ASEMAKAAVA – VÄLJYYTTÄ JA VAIHTELUA
Kaavoitusvaiheessa Hagalundin alue oli viljeltyä kulttuurimaisemaa, johon piirsivät jälkensä ensimmäisen maailmansodan aikaiset puolustuslaitteet tykkiteineen. Alueelle oli tunnusomaista maastomuotojen vaihtelevuus – korkeat avokalliot ja monilajinen puusto peltoaukeiden välissä. Eteläiseltä osaltaan alue rajoittui osaksi Otsolahteen.
Otto I. Meurmanin rakennussuunnitelman päämääränä oli puutarhakaupunkimaisen ”asumakunnan” aikaansaaminen Hagalundiin. Hänen kaavassaan alueella oli pääkeskus sekä kolme lähiötä omine palveluineen. Puistovyöhykkeet erottivat eri osa-alueita, joiden ytimiin sijoittuivat julkiset rakennukset. Urheilukentät asettuivat viheralueille, samoin päätiet. Kaareutuvien katujen varsia reunustivat pääosin omakotitalot, mutta kaavaan kuului myös rivitaloja sekä matalia kerrostaloja.
Asuntosäätiön perustamisen jälkeen alkoi Hagalundin rakennussuunnitelman tarkistamistyö. Työtä johti Otto-I. Meurman, jonka rakennussuunnitelmaan uusi asemakaava päälinjoiltaan perustui. Kolmen lähiön ja aluekeskuksen periaate säilyi, samoin lähiöitä erottavat laajat puistoalueet. Yhdessä tonttien ja katualueiden välisten vihervyöhykkeiden ohella puistot korostavat alueen vihreää luonnetta. Rakennussuunnitelmaa noudattaa myös suuri osa katulinjoista, joista osa asettuu entisille tykkiteille. Keskeisen viheralueen halkaissut päätievaraus – nykyinen Kehä I – siirrettiin kaavassa alueen itäreunaan.
Hagalundin rakennussuunnitelman pienoismalli. (Foto: Museokuva/ MFA)
Tavoitteena oli rakentaa Tapiolaan asunnot vähintään 12 000 asukkaalle. Asemakaavan tarkistusvaiheessa Meurmanin suunnittelemaa pientalovaltaista aluetta tehostettiin omakotitalojen määrää vähentämällä sekä kerroslukuja nostamalla. Tapiolan rakenne säilyi silti väljänä.
Kaavoitus eteni samaan aikaan asuntojen suunnittelemisen kanssa: kaavoja laadittiin rakennussuunnittelun ohessa siten, että eri arkkitehtien ”omille” alueilleen tekemät luonnokset ja Asuntosäätiössä työskennelleiden arkkitehtien ajatukset sovitettiin kokonaisuudeksi. Rakennusten paikkoja tarkistettiin vielä maastossa. Meurman toimi asemakaavoituksen ylivalvojana syksyyn 1954 asti.
Tapiolan rakennukset on sijoitettu ’sikermiksi’, joissa lamelli- ja pistetalot yhdessä rivi- ja omakotitalojen kanssa muodostavat vapaasti maastoon sijoittuvia sommitelmia. Näiden vaihtelevaa ilmettä korostavat maaston korkeuserot. Sikermistä koostuva miljöö poikkeaa Meurmanin alkuperäisestä suunnitelmasta, jonka mukaan näkymiä olisivat hallinneet katutilat mataline talojonoineen.
Tapiolan rakennuskannan vaihtelevuutta edesauttoivat aravalait. Arava edellytti asuntokoon säätelyä siten, että suuria omakoti- ja rivitaloasuntoja tasapainotettiin pienasunnoilla. Nämä taas oli järkevää sijoittaa tornitaloihin. Lamellitalot olivat suurelta osin kolme- tai nelikerroksisia – näin säästettiin hissikustannukset.