Podcast: Arkkitehtuuri kuuluu kaikille

Arkkitehtuuri kuuluu kaikille -podcast
Keskustelu 2
Kesto: 00:40:47
[recording starts]

Intro [ 00:00:01]: Arkkitehtuuri kuuluu kaikille on podcast-sarja, jossa keskustellaan arkkitehtuurin ilmiöistä sekä vallasta ja vaikuttamisesta rakennetussa ympäristössä. Jokaiseen jaksoon Arkkitehtuurimuseo on kutsunut vieraiksi asiantuntijoita, joiden näkökulmat ja kokemukset rikastuttavat museossa kerrottuja tarinoita.

Haastattelija 1 [00:00:35]: Hei. Minä olen Joona Rantasalo, Arkkitehtuurimuseon kokoelma-amanuenssi. Tänään ”Arkkitehtuuri kuuluu kaikille” -podcastissa jutellaan ydinperhemallin haastamisesta arkkitehtuurissa ja erityisesti asumisessa. Vieraana mulla on täällä Sateenkaarihistorian ystävät ry:n hallituksen jäsen Jean Lukkarinen sekä Yksinasuvat ry:n aktiivi ja SDP:n yksinasuvat työryhmän puheenjohtaja Anita Hellman. Tervetuloa.

Puhuja 1 [00:01:03]: Kiitos.

Puhuja 2 [00:01:04]: Kiitos.

Haastattelija 1 [00:01:05]: Näin alkuun pyytäisin, että esittelisitte itsenne vielä ja kertoisitte hieman näistä teidän taustayhdistyksistä ja siitä työstä, mitä niissä teette.

Puhuja 1 [00:01:16]: Joo. Mä voin vaikka alottaa. Tosiaan oon Jean Lukkarinen ja toimin Sateenkaarihistorian ystävät ry:n hallituksessa. Sateenkarihistorian ystävien tarkotuksena on edistää sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden historian tuntemusta ja tutkimusta Suomessa. Ja meidän toiminnan tarkotuksena on myös popularisoida sateenkaarihistoriaa koko kansalle Suomessa, esimerkiks erilaisten tapahtumien ja tieteellisten julkaisujen kautta. Ja on ollut toiminnassa vuodesta 2020 asti.

Puhuja 2 [00:01:48]: Mun nimi on Anita Hellman ja mä oon tosiaan Yksinasuvat ry:n aktiivi. Yksinasuvat-yhdistys on perustettu vuonna 2009. Siellä tietysti taustalla on se, että pyritään tuomaan esiin yksinasuvien asemaa ja parantamaan sitä, tuomaan esiin niitä epäkohtia, mitkä siihen liittyy yhteiskunnassa. Sitten toimin tosiaan sosiaalidemokraattien yksinasuvat-työryhmän puheenjohtajana. Siellä tosiaan yritetään sitten etsiä niitä poliittisia keinoja tän asian esille tuomiseksi ja parantamiseksi ja löytämään myös niitä kohtia, mitä yhteiskunnassa ehkä pitäis parantaa.

Haastattelija 1 [00:02:25]: Kun täällä Arkkitehtuurimuseossa ollaan, niin tällainen arkkitehtuurikysymys: millainen teidän oma suhde on arkkitehtuuriin? Näettekö ittenne pitkälti sen käyttäjinä vai tuleeko siihen liittyviä kysymyksiä esiin vaikka työssä tai näissä järjestökuvioissa miten?

Puhuja 1 [00:02:46]: Itellä tosiaan arkkitehtuuri on tosiaan osa meidän jokaisen elämää. Olen myös arkkitehtuurin käyttäjä, mutta sit oon ollut tänä vuonna täällä Arkkitehtuurimuseolla kirjottamassa tätä Queer-katse arkkitehtuurin ja tilan historiaan -opastuskierrosta ja tehnyt tutkimusta siitä ja ollut myös opastamassa pari kertaa sitä kierrosta. Se kuuluu tohon ”Eläköön Wivi Lönn!” -näyttelyyn ja jalkautuu sitten Helsingin kaupunkikuvaan tarkastelemaan myös Helsingin arkkitehtuuria. Siinä mielessä tavallaan tutkimustyön kautta osana elämää.

Puhuja 2 [00:03:20]: Mä tietysti olen myös arkkitehtuurin käyttäjä, mutta sitten meillä Yksinasuvat ry:ssä tietysti tää asuminen on yks iso kysymys. Eli miten tavallaan yhteiskunta mahdollistaa yksinasuville sen oman toivotun asumismuodon.

Haastattelija 1 [00:03:36]: Jos olis mahdollista olla jokin rakennus tai paikka, niin mikä te olisitte? Ihan voi tän hetkisen fiiliksen pohjalta vastata ja avata sitä ihan millä tavalla haluatte.

Puhuja 1 [00:03:54]: Tietysti sateenkaarihistoriaa pyöritellen lähin miettimään tätä siltä kannalta, et ois niinku mahollisimman saavutettava tila monelle ihmiselle, niin mulle tuli ensimmäisenä mieleen puisto. Sehän on monelle ihmiselle saavutettava tila ja se on ilmanen ja siellä voi järjestää tapahtumia ja vaikka mielenosoituksia. Puisto kuulosti sillee itelle mielenkiintoisimmalta tilalta.

Puhuja 2 [00:04:19]: Mun täytyy tässä kohtaa ehkä vähän myös laskea leikkiä tällä hetkellä. Kun tätä nauhotetaan, niin ulkona on 30 astetta lämmintä, niin olisin ihan mikä tahansa rakennus, jossa on ilmastointi. [naurahtaa 00:04:28]

Haastattelija 1 [00:04:29]: [nauraa 00:04:29]

Puhuja 2 [00:04:31]: Mutta mulla oli vähän samanlaisia ajatuksia kuin Jeanilla tässä. Mutta sitten toisaalta tuli myös sellaset omat mielipiteet ja fiilikset siinä, että mun lempirakennus on oikeestaan Ateneum. Mä olisin ehkä mielellään Ateneum. Sisältää paljon kauniita asioita ja siinä rakennuksessa on ihana tunnelma. Mut toisaalta mä voisin olla myös Kontulan ostari tuolla idässä, mikä edustaa sellasta aika roheeta arkkitehtuuria, mutta se on myös sellanen ostari, joka on rakennettu tavallaan torimaiseksi. Eli mä pidän siitä tosi paljon. Siellä on aina tosi paljon kaikennäköistä tapahtumaa ja meininkiä. Ja muun muassa Kontulan Electronic -tapahtuma, joka taas on sellaista yhteisöllistä kaupunkikulttuuria.

Haastattelija 1 [00:05:23]: Kiitos. Mainioita ajatuksia. Voitais hieman jutella meidän pysyvästä näyttelystä, joka täällä museolla on esillä. Sen nimi on ”Arkkitehtuurimme vuosikymmenet”, ja siinä on aika tämmösessä tiukassa paketissa suomalaisen arkkitehtuurin historiaa ja myös yhteiskunnan kehitystä tuolta 1900-luvun alusta 70-luvun lopulle. Ja me on täällä pohdittu sitä, että kenen tai keiden tarina siellä näyttelyssä on keskiössä ja sit kenen taas ei tai kenen tarina sieltä puuttuu. Te ootte voineet hieman tutustua tohon näyttelyyn, niin mitä ajatuksia tästä jäi? Kenen tarinan te haluaisitte siellä nähdä?

Puhuja 2 [00:06:10]: Mä voisin ehkä todeta, että mielestäni sielläkin keskiössä oli tällanen heteronormatiivinen ydinperhe: äiti, isä ja kaksi tai kolme lasta. Musta olis jotenkin hienoa nähdä siinä rinnalla, miten yksinasuvan naisen tarina on kehittynyt. Siinä on tosi paljon yhteiskunnallisia murroksia, jos ajatellaan sitä, että minkälainen naisen asema oli 1900-luvun alussa vielä ja miten oli mahdollista toteuttaa itseään ja tavoitella niitä asioita, joita halus. Ei siihen hirveen hyvät mahdollisuudet ollu. Ja se näkyy ihan varmasti kaikessa siinä, mitä se yksinasuva nainen saatto kaupungissa vaikkapa tehdä ja miten hän saattoi asua.

Puhuja 1 [00:06:55]: Joo, mulla oli vähän samanlaisia ajatuksia. Tosiaan se ydinperhe on siellä aika keskeisessä roolissa. Ite pohdin myös sitä, et siellä oli maskuliininen tavallaan kuva siitä arkkitehtuurista. Että jos oli mainittu, niin sit oli miesarkkitehtejä yleensä nimellä. Tietysti nyt, kun alakerrassa Wivi Lönn -näyttely, niin siellä tulee naisarkkitehditkin esille, mutta tavallaan myöskin yksinasuvien naisten lisäksi naisarkkitehti ja niinku monipuolisemmin sitä arkkitehtikuvaa toivoisin sinne lisää. Sit pohdin tietysti myös itse marginaaliryhmiä tutkineena, et siellä näky marginaaliryhmistä evakot, Karjalan evakot näkyi, mutta sitten muut marginaaliryhmät jäi aika pimentoon. Niitä ois kiva, esimerkiks vaikka saamelaisten arkkitehtuurista kuulla lisää tai myöskin tämmöstä queer-arkkitehtuuria lisätä sinne.

Haastattelija 1 [00:07:46]: No niin. Tänään päästään katsomaan tätä toisista näkökulmista. Oot valinnut ”Arkkitehtuurimme vuosikymmenet” -näyttelystä yhden kohdan, josta voidaan tässä hieman jutella ja lähtee liikkeelle. Mikä tää sun valinta on ja haluaisitko kertoa siitä vähän lisää, ja miksi just tämä on sieltä noussut esille?

Puhuja 1 [00:08:12]: Kun aiemmin puhuttiin jo tästä ydinperhenormimallista, niin omakotitalohan on sellanen, mihin liitetään paljon oletuksia. Että isä ja äiti ja kaksi lasta ja kultainennoutaja -tyyppisesti ajatellaan, että sellanen perhe siellä asuu. Sit niitä rakennetaan sen mukaan, että on näin ja näin monta makuuhuonetta ja keittiö ja olohuone. Kun sodan jälkeen yleistyi nää rintamamiestalot ja siellä oli kaksi kerrosta, niin se mahdollisti myös sen, että queer-ihmiset tavallaan, nuoret etenkin, pystyi tuomaan yövieraita kotiin, jotka saatto olla sit samaa sukupuolta. Koska siellä oli kaks kerrosta, niin ne suhteet pysty piilottamaan helpommin. Se tuli näistä omakotitaloista mieleen. Ja myöskin omakotitaloissa on se, et ne liittyy aina johonkin yhteisöön, et tavallaan naapurit vahtii sitä, et miten ydinperhenormia suoritetaan. Esimerkiks kun tein omaa graduani, joka liittyi transfeminiiniin ja transvestiittien historiaan, niin siinä tuli esille se, että oman sukupuolen ilmasua peiteltiin hyvin herkästi naapureilta, ettei vaan naapuri nää, kun lähden mekko päällä esimerkiks ulos.

Haastattelija 1 [00:09:17]: No entä Anita?

Puhuja 2 [00:09:19]: Mulla tavallaan sieltä nousi ehkä sitten, kun lähettiin tähän lähiöistymiseen, niin sieltä etenkin näitä ja se Helsingin monet ostoskeskukset, kun on tullut lisäksi, mitä siellä oli sitten nostettu ja tavallaan ne ehkä juurikin siinä, että kun itse oon asunu idässä, Itä-Helsingissä lähiöissä, oikeestaan koko 20 vuotta, jota Helsingissä oon asunu, niin ne ostarit siellä on ollut hyvin merkityksellisiä kohtaamispaikkoja ihmisille. Itse esimerkiks tän hetkisessä Helsingissä ja sen kehittymisessä perään kuulutan sitä, että meillä pitäisi säilyä sellasia yhteisöllisiä kohtaamisen ja kaupan teon paikkoja edelleenkin myös tuolla lähiöissä.

Haastattelija 1 [00:10:04]: Tunnistatteko näyttelystä jotain rakennuksia, jotka on sinulle tai vaikka yksinasuvalle henkilölle tai queer-yhteisöille jollakin tavalla merkityksellisiä?

Puhuja 1 [00:10:15]: Siellä oli tää Onni Tarjanteen suunnittelema kansallisteatterirakennus, 1902 suunniteltu, niin teatterit ja oopperat oli etenkin 1900-luvun alkupuolella ja vielä 1960-luvulle asti etenkin homomiesten tyypillisiä kantapaikkoja. Heillä oli tällanen, lainausmerkeissä, siskokulttuuri, et he kutsui toisiaan, tällaisia hienostuneita homomiehiä siskoiksi, jotka kävi sitten, et oli oopperasiskoja tai teatterisiskoja, jotka kävi hengailemassa oopperassa ja teatterissa. Kansallisteatterista voi ajatella sen, että teatteri on myöskin semmonen paikka, missä sukupuolinormeja ja seksuaalisuuden normeja voidaan taivutella hyvin paljon näytelmän ja musiikin keinoin. Että sinänsä ei oo ihme, että ne on olleet tällasia kantapaikkoja sillon. Ja myöskin sieltänousi myös tuo J. S. Sirénin suunnittelema eduskuntatalorakennus. Eduskuntatalohan liittyy sitten tähän, että eduskuntatalon portailla on hyvin monesti osoitettu mieltä sateenkaarioikeuksien puolesta. Esimerkiksi oli tällainen rakkaudenosoitus tasa-arvoiselle avioliittolaille, kun kamppailtiin siitä, et saako samaa sukupuolta olevat henkilöt mennä naimisiin keskenään, niin sillon siellä oli tämmönen mielenosoitus sen puolesta ja näin pois päin. Sit siellä oli myöskin ihana kuvateksti, missä oli hippejä vanhan ylioppilastalon portailla 60-luvulla. Eli vanha ylioppilastalo myöskin sillee sateenkaarihistoriallisesti tärkee kohde, koska siellä on ollut yks Helsingin ensimmäisistä homobaareista. Eli siellä on ollut tällasia valtauksia, jossa esimerkiks opiskelijat tai seksuaalivähemmistöt on ottaneet sitä vanhaa tilaa omaan haltuunsa. 64 tehtiin sitten semmonen valtaus, missä perustettiin sinne ensimmäinen homoravintola. Vanha kellari. Sitten siellä oli myöskin Karhukabinetti, missä oli Suomen ensimmäinen lesbobaari.

Puhuja 2 [00:12:24]: Taas ehkä peilaan enemmän niihin yksinasuviin naisiin, jos aattelen, et miten yksinasuva nainen on voinut vaikkapa käydä ulkona menneinä vuosikymmeninä, niin ei nyt kauhean kauaa ole katsottu vielä sillä tavalla, et nainen vois käydä yksin vaikkapa ravintolassa, jolloin sit ne ainoot keinot niin sanotusti päästä tuulettumaan olivat juurikin kulttuuritapahtumia ja tällasia, teatterit, oopperat ja muut. Ovat olleet varmasti sellanen merkittävä henkireikä aikanaan.

Haastattelija 1 [00:12:55]: Sitten haluaisin kysyä teiltä, että mikä teidän mielestä on parasta teidän omassa kodissa?

Puhuja 1 [00:13:02]: Mekin asutaan Turussa lähiössä, semmosessa 70-luvulla rakennetussa lähiössä, niin siellä yllätti, vaikka ite oon asunu aiemmin pienellä paikkakunnalla ja sanotaan, et pienet paikkakunnat on yhteisöllisiä ja kylät on yhteisöllisiä, mut sit kun muutti tämmöseen lähiöön, niin se yhteisöllisyys on tullut itteä lähelle, et on taloyhtiön talkoita ja moikataan naapuria ja tehdään yhteistyötä, niin se on ollu tosi kivaa siinä lähiön alueella.

Puhuja 2 [00:13:31]: Mun omassa kodissa on kyllä parasta kanssa tällanen yhteisöllisyys. Asun sellasessa pienessä taloyhtiössä. Ne on vuokra-asuntoja ja tällasen yksityisen säätiön omistama taloyhtiö, missä sit kaikki tekee vähän jotain ja jokaisen pitää osallistua myös. Mutta se on hyvin yhteisöllistä. Sit meillä on aivan ihana piha. Suljettu hyvin vehreä keidas, missä voi grillailla kavereiden kanssa ja muuta. Se Helsingissä on kyllä iso tekijä, varsinkin yksinasuville, niin siellä tavallaan esimerkiks asumistuen laskentaperusteethan on aika lailla syrjivät, jos aatellaan yksinasuvia. Itse en oo ikinä saanu asumistukee, mikä tietysti sinänsä on myös hyvä asia, että siihen ei oo tarvinnu turvautua, mutta Helsingissä ne vuokrat on kyllä niin hurjia, että se aiheuttaa monille hankaluuksia ja aiheuttaa painetta siihen muuttoon. Ja sitten toisaalta myös omistusasumiseen niin sanotusti käsiksi pääseminen yksinasuvalla on tosi vaikeeta Helsingissä.

[siirtymämusiikkia 00:14:39]

Podcast-ääni [00:14:41]: Arkkitehtuuri kuuluu kaikille.

Haastattelija 1 [00:14:51]: Me on täällä yhdessä pohdittu sitä, että ketkä voi osallistua yhteisen ympäristön suunnitteluun ja miten tätä osallisuutta voitais parantaa.

Puhuja 1 [00:15:03]: Näkisin, että queer-yhteisöillekin vois olla tällanen osallistuva suunnittelu ja tämmöset yhteiset rakennusprojektit hedelmällisiä, että sais määritellä sen, että keiden kanssa asuu ja minkälaisessa talossa, koska syrjintäkin voi olla läsnä. Oisko ollu Väestöliiton tutkimus, en ihan tarkkaan muista, niin kysyttiin just sitä, että miltä tuntuis, jos seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva asuis naapurissa, niin siinä oli aika korkeet prosentit siitä, et se tuntuis ikävältä. Niin se on hälyttävää sinänsä kuulla. Ruotsissa avattiin esimerkiks tämmönen Euroopan ensimmäinen LGBT-vanhainkoti 2013. Suomessa on yrittäny tämmönen ku Sateenkaari asunnot ry, heillä on tämmönen oma yhteisöllinen projekti, että he muistaakseni on nyt tällä hetkellä hakemassa yhteistä tonttia, että rakentaisivat yhteisörakennuksella ja -rahoituksella tällasen oman, missä vois sit tavallaan asua ja esimerkiks vanhetakin sitten niissä samoissa. Vanheneminenkin voi olla LGBT-ihmisille sellanen, et kun vanhenee, niin pelätään, et joudutaan takasin kaappiin tai näin pois päin. Niin se on myöskin asumisen kannalta, esimerkiks palvelutasoasuminen tai tällasen yhteisasumine kannalta haaste.

Puhuja 2 [00:16:28]: Yksinasuvilla se on noussut esiin, että varsinkin kaupungeissa, kun ajatellaan, et yksinasuvat tarvii vähemmän neliöitä, asuvat pienesti ja usein vähän ahtaasti, niin monille esimerkiks sellanen mielenterveyttä tukeva tekijä on se, että sä pääset ulos sieltä asunnosta. Yks asia, mikä on tullut esiin, on myös se, että monesti ne yksiöt ja pienet asunnot sijaitsee alempana kerrostaloissa. Ainoo näkymä on naapuritalo. Eli tällasiin asioihin pitäis pystyä vaikuttamaan. Ja on itse asiassa Yksinasuvat ry lausunutkin lakialotteisiin eli tämmöstä aktiivista toimintaa tehdään. Mutta on tosi tärkeetä tuoda esiin myös niitä asumiseen liittyviä mielenterveysseikkoja. Yksinasuminen nähdään yleensä elämänvaiheena, vaikka jotkut saattavat asua yksin koko ikänsä. Mun mielestä se on aika noloa, et puhutaan ihmisten elämästä siinä, et sulla on vaan sellainen vaihe tai että sä voit valita. Koska se ei välttämättä ole valinta. Ja ihan yhtä lailla se perhe ja avioliitto ja parisuhdekin on valinta.

Puhuja 1 [00:17:41]: LGBT terminä tosiaan tai sitä käytetään myös muodossa LGBT+ tai LHBT, niin sillä viitataan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön. Se tulee sanoista lesbian, gay, bi ja trans. Eli lesbo, homo, bi ja trans -termeistä tulee tää lyhennelmä.

Haastattelija 1 [00:18:06]: Queer on englantia ja tarkoittaa kirjaimellisesti outoa. Se on historiassa ollut haukkumasana muille kuin heteroille ja siis sukupuolisille eli ihmisille, joiden sukupuoli-identiteetti vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta. Myöhemmin sana on otettu positiiviseen käyttöön, mutta sitä on sen elävän luonteen takia mahdotonta määritellä tyhjentävästi. Queer-sana kuvaa siis identiteettiä, mutta sillä viitataan usein myös sellaiseen poliittiseen toimintaa ja ajatteluun, jotka haastaa heteronormatiivisuutta ja cis-normia. On tärkeää myös huomioida, että jotkut sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat saattaa pitää queer-termiä yhä loukkaavana, joten queeriksi itseään voivat kutsua vain vähemmistöön kuuluvat. Minkälaisia historiallisia asumisratkaisuja tiedätte, jotka on sijoittuneet ydinperhenormin ulkopuolella ja joita ei historiaa tarkasteltaessa yleensä huomioida tarpeeksi?

Puhuja 1 [00:19:01]: Queer-historiasta mulla tulee esimerkkinä mieleen esimerkiks tällanen lähellä toisiaan asuminen. Et ei asuta yhdessä välttämättä sen takia, koska homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu ja näitä homoseksuaalisia tekoja kriminalisoitiin, niin välttämättä sitten pariskunnat ei asuneet yhdessä Suomessa. Tästä tulee mieleen, kun tosiaan tein tota tutkimusta tohon Wivi Lönn -näyttelyyn liittyen, niin esimerkiks Wivi Lönn ja Hanna Parviainenhan asuivat esimerkiks Helsingin Kulosaaressa 1920-luvulla silleen, että Wivi muutti sinne ja Hanna sitten rakens siihen viereen talon, että hän pystyi olemaan lähellä Wiviä. Ja myöskin tässä ihan Arkkitehtuurimuseon lähellä, missä nyt ollaan tätä nauhottamassa, niin on tossa Ullanlinnankadulla asunut Tove Jansson, jonka elämänkumppani oli Tuulikki Pietilä, jolla oli asunto myöskin viereisessä rapussa. Heidän asuntojen välillä oli tällanen ullakkokäytävä, minkä kautta he sitten tapasivat toisiaan. Ite oon tutkinut tuota Dreamwear Club ry:n historiaa. Dreamwear Club on transvestiittien ja transfeminiinien tukijärjestö, joka toimii edelleen Suomessa. Omassa tutkimuksessa kävi ilmi, että tämmönen järjestö voi olla myös valittu perhe ja sitten niitä järjestön jäseniä voidaan kutsua vaikka omaan kotiin, et harjotellaan yhdessä meikkaustaitoja, esimerkiks kotona turvallisessa ympäristössä ennen kuin uskalletaan jalkautua katutilaan. Myöskin tulee mieleen nää queer-kommuunit tai queer-yhteisöt, et ollaan asuttu monen henkilön kanssa. Vähän niin kuin nykyään on tämmönen kimppa-asuminen myöskin tyypillistä, esimerkiksi opiskelijoitten keskuudessa. Suomessa esimerkiks Terhi Saarinen on toimittanut Suomen lesbohistoriaan liittyvän kellariteoksen, niin siellä on puhuttu tämmösistä kommuuneista, missä on esimerkiks asunu kaks naisparia ja kaks miesparia. Ja myöskin haluaisin historiantutkimuksen nostaa esille myös tällasia, kun puhutaan esimerkiks platonisista tai aseksuaalisista suhteista. Sillä tarkotetaan sitä, että kaks henkilöö asuu kiintymyssuhteessa toisiinsa, mutta ei välttämättä oo romanttisii tai seksuaalisia tunteita toistensa kanssa. Esimerkiks, kun oon ite tehny tutkimusta, niin vuoden 1973 96-lehdessä, 96-lehti on Psyke ry:n julkaisema lehti. Psyke oli Suomessa ensimmäinen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen järjestö, joka aloitti toimintansa vuonna 1968. Niin tässä lehdessä oli esimerkiks kertomus tällasesta naisesta, joka oli kokenu paljon rankkoja asioita elämässään, ja hän ajatteli, että hän ei voi seurustella miehen kanssa enää näitten kokemusten takia. Mutta sitten hän oli tutustunu tällaseen homomieheen. Kaikki tavallaan ties siinä kaupungissa, että hän on homo ja ihmiset oli ihmetelleet sitä, että he asu ja meni naimisiin keskenään, mut heillä ei välttämättä ollut romanttista vetovoimaa tai seksuaalista vetovoimaa keskenään, mut he tavallaan oli ja eli siinä suhteessa. Ja tää mies sai toteuttaa myös omaa homoseksuaalisuuttaan sit sen suhteen ulkopuolella. Et tämmöset niinku ydinperhenormista poikkeavat ratkasut on myöskin hyvin kiinnostavia. Tähän vielä haluan lisätä sen, että toisaalta suurin osa queer-ihmisistä, tai ei suurin osa, mutta moni tykkää asua myöskin ydinperhenormin, lainausmerkeissä, mukaisesti, että on vaikka kaksaikuista ja kaks lasta. Niin eihän siinäkään sinänsä oo mitään väärää. Moni haluaa sit norminmukaista elämää elää, vaikka eläis queer-suhteessa. Toisaalta sitäkin vois myös tutkimuksessa nostaa esille.

Puhuja 2 [00:23:02]: Oikeestaan, jos aatellaan yksinasuvia ja tavallaan siinä historiallisessa kontekstissa, en oo hirveesti asiaan perehtynyt, mutta ylipäätään tässäkin kohtaa nousee mun mielestäni esiin se miehen ja naisen erilainen asema. Ja se on tavallaan vaikuttanu monella tavalla siihen, et miten se yksinasuva nainen on voinut asua ja missä. Ja ylipäätään, jos aatellaan, että 1800-luvulla vielä naiset olivat holhouksen alaisia eli eivät voineet itse päättää elämästään ja näin. Ehkä jos lähetään siitä, että kun ollaan pikku hiljaa vapauduttu siitä perinteisestä normista ja lähdetty vaikkapa kaupunkiin töihin tai muuta, niin on ollu erilaisia asuntoloita ja täysihoitoloita, joissa naiset on voinut asua. Ja yleensä, jos puhutaan yksinasuvista naisista ihan suhteellisen lähihistoriassakin, niin ne, jotka sieltä nousee esille, ovat yleensä olleet vähän tällaisia yläluokkaisia intellektuelleja, joille on tavallaan sallittu se erilaisuus. Mutta sitten on paljon ihan työväenluokkaisia tai maaseudulla asuvia naisia, jotka sitten ehkä on leimattu lähinnä oudoiksi tai erikoisiksi tai pahimmillaan noidiksi. Et se ei oo ollu millään tavalla normaalia, joten siihen ei oo ollu tavallaan mitään ratkasuja. Nainen on aina ollut riippuvainen siitä ympäröivästä yhteiskunnasta, ja ratkaisuja ei ole kauheasti ollut. Mutta aiheesta löytyy aika vähän kuitenkin tietoo tällei pikaisella silmäilyllä ainakin. Olis mielenkiintosta, et perehdyttäis nimenomaan siihen, että miten se naisten yksinasuminen on sitten toteutettu aikanaan ennen kuin se nyt nykymuodossa on sitten mahdollista omassa asunnossa asua.

Haastattelija 1 [00:24:53]: Eli ydinperhenormilla tarkoitamme tässä sellaista vallitsevaa käsitystä, jonka mukaan kahden, yleensä siis heterovanhemman ja heidän yhteisten lastensa muodostama ydinperhe on se luonnollinen perhemalli, johon sitten myös verrataan kaikkia muita perheitä. Anita, antaisitko yhden mielestäsi keskeisen tai kiinnostavan esimerkin siitä, miten yksinasumisen syyt ja tavat on ajansaatossa muuttuneet?

Puhuja 2 [00:25:23]: Mä ehkä nostaisin päällimmäiseksi tässä sen, että nyky-yhteiskunnassa sun ei ole pakko olla parisuhteessa. Aikaisemmin se oli se, että se oli ainoa normaali hyväksytty tapa ehkä elää ja olla. Ja tosiaan varsinkin naisilla se oli sitten sitä, että sulla ei ollut edes valtaa päättää sun omasta elämästäsi. Ja kyl mun mielestä tässä on tapahtunu iso murros ihan 20 30 viimeisen vuoden aikana, mikä näkyy tietysti yksinasuvien määrän muutoksessakin, joka on tosi isossa kasvussa nyt. Mutta tavallaan se, että sulla ei ole yhteiskunnan painetta olla parisuhteessa. Sä olet nykyään ihan hyväksyttävä ihminen vaikka eläisit yksin ja sulla ei olisi lapsia.

Haastattelija 1 [00:26:07]: Joo, mä oon itsekin miettinyt näitä normeja. Vaikka sitten, miten ne vaikuttaa mun omaan asumiseen. Siis hyvinkin paljon vaikuttaa meihin kaikkiin silläkin tavalla, et me ei välttämättä osata ajatellakaan niitä. Helsingin ja monen muun ison kaupungin yhden hengen talouksien määrä on noin 50 prosenttia. Jossain yli, jossain vähän alle kaikista kotitalouksista. Eli yksinasuminen on valtavan yleinen tapa asua. No jos tän faktan valossa ajatellaan asuntosuunnittelua, niin kaivataanko siihen nykyisestä poikkeavia ratkaisuja, ja mitä asuntosuunnittelussa olisi hyvä ottaa huomioon yksinasumisen näkökulmasta?

Puhuja 2 [00:26:58]: Todellakin tarvitaan nykyisestä poikkeavia ratkaisuja. Yksinasuva usein törmää siihen, että ne asunnot on tosi pieniä, joihin sulla Helsingissä esimerkiks on varaa muuttaa. No sit niissä asunnoissa vielä on aika leimallista se, että niissä ne keittiöt on aika olemattomia. Oletetaan ikään kuin se yksinasuva ei tekisi ruokaa itselleen. Ja se tila on muutenkin suunniteltu niin, että sä todellakin asut siellä yksin. Siellä ei kukaan koskaan käy. Yksinasuvien toiminnassa ja lausunnoissakin tullut ilmi, et se koetaan tosi ahdistavaksi. Et sulla ei ole mahdollista asua sellaisessa asunnossa, joka mahdollistaa sulle sen yhteisöllisyyden ja vaikka sen, että kutsut ystävät kylään tai laitat heille ruokaa. Yksinasumiseen liittyy sellainen vahva ajatusmalli, et se on joko se nuori just opiskelemaan tullut, joka käy asunnossa vaan kääntymässä ja muuten on koulussa ja opiskelijariennoissa tai sitten hän on hyvin iäkäs henkilö, jolla sitten käy mahollisesti joku siellä auttamassa. Mut tällä hetkellä esimerkiks, jos aatellaan, että yksinasuvia on se 1,2 miljoonaa Suomessa, niin suurin yksinasujan ryhmä on kuitenkin työssäkäyvät. Nyt puhutaan paljon yhteisöllisestä asumisesta, ja itsekin olen jopa törmännyt siihen, että muutan johonkin kommuuniin, jos ei ole rahaa asua Helsingissä. Mut kuitenkin 45-vuotias aikuinen ihminen, niin ehkä tässä vaiheessa en enää ihan kimppakämppään haluaiskaan muuttaa. Se on taas tällanen yleinen ajatusmalli siitä, että olet itse tiesi valinnut, miksi ei sinulle kukaan kumppaniksi kelpaa. [nauraa 00:28:43] Että elä sitten sen mukaan. Et pitäs pikemminkin olla sen tyyppisiä yhteisasumisen ratkaisuja, joita joitain jo ehkä onkin, että missä on enemmän niitä yhteispalveluita. On vaikkapa yhteisauto, kunnolliset yhteiset isot pesutilat, pesutuvat, että sun ei tarvii sitä pesukonetta itse hankkia ja ostaa ja yhteiset saunatilat ja muuta yhteistä tilaa. Myös sitä yhteistä ulkotilaa siinä taloyhtiössä. Ja tavallaan se, että siinä olis myös sitten palveluita, on se sitten kauppakassipalvelua tai talonmiespalvelua tai muuta. Sulla ei välttämättä ole ketään, joka vaikka sut kaupassa käyttää, kun on isommat ostokset ja niin päin pois.

[siirtymämusiikkia 00:29:27]

Haastattelija 1 [00:29:37]: Esim Helsingissä uusien asuntojen tuotannosta pikkasen yli 60 prosenttia on niin sanottuja pieniä asuntoja eli yksiöitä tai kaksioita. Molempia rakennetaan jokseenkin saman verran, mutta yksiöiden määrä on ollut koko ajan nousussa. Ja samalla myös kaikkien uusien asuntojen keskikoko on laskussa. Se on tällä hetkellä noin 54 neliötä. Mitä te ajattelette tästä kehityksestä, että asunnot pienenee, huoneet vähenee? Minkälaisia näkymiä siitä nousee teidän näkökulmasta?

Puhuja 2 [00:30:16]: Toi on sellanen iso kysymys Helsingissä varsinkin, jos aatellaan näitä pieniä asuntoja. Jos aatellaan vaikkapa sitä omistusasuntoa ja siihen niin sanotusti kiinni pääsemistä yksinasuvalla, niin se on iso haaste, koska pienet asunnot on kysyttyjä ja ne on kysyttyjä myös sijottajien kohdalla eli sijottajat sitten helposti ostaa niitä. Ylipäätään se, että ne pienenee paljon, niin en tiedä onko sekään ihan järkevää. Tiedän toki, et se on sitten taas ekologista. Mut kyl se mun mielestä on se, sanotaanko yksinasuvalle, se 25 neliöö niin ihan todella pieni tila. Ja toisaalta taas perheelle, jos on lapsia, niin varmaan se 55 neliöö on jo pieni. Ehkä siellä pitäs enemmän löytää sitä tasapainoa ja pystyä ehkä paremmin myös ennakoimaan sitä muuttoliikettä. Helsingissä kuitenkin pitkään on nähty se, että se tavoteltava asukas Helsinkiin olis sellanen lapsiperhe, ja tavallaan sitä on pyritty tukemaan ja ehkä sitten vähän meidän yksinasuvienkin kustannuksella juurikin niin, että sitten ne yksinasuville tarkoitetut asunnot on niin pieniä. Mutta en nää sitä hyvänä kehityksenä. En nyt sitäkään mieltä ole, että kaikilla pitäs olla sellanen 100 neliöö, mutta se, että se asunto on toimiva, valoisa ja ei liian ahdas, niin se on tosi tärkeä.

Puhuja 1 [00:31:45]: Joo, mä oon samoilla linjoilla. Tietysti just, kun puhuttiin ekologisuudesta, et pieni asuminen on ekologista, mut sit toisaalta, kun oot maininnu näit mielenterveydellisii seikkoja, et sit, jos asuu todella pienessä ja yksin, ja ei nää just kun sen naapurin seinän, niin se käy kyllä mielenterveydellekin rankaksi. Ja sit, kun ite, jos ajattelee, niin tuolta queer-yhteisöistä on henkilöitä, joilla voi olla vaikka yhen kumppanin sijaan kaks tai kolme kumppania, et puhutaan niinku monisuhteisista tai polyamorisista ihmisistä. Sitä on tosi vähän tutkittu, että miten polyamoriset ihmiset asuu keskenään. Voi olla esimerkiks, et asutaan yhen kumppanin kanssa ja muut kumppanit asuu toisella paikkakunnalla, et sit vieraillaan vaan. Sillonhan tämmönen ydinperhenormiasuminen käy. Mut sit toiset voi esimerkiks haaveilla siitä, että vaikka neljä kumppania keskenään asuu. Et kaikki ei välttämättä oo suhteessa toistensa kanssa, mut sit on vaikka se perhe ja sit niinku lapsia siinä. Niin sit tämmöset niinku pienenevät neliöt ei siinä riitä. Onhan Suomessakin paljon myöskin isoja perheitä, jotka tarvii enemmän tilaa asua ja haluavat asua isommassa, niin tämmönen asuntojen pieneneminen kuulostaa hälyttävältä siitä näkökulmasta.

Puhuja 2 [00:33:07]: En mä niinku pois sulkis sitäkään, että voi useampi aikuinen asua samassa, vaikka heillä ei olisi romanttista tai muuta suhdetta keskenään, mutta se, että jos halutaan ihmisiä kannustaa sellaiseen asumiseen, niin sit pitäs miettiä sitä tosi tarkkaan, et mitkä asiat on ihmisille tärkeitä ja mitkä auttaa sua pitämään ne sun omat rajat. Niin se, että se yksittäinen huone ei ole liian pieni, siinä on säilytystilaa ja tosiaan on ne omat saniteettitilat, [nauraa 00:33:35] niin sen tyyppiset ehkä olis sitten toimivia jossain kohtaa.

Haastattelija 1 [00:33:40]: Monet asuvat tietysti ihan mielelläänkin yksin, mutta ydinperhemallia yhä suosivassa yhteiskunnassa se aiheuttaa välillä yksinäisyyttä tai yhteisön kaipuuta. Esimerkiks koronan keskellä tämä on korostunut, kun tartuntariskejä on pyritty välttämään eristämisen, karanteenien ja kotonakin työskentelyn kautta. Miten tätä asiaa voitais lähestyä asuntosuunnittelun kautta?

Puhuja 2 [00:34:07]: Ehkä tässä jo aikasemmin esiin tulleita tällaisia erilaisia yhteisöllisenasumisen muotoja. Ja jos aattelen itse, kun korona-aikaan yksinasuvana tein kotoa käsin töitä, niin sanotaanko, että asunnot pitäis ehkä suunnitella niin, että niissä olis joku sellanen järkevä ratkasu siihen, mihin saat työpöydän ja tietokoneen, kun sä teet etänä töitä. Ja sitten tietysti se, että miksei vois olla sellainenkin yhteisöllinen taloyhtiö, jossa olis sellanen coworking-tila, mihin sä voit omassa taloyhtiössä siirtyä tekemään päiväks töihin.

Puhuja 1 [00:34:44]: Joo, paljon kirjastoja opiskeluun käyttävänä tykkään tosta coworking-tila-ajatuksesta, et sit ois tavallaan koti lähellä, mutta sit pääsis pois tavallaan sinne tekemään töitä. Sit ajattelin myös, että just yhteisölliset tilat, että jos ois vaikka taloyhtiössä yhteinen kuntosali, missä vois käydä sitten muitten kanssa kuntoilemassa, niin se vois luoda tätä yhteisöllisyyttä. Tietysti korona-aikana vähän hankala tartuntariskien kannalta, mutta niinku ajatuksena. Ja sitten ajattelen myöskin, että tämmöset vuokrattavat tavallaan tai varattavat kerhotilat, missä vois järjestää vaikka jonkun ompelukerhon. Tai sitten niinku monesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistön järjestöjen tilat on sijainnut näissä asuinkerrostalojen siinä kivijalassa, niin sit tämmöset järjestötkin vois käyttää niitä tiloja. Tuoda moninaisuutta siihen asumisyhteisöön ja tavallaan alueelle sitten näitten varattavien tilojen kautta.

Puhuja 2 [00:35:44]: Sehän on nykyään sellanen keskustelu oikeesti, et miten tavallaan demokratia mahdollistetaan paremmin kaupunkitilassa. Esimerkiks Helsingissä on välillä vähän haastavaa, kun vaikkapa puoluepolitiikka ei saa näkyä, vaikkapa Itäkeskuksessa. Niin tavallaan, et miten tuodaan erilaisia järjestöjä, kun kaikki ei pääse kaikkiin paikkoihin. Tai jos pääset julkiseen kaupunkitilaan, sun pitää maksaa siitä vaikkapa sen ostarin omistajalle. Eli tavallaan ylipäätään se kaupunkitilan omistajuus ja sitten toisaalta se, että meillä olis tiloja, joita just kansalaisyhteiskunta vois hyödyntää, erilaiset järjestöt ja muut, niin paremmin kohtaamisiin ja tulla lähemmäs ihmisiä, niin toi oli mun mielestä tosi hyvä huomio.

Haastattelija 1 [00:36:26]: Minkälaista keskustelua yhteisöllisestä asumisesta kaipaisitte Suomeen lisää?

Puhuja 2 [00:36:32]: Yleensä kun yhteisöllisestä asumisesta puhutaan, niin se mielletään nuorten jutuksi. Mutta minkälaista se aikuisten yhteisöllinen asuminen on?

Puhuja 1 [00:36:41]: Ajattelen, että se yhteisöllisen asumisen määräävyys ei tuu sieltä ylhäältä käsin vaan kuunnellaan niitä, jotka haluaa asua siinä yhteisöllisessä, vaikka sitten kommuuniasumisessa, et minkälaisii tarpeita näillä henkilöillä on, et mihin suuntaan sitä pitäs kehittää. Justiinsa, että ei ajatella aina sen tehokkuuden kautta vaan kuunnellaan niitä ihmisiä ja yhteisöä, jotka haluaa sitten asua. Ja sillä varmaan myöskin edesautettais sitä, että asuttais pidempään niissä. Että se ei ois, niinku oot just sanonu, niin just vaan vaihe, et käydään kääntymässä siinä soluasunnossa ja sit jatketaan elämää eteenpäin.

Haastattelija 1 [00:37:23]: Miten ajattelette, että vaikka kaupungit tai suunnittelijat vois sitten tukea tai miten niitten pitäis tukea yhteisöllistä asumista ja sen suunnittelua?

Puhuja 2 [00:37:36]: No mulla nyt tietysti Helsingistä on kokemusta. En tiiä onks se paras mahdollinen esimerkki kaupungeista yleensä Suomessa. Mutta juurikin tää, mitä Jean aikasemmin toi esille, että luopua siitä äärimmäisen tehokkuuden tavoittelusta, että joka ikinen neliö pitää käyttää niinku tietyllä tavalla hyväksi. Siellä voi olla niitä yhteisneliöitä, joita sitten käytetään erilaisiin palveluihin. Se vaatis sellasta ajatusmallin ravistelua myös. Ja tässä kohtaa esimerkiks Helsingin kohdalla paljon puhutaan siitä, että onks sellanen jatkuva kasvu mahdollista ja onko se edes haluttavaa ja tavoteltavaa. Ja toinen asia, mitä vaikkapa Helsingissä pitäs miettiä, on se, että meillä on tosi paljon tyhjiä toimitiloja ja miten niitä pystyttäis käyttämään hyväksi sen yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Ei välttämättä edes niin, että ne muutetaan asuinneliöiksi vaan se, että muutetaan jonkinnäkösiks yhteiskäyttötiloiksi. Sanotaanko näin, että siinäkin pitäs vähän ravistella sitä ajatusmaailmaa ja tuijottaa muutakin kuin euroja. Ja myös vähän linjata sitä, että minkälainen kaupunki on sellanen kaupunki, jossa ihmisen on hyvä asua ja elää.

Puhuja 1 [00:38:48]: Kun oon opiskellu kulttuurihistoriaa, niin ajattelen sitä kautta, että esimerkiks queer-arkkitehtuurista ei tietääkseni oo tehty tutkimusta Suomessa eikä niinku queer-asumisesta hirveestikään. Mun mielestä nyt on tulossa projekteja queer-ihmisten kodeista, missä tutkittais tätä queer-ihmisten asumista. Tavallaan myöskin ajattelen, et tehtäis tutkimusta siitä, minkälaista ylipäätään on suomalainen asuminen ja mikä on sen historia. Ja sit tavallaan siitä voidaan vetää jotain ajatuksia tulevaisuuteen käsin, että minkälaista se sitten vois olla, muotoutua niitten ajatusten pohjalta myös tulevaisuudessa.

Haastattelija 1 [00:39:27]: Eli kehittämistä olis paljon ja tutkittua tietoa sen pohjaksi tarvitaan siis. Kiitos kun tulitte juttelemaan tänään. Tää on ollu hyvin kiinnostava ja valaiseva keskustelu. Kiitos.

Puhuja 1 [00:39:44]: Kiitos paljon.

Puhuja 2 [00:39:44]: Kiitos.

[outro-musiikki 00:39:45]

Puhuja 1 [00:39:51]: Mun unelmien kaupungissa ois tarjolla monipuolista asumista eli vois asua monimuotoisissa perheissä ja monimuotoisissa suhteissa. Siellä kaupungissa ois pääsy luontoon ja virkistäytymisalueille. Siellä vois asua myöskin just sellasena kun on syrjinnästä vapaana.

Puhuja 2 [00:40:11]: Mun unelmien kaupunki on vehreä ja monipuolinen. Se tarjoaa erilaisia asumisen mahdollisuuksia kaikille ihmisille. Se ei sulje ketään pois. Ja mun unelmien kaupungissa on erittäin toimiva joukkoliikenne, joka palvelee meitä kaikkia hyvin.

[recording ends]