kun suunnitellaan näitä erilaisia kaupunkitiloja niin useimmista tiloista puuttuu nuoren leikkisyys, leikkimielisyys. Niistä on tulossa hirveän palikkaisia ja tämmösiä tietyn muodon omaavia neliön muotoisia. Pahoittelen tätä ehkä, mutta siis tuntuu välillä siltä ja se alkaa ahdistamaan mua että kaikki näyttää niin samalta ja siinä ehkä huomaa sen että se tietynlainen leikkimielisyys, leikkisyys puuttuu näistä suunnitteluista ja miten se on sitten esteetön nuorille. Esimerkiksi just se että vaikka meillä on suunniteltu Kalasataman alue kauppakeskuksia tällaisia joissa useimmat nuorista tykkää hengailla, mutta kuitenkin kauppakeskukset soittavat tietynlaiset signaalia jota nuoret kuulee jotta he eivät hengaisi siellä. Se tekee siellä hengaamisen heille sietämättömäksi. Niin että vaikka suunnitellaankin niin annetaanko nuorten käyttää sitä tilaa.

Puhuja 2 [00:21:19]: Mä oon ihan samaa mieltä ja mä uskon että on paljon nuoria jotka eivät näe mitään vaikutuskanavia siihen omaan asuinympäristöönsä tai elinympäristöönsä ja eivät ole tietoisia että sellaisia on olemassakaan. Ja myöskin ihmiselle joka ei ole vielä korkeakoulutettu niin abstraktit suunnitteluprosesseihin osallistumiset voi olla hirveen epäkiinnostavia tai vaikeita ja sen takia se että pääsisi konkreettiset tekemään ja olemaan ja vaikka just leikin kautta luomaan sitä omaa ympäristöään tai sitten ihan fyysisen tekemisen kautta niin se voisi olla monelle nuorelle sopivampi tapa osallistua.

Haastattelija 1 [00:22:09]: Mites te itse koette voivanne osallistua kaupunkisuunnitteluun tai omaan elinympäristöön vaikuttamiseen?

Puhuja 2 [00:22:20]: Mun täytyy sanoa että itsehän en ole nuori vaan olen selkeästi yli sen ikäinen, olen 39-vuotias, ja ihan työni puolesta oon tutustunut ihmisiin jotka tekevät kaupunkisuunnittelua ja ovat mukana ja ovat kiinnostuneita siitä ja kyllä mä uskon että mulla on monenlaisia tapoja ainakin osallistua siihen keskusteluun, mutta mä en koe voivani puhua nuorten puolesta tässä asiassa.

Puhuja 1 [00:22:53]: Mulla on vähän sama tilanne että mä en oo myöskään itse nuori, ja olen 31-vuotias nyt ja muutamalla vuodella menee yli tuo nuoruuden määritelmä omalta kohdalta ja myös työn ja vapaaehtoistyön puolesta olen tutustunut näihin vaikuttamisen menetelmiin ja vaikuttamistyöhön koska sitä mun työ on myöskin, mutta jos mietitään kymmenen vuotta sitten kun mä olin 21-vuotias, niin en todellakaan tiennyt että mitä kautta voisin päästä vaikuttamaan kaupunkisuunnitteluun tai edes siihen mun omaan asiaan ihmisoikeuksista, antirasismista ja mun erityisosaamisalueeseen osallistamisesta, esteettömyydestä. Että ne on löytynyt vasta sen jälkeen kun mä olen päässyt opiskelemaan, suorittamaan korkeakoulututkinnot ja ylemmän korkeakoulututkinnon ja sitä kautta oon löytänyt ne pääväylät, vaikuttamisen menetelmät.

Puhuja 2 [00:23:58]: Täytyy vielä korjata tuohon mitä aikaisemmin sanoin, ihan helppoa se vaikuttaminen ei mullekaan on edelleenkään, että lähinnä se on sitä että yritetään saada jotain.

Puhuja 1 [00:24:09]: Vaikuttaminen ei oo helppoa työtä itsessään vaikka tekisikin sitä vaikuttamistyötä työkseen. Se että tietyn asian saa läpi ja onko se vastaanottava elin tai päättäjä vastaanottavainen ja haluaako tehdä sitä muutosta, ja myöskin se että jos halutaan vaikuttaa niin päättäjissä pitäisi istua nuoria eikä niin että jos on nuori niin heti tämän henkilön osaamista ja johtamista ja asiantuntemusta kyseenalaistetaan.

Haastattelija 1 [00:24:54]: Mennään sitten hieman historiaan. Jos ajatellaan noita teidän taustayhteisöjä, Oranssi ry.tä, Make Some Noisea, Fem-R:ää ja niin poispäin niin milloin ja miksi nämä on perustettu?

Puhuja 2 [00:25:13]: Oranssi on saanut alkunsa 90-luvun alussa tämmöisestä talonvaltausliikkeestä joka oli hyvinkin nuorten ihmisten aktivismia, jossa otettiin tiloja haltuun ja pyrkimyksenä oli luoda kaupunkiin tiloja nuorille, joissa he voi toteuttaa ja tehdä omaa kulttuuriaan, omia alakulttuurejaan, ja myös edullista vuokra-asumista nuorille. Talonvaltaukset oli tämmönen keino mitä käytettiin silloin Oranssin alkuvuosina ja se mahdollisti neuvotteluyhteyden kaupungin kanssa. Sitä kautta myös saatiin tiloja. Nykyään Oranssilla on Suvilahdessa vuodesta 2014 toiminut kulttuuritila. Asumispuolella me 92 saatiin lopulta ensimmäinen vuokrasopimus kaupungilta kahdesta talosta Kumpulassa, ja se sopimus oli että pitää omalla kustannuksella oranssilaisten rempata asuinkäyttöön. Siihen sitten lähdettiin talkoovoimin niillä taidoilla ja resursseilla mitä näillä nuorilla silloin oli, remppaamaan kämppiä, ja siinä onnistuttiin. Ne saatiin asuinkuntoon ja vuokralle ja siitä on Oranssi-asunnot saaneet alkunsa. Se on taas pikku hiljaa tää asumistoiminta laajentunut talo kerrallaan vuosien mittaan että 13 taloa nykyään Oranssi-asunnoilla eri puolella Helsinkiä.

Puhuja 1 [00:27:05]: Tosi inspiroivaa kuulla miten Oranssi ry on saanut alkunsa. Make Some Noisen puhujafoorumi on startannut 2016 tämmöisen hankkeen alla kuin Maahanmuuttajanuorten Helsinki, ja siinä on luotu neljä uutta toimintamallia ja ratkaisuja maahanmuuttajataustaisten nuorten kohtaamaan rakenteelliseen ja konkreettiseen ongelmaan ja tarkoituksena on siis että nuoret puhuvat suoraan päättäjille ja päättäjät kuuntelevat aktiivisesti. Siinä on esimerkiksi tämmönen malli että kun järjestämme näitä seminaareja niin siihen osallistuu joko apulaispormestareita, kansanedustajia, ministereitä ja he ovat jonkun nuoren parina jolloin heidän pitää aktiivisesti kuunnella tämän nuoren asia ja sitten myöskin vastata tän nuoren asiaan ja kertoa mitä mahdollisesti tulee muuttamaan tai tekemään. Tällä tavalla luodaan niitä väyliä joilla nuoret voisivat vaikuttaa. Tää hanke on lähtenyt käyntiin nimellä Maahanmuuttajanuorten Helsinki, Helsingin maahanmuuttajanuoret kun ne taas näissä meidän puhujissa on kuitenkin ihan syntyperäisiä suomalaisia jotka ajavat omaa asiaansa eteenpäin. Eli vaikka hanke onkin lähtenyt käyntiin hyvällä ajatuksella ja siinä on ollut hyviä tarkoitusperiä niin nimeä ois voinut miettiä, ja sen takia me puhutaan Make Some Noise -nuorista jotka siis pitävät ääntä ja jotka äänekkäästi ja hyvin rohkeasti kertovat sen oman asiansa eteenpäin ja tarkoituksena oli että ne puhuttaisiin meidän omista asioistamme. Fem-R taas on saanut alkunsa vuonna 2018 Twitterissä ja Baiar Kutal, Brigita Krasniqi, Nitin Sood ja Pazilaiti Simayijiang olivat näitä jotka sitten lähtivät Twitterissä perustamaan Fem-R:n, ja silloin oltiin jo väsyneitä siitä että puhutaan enemmänkin tämmöisestä monikulttuurisesta Helsingistä eikä antirasistisesta Helsingistä tai monikulttuurisesta Suomesta enemmän kuin antirasistisesta Suomesta. Intersektionaalinen feminismi oli semmoinen uusi käsite mikä tuli myöskin Fem-R:n myötä enemmän esille ja tosiaan tarkoituksena oli että perustetaan antirasistinen ja feministinen järjestö joka toimii rodullistettujen suomalaisten ehdoilla ja Fem-R osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ajaa rodullistettujen ihmisten asemaa, BIPOC- ja POC-ihmisten asemaa Suomessa ja toimintaa harjoitetaan esittämällä hyvin paljon kannanottoja. Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli siitä kuinka maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat ongelmia meidän kaupungissa ja tää oli toisen perusteeton ja siinä artikkelissa sitten käsiteltiin että harjoitettaisiin rikollista toimintaa varastettaisiin ja siinä olisi jengiytymisen ilmiöstä kyse, ja tää oli täysin perusteeton ja me otettiin siihen tietysti kantaa ja kirjoitettiin siitä kannanotto ja myöhemmin Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli jolla tietysti pyydettiin anteeksi että tietynlaista ihmisryhmää pistettiin tämmösen vääränlaisen mielikuvan alle, jolloin se tarkoittaa että nämä nuoret eivät enää koe olevansa tervetulleita missään osassa kaupunkia jos luodaan vääränlaisia stereotyyppisiä kuvia näistä nuorista.

Haastattelija 1 [00:31:25]: Nuorten kulttuurit ja omaehtoinen toiminta on kaupungeissa vaikuttaneet kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin läpi historian. Esim nuorten valitsemat paikat kokoontua keskenään jos muutettu tapahtumapaikoiksi ja joskus taas kokoontumisia on pyritty ehkä lopettamaan arkkitehtuuriratkaisuilla. Millaisia ajatuksia tämä herättää teissä ja nouseeko teille mieleen historiaan tai omaan työhön liittyen jotain esimerkkejä?

Puhuja 2 [00:32:01]: Tästähän Oranssin toiminnassa on ollut kyse eli siinä on kuitenkin ollut loppujen lopuksi aika spontaanista nuorten järjestäytymisestä sen ympärille että tarvitaan tilaa missä voidaan toteuttaa nuorten omaa kulttuuria ja omaa alakulttuuria, ja vuosikymmenten työn tuloksena tietenkin Oranssilla päästään tähän erittäin onnekas ennen tilanteeseen että meillä on useamman vuosikymmenen mittainen vaksu siitä nykyisestä Suvilahden tilasta, rakennuksesta.

Puhuja 1 [00:32:37]: Mulle tuli mieleen Verkkosaaren alue joka lähdettiin rakentamaan uudelleen ja siellä oli just tää Sompasaari siirtyi Verkkosaaren alueelle edellisestä paikastaan ja miten sitä sitten alettiin kaupallistamaan ja nyt siellä on sisäänpääsymaksu baariin ja hyvin paljon siitä kulttuuria lähettiin muuttamaan. Että nyt siinä on baari, aiemmin sinne vaan mentiin hengailemaan ja olemaan kun taas tämä mahdollisuus nyt on miltei viety pois, niin mielestäni näitä alueita joissa nuoriso hengaa niin niitä kaupallistetaan ihan liikaa ja sit se tarkoitusperäkin muuttuu ja se on välillä hyvin surullista nähdä.

Puhuja 2 [00:33:31]: Se on sääli että näitä tämmöisiä potentiaaleja mitkä ilmaantuu näissä tiloissa spontaanisti, kun ihmiset löytää jonkin tilan ja ne alkaa tekemään Ja kokoontumaan siellä, niin miksei sitä osata hyödyntää paremmin kaupunkisuunnittelussa, että jätettäisiin suunnitelmiin se jousto että jos jokin tila alkaa toimia itsestään palvelemaan jotain tarkoitusta niin miksei sitä suunnitelmaa on vielä siinä vaiheessa muuttaa ja muokata niin että se voisi jäädä? Toinen on tää DIY-skeittiparkin kohtalo nyt kun siihen nyt suunnitellaan tätä event hub, isoa massiivista tapahtumakompleksia Kalasataman metroaseman kupeeseen ja jyrätään tää skeittiparkki sen alta, mikä on ollut ihan mieletön tarina ja minkälaiseksi se on muodostunut, miten tärkeäksi paikaksi monille ihmisille, niin nythän siihen rakennetaan kun on tämä kaupunkiorganisaation visio ja kaupallisten intressien myös ajama visio siinä alkaa toteutumaan lähivuosina, niin se skeittiparkki myös menetetään, vaikkakin on tarjottu toista sijaintia siinä lähistöllä, niin katsotaan miten käy.

Puhuja 1 [00:34:53]: Nyt kun puhutaan tästä aiheesta niin kuinka tapoihimme kangistuneita me ollaan kaupunkisuunnittelussa, että se ei anna tilaa esimerkiksi tämmöinen tosi tärkeen DIY-skeittitilan pitämiseen ja että se ei millään tavalla jousta että sit se alue voitaisiin kuitenkin pitää samana, ja tarjotaan toista tilaa jolloin se tietyllä tavalla menettää myös sen tarkoituksen ja sen alkuperän ja sen kulttuurin mikä lähti luomaan sitä alueelle.

Haastattelija 1 [00:35:40]: Jos ajatellaan nykyhetkeä, mitkä teidän mielestä on nuorten kaupunkilaisten kannalta keskeisiä kysymyksiä arkkitehtuurissa ja kaupunkisuunnittelussa?

Puhuja 1 [00:35:54]: Mun mielestä tää tuli hyvin esille tässä meidän edellisessä kysymyksessä se että kuinka paljon ollaan valmiita joustamaan ja annetaanko nuorten toteuttaa itseään ja tarviiko siihen kansalaisaktivismia, jatkuvaa semmosta kansalaisaktivismia vaativaa aktivismia, jotta nuoret pääsisivät suunnittelemaan kaupunkitiloja ja kun he suunnittelevat, niin kuinka kauan ne alueet pidetään ja jyrätäänkö ne pois teollistumisen ja kaupallistumisen tieltä. Että luodaan erilaisia tiloja joissa sitten vähän aikuisemmat ihmiset voisivat käydä, nauttia ja niin edelleen ja just että millä tavalla se nuoren leikkimielisyys, leikkisyys säilytetään, säilytetäänkö, ja annetaanko tilaa popkulttuurin synnylle tai synnyttämiselle niille nuorille, että saavatko he toteuttaa itseään täällä kaupungilla millään tavalla?

Puhuja 2 [00:36:54]: Joo, kyllä, tällainen tehokkuuden ihannointi on mennyt todella pitkälle kaupunkisuunnittelussa, että on mahdollisimman sujuva liikenne, ja että saadaan tonteille mahdollisimman paljon hyödyllisiä ja tuottavia neliöitä ahdettua niin se on ongelmallista monellakin tavalla, koska jää hyvin vähän sitä tilaa sillä muulle…

Puhuja 1 [00:37:23]: Luovuudella.

Puhuja 2 [00:37:23]: Luovuudelle tai semmoisella että ei heti suoraan niinku jollain määrällisillä mittareilla mitaten tuottaviin ja tehokkaisiin paikkoihin. Ja mä näkisin että meidän pitäisi antaa muiden suunnitella meidän omaa ympäristöään meille täysin valmiiksi ja määritellä sitä meille että minkälainen se on, vaan kaupunkilaiset ja nuoret tarvii mahdollisuuden päästä oikeesti tekemään siitä omaansa, just nimenomaan tuomalla sinne omia elementtejä ja leikillisyyttä ja sen tilan ei tarvi olla aina valmiiksi ja loputtomasti mietitty jonkun sellaisen puolesta joka ei sitä oikeasti käytyä. Ne tilat voisi olla vähän keskeneräisempiä ja katsoa että mihin ne lähtee sitten kehittymään sen myötä.

Puhuja 1 [00:38:17]: Tässä pidän hyvin tärkeinä näitä nuorisotiloja joita rakennetaan, mutta niissäkin on käytössä tietynlainen ajatus siitä että suunnitellaan loppuun, jossa edelleen nuorten leikkisyydelle ja ajatuksille ja tarpeille ei olla annettu tilaa ehkä niinkään paljon kuin toivottaisiin tai nuoret toivoisivat. Olen ollut siis kouluttamassa Rauhankasvatusinstituutin työssäni nuorisotyöntekijöitä ja päässyt moneen eri tilaan ja yksikköön, ja oon miettinyt että millä tavalla nuoret näissä tiloissa pääsee toteuttamaan itseään ja pääseekö, vai onko ne tietynlaiset ohjeet ja päätökset ja säännökset ja mitä kaikkea pitää noudattaa jotta voi olla siinä tilassa. Tarkoitan enemmän tilojen toimivuutta ja onko ne kaikille turvallisia ja onko niissä tiloissa kaikkien olla, näitäkin pitäisi ehkä kaupunkisuunnittelussa, tilojen suunnittelussa, arkkitehtuurissa myös ottaa huomioon.

Haastattelija 1 [00:39:28]: Nuorison omaehtoinen tuntuu vaikeutuneen varsinkin kaupungeissa kun julkinen tila muuttuu puolijulkiseksi ja kaupallistuu, jos ajatellaan vaikka ostoskeskuksia. Mitä te ajattelette tästä? Mitä pitäs tehdä?

Puhuja 2 [00:39:45]: Paljon varmasti semmosta että ihan vain iän puolesta kun nähdään nuoria kokoontumassa tai oleilemassa kauppakeskuksessa tai muussa tämmöisessä puolijulkisessa tilassa niin tulee vartija hätistämään ulos ja se kyllä tuntuu väärältä, että eihän ihmisiä pitäisi ikänsä puolesta syrjiä tällä tavalla. Miksi se on ongelma jos nuoret siellä käyttäytyvät eloisasti ja leikkisästi ja sähläävät menemään niin onko se nyt vielä ongelma ja miksi se olisi ongelma? Pitää olla sietokykyä sille että ihmiset on erilaisia.

Puhuja 1 [00:40:25]: Ajamalla nuoret pois näistä eri tiloista niin me ajetaan myös heidän luovuus pois ja heidän olemassaolo. Tää tietynlainen syrjintä myös aiheuttaa, jos mennään tähän sosiaalipsykologiaan ja antropologiaan ja näihin tuli tieteellisiin tutkimuksiin niin jos tietynlaisten nuorten olemassaolo tehdään vaikeaksi etenkin ollaan… pysäytetyt, the stopped-tutkimuksessa, Suomessa tehty Suvi Keskisen, Minna Seikkulan muun muassa toimesta, niin siinä tutkimuksessa kävi ilmi että rodullistetut nuoret eli BIPOC- ja POC-nuoret kokevat turvattomuutta kaikissa eri kaupunkitiloissa, julkisissa tiloissa, koska heitä ajetaan pois ja tämä taas vaikuttaa osaltaan siihen että nuoret eivät koe olevansa osa tätä kaupunkia tai kaupunkialuetta, ja etenkin rodullistetut nuoret kun heitä pysäytetään tai heitä ajetaan jatkuvasti pois tiloista niin mihin he sitten… missä he saavat kokea olevansa osa tätä yhteiskuntaa ja yhteiskunnan toimivaa systeemiä? Missä he on olemassa, onko heitä olemassa, otetaanko heidät mukaan ja kokevatko he kuulumisen tunnetta millään tavalla, jos heidän olemuksensa on kiellettyä lähtökohtaisesti? Se on suuri asia että me ei siedetä nuoria vaikka itse ollaan aina pyrkimässä siihen nuoruuteen.

Puhuja 2 [00:42:12]: Mitä ovat BICOC ja POP… mitä nää oli nää termit? On ainakin itselle vieras, saattaa olla monelle muullekin.

Puhuja 1 [00:42:19]: BIPOC on black, indigenous people of color, ja POC on people of color. Suomessa nämä sanat eivät valitettavasti käänny kun suomen kieli on vielä lapsenkengissä antirasistisen sanaston osalta, mutta tarkoitetaan rodullistettuja henkilöitä ja me emme halua käyttää rotu-sanaa koska Suomessa se konnotoituu vähän eri asiaan kuin ihmiseen, joten tästä syystä rotu-sana on myöskin vääränlainen sana käyttää, mut suomen kieltä kehitetään koko ajan, toivottavasti tulee aika jolloin voimme oikein termein puhua asioista, mutta tällä hetkellä BIPOC ja POC on ne mitä käytetään.

Haastattelija 1 [00:43:08]: Nuorten keskuudessa alakulttuureilla on aina ollut tärkeä merkitys vaikka just yhteisöllisyyden kokemuksen muodostumisessa. Miten tätä voitaisiin huomioida arkkitehtuurin näkökulmasta tai kaupunkisuunnittelun näkökulmasta?

Puhuja 2 [00:43:24]: Tää on just se kysymys siitä että miten me voitais mahdollistaa kaupungissa kaupunkilaisten itse omilla ehdoillaan luomien tilojen muodostaminen, eli koska alakulttuurit ei välttämättä aukea ulkopuolisille, ei semmoisia voida nuorille suunnitella, vaan ne syntyy sieltä heidän omista lähtökohdistaan ja heidän oman toimintansa tuloksena, niin tää on nimenomaan se miksi syntyy niille joutomaille. Mitä siellä tapahtuu, no siellä tapahtuu alakulttuurit koska muuta tilaa niillä ei ole. Niin kuin aikaisemmin tuossa sanoin niin se pitäisi mahdollistaa tässä suunnitteluprosessissa että jos näille suunnittelun alla oleville nk. joutomaille ja tilapäiskäytössä oleville rakennuksille että jos se oikeesti alkaa tapahtumaan jotain mikä vaikuttaa kulttuurisessa mielessä merkitykselliseltä joillakin ihmisille, niin lähettäisin tutkiin että miten sen jatkuvuus voitais mahdollistaa ettei jyrättäisi näitä tiloja.

Puhuja 1 [00:44:40]: Nuorten identiteetti myös kehittyy siinä kaupungissa missä me ollaan kaupungin mukaiseksi, sen ympäristön mukaiseksi. Ympäristö vaikuttaa identiteetin kehittymiseen aika lailla, niin jos me ei anneta siihen identiteetin kehittymiselle tai nuorenaolemiselle minkäänlaista tilaa vaan ne jyrätään pois ja nuorten olemassaolo tehdään vaikeaksi tietyissä tiloissa tai heidät häädetään pois tiloista, niin sehän tarkoittaa että nuori ei koe kuuluvansa yhteisöllisyyden tunnetta eikä myöskään koe oloonsa turvalliseksi siinä kaupungissa koska lähtökohtaisesti heidän olemassaolonsa kielletään niistä tiloista joissa he haluaisivat hengailla tai olla yhdessä tai yksin. Jos me ei anneta tilaa spontaanille kehitykselle millään tavalla niin me ei kehitytä millään tavalla myöskään kaupunkina koska alakulttuurit myös määrittää sen mihin kaupunki menee, ja yhteisöllisyyden tunnehan on myös meille aikuisille tosi tärkeetä, niin tunnetaanko me sitä jatkuvasti erilaisissa kaupunkitiloissa? Ei varmastikaan tunneta kaikissa kaupunkitiloissa koska niitä myös määrittää erilaiset luokat, mihin luokkaan kuuluu ja kuuluuko tietynlaiseen luokkaa ja näyttääkö tietynlaiselta ja katsotaanko vähän kieroon jos onkin alueella jossa tämän henkilön ei nähdä kuuluvan alueelle, niin edelleen. Ja myöskin se että gentrifikaatio on edelleen läsnä meidän eri kaupungin alueella. Miten halutaan Kallion aluetta muuttaa ja miten sitä koko ajan muutetaan, tai sitten Kontulan aluetta, niin edelleen. Että vähemmistöjen asuminen tehdään mahdottomaksi ja vaikka tietynlaiset vähemmistöt ovat asuttaneet tiettyjä paikkoja niin nekin jyrätään alta, eikä myöskään anneta valtakulttuurin lisäksi syntyä muita alakulttuureja jotka voisivat myöskin vaikuttaa vähemmistöjen yhteisöllisyyden tunteen lisääntymiseen.

Haastattelija 1 [00:47:07]: Kiitos teille tosi mielenkiintoisesta tuokiosta.

Puhuja 1 [00:47:11]: Kiitos.

Puhuja 2 [00:47:11]: Kiitos.

Haastattelija 1 [00:47:13]: Ja kun pääsitte tänne tänään.

Puhuja 1 [00:47:15]: Kiitos.

Puhuja 2 [00:47:15]: Kiitos kutsusta.

Puhuja 2 [00:47:22]: Mun unelmien kaupunki on sellainen jossa kaupunkilaiset pääsee itse luomaan sitä omaa elinympäristöään. Siis ihan fyysisesti luomaan sitä omaa ympäristöään. Kaupungissa pitää olla tilaa erilaisuudelle, keskeneräisyydelle, yhteisöllisyydelle ja omaehtoiselle kaupunkikulttuurille.

Puhuja 1 [00:47:45]: Haluaisin että kaupunkisuunnittelussa ja kaupunkitiloissa annettaisiin enemmän tilaa nuorten spontaaniudelle, leikkimielisyydelle ja luovuudelle. Aidosti osallistava, esteetön ja turvallinen tila kaikille, jossa kaikki saavat toteuttaa itseään ja kokoontua ja myös alakulttuurit pääsevät kukoistamaan olisi mun unelma, utopistinen kaupunki.

[recording ends]