Pappiloiden puutarhat ja hautausmaat
Pappiloiden puutarhat ovat osa suomalaista kulttuurihistoriaa. Pappiloiden pitkä historia ja pysyvyys on säilyttänyt alueilla usein vanhoja perinnekasveja. Pappiloiden puutarhat toi Suomeen Pietari Kalm 1700-luvulla. Niistä ensimmäiset perustettiin 1700-luvun puolessavälissä Uskelaan, Taivassaloon, Kokkolaan, Pietarsaareen ja Hauholle.
Pappiloiden puutarhoille oli ominaista hedelmäpuut, marjapensaat ja koivukujanteet 1960-luvulle saakka. Korttelimaista muotopuutarhaa suosittiin pappiloiden puutarhoissa 1800-luvulle saakka. Muutoin puutarhat olivat vaihtelevia käyttötapojensa ja muotokielensä osalta.
Kuva hautausmaasta
Kuva: Oiva Kallio/ MFA
Pappiloiden puutarhat ovat kadonneet maatalouden loppumisen ja puutarhojen ylläpidon puutteen takia. Pappilapuutarhojen häviämiseen vaikutti paljon myös sodan ajan tuhot sekä 1960-luvulla tapahtunut elämänmuutos, jolloin pappiloita ei enää käytetty asumistarkoitukseen. Pappiloita on otettu uudiskäyttöön viime aikoina, mutta puutarha-alueet on usein korvattu muilla toiminnoilla kuten muutettu parkkipaikoiksi.
Hautausmaat ovat työllistäneet puutarha- ja maisema-arkkitehteja 1800-luvulta saakka. Hautausmaat yleistyivät 1700-ja 1800-luvun vaihteessa, mutta vasta 1900-luvulla ne muuttuivat suunnitelluiksi alueiksi. Istutukset yleistyivät hautausmailla 1800-luvun lopussa.
Hautausmaiden puutarhasuunnittelu yleistyi 1900-luvun alussa. Asiaa edistivät uudet puutarhurinvirat ja erikseen tilatut istutus- ja hoitosuunnitelmat. 1920- ja 1930-luvuilla järjestettiin suunnittelukilpailuja kuten Malmin hautausmaakilpailu vuonna 1890, jonka voitti Mårtens Gabriel Stenius. 44 vuotta myöhemmin järjestyn laajennuskilpailun voitti Bengt Schalin. Maj-Lis Rosenbröijer teki hautausmaan laajennussuunnitelmat vuosina 1971 ja 1986.
Hautausmaiden toimeksiannot moninkertaistuivat pian koko Suomen alueella. Sotien jälkeisenä aikana sankarivainajien muistomerkit olivat tärkeä osa hautausmaiden suunnittelua. Hautausmaiden puutarha-arkkitehtuuri keskittyi alueiden kokonaisvaltaiseen suunnittelutyöhön.
Nykyään hautausmaatkin ovat tarkasti suunniteltuja ja kontrolloituja ympäristöjä. Niiden arkkitehtuuri on demokratisoitunut ja hautapaikat ovat tulleet anonyymeiksi. Alueiden viherarkkitehtuuria määrittelee helppohoitoisuus ja kulutuskestävyys.