Armas Lindgren

28.11.1874, Hämeenlinna - 03.10.1929, Kööpenhamina

Armas Eliel Lindgren kirjoitti ylioppilaaksi 1892 ja valmistui arkkitehdiksi Polyteknillisesta opistosta (nyk. Teknillinen korkeakoulu) vuonna 1897. Valmistumisensa jälkeen hän täydensi koulutustaan matkalla Skandinaviaan, Skotlantiin, Englantiin ja Hollantiin. Kesästä 1898 kevääseen 1899 Lindgren perehtyi valtion apurahan turvin taide- ja kulttuurihistoriaan Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa.

Matkan jälkeen hän toimi Polyteknillisen opiston taidehistorian tuntiopettajana, ja vuonna 1902 hänet nimitettiin Taideteollisuuskeskuskoulun korkeamman osaston (nyk. Taideteollinen korkeakoulu) taiteelliseksi johtajaksi. Hän toimi virassa aina vuoteen 1912. Kaksi vuotta tämän jälkeen ilmestyi Lindgrenin kirjoittama oppikirja ”Rakennus- ja koristetyylit”. Vuonna 1919 hänet nimitettiin Teknillisen korkeakoulun rakennustaiteen professorin virkaan.

Lindgren oli innostava ja pidetty opettaja ja vaikutti merkittävällä tavalla nuoren arkkitehtipolven taideteollisuuden ja rakennustaiteen historian tuntemukseen. Suomen rakennustaiteen historiaan Lindgren oli itse tutustunut lähemmin Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallisilla tutkimusmatkoilla 1896 ja 1902. Hän osallistui vanhan arkkitehtuurin dokumentointiin ja teki runsaasti akvarelleja kirkkoarkkitehtuurista. Suurin osa näistä kuvasi 1600- ja 1700-luvun puukirkkoja. Lindgren olikin ensimmäisiä arkkitehteja, jotka ymmärsivät suomalaisen puukirkkoarkkitehtuurin arvon. Hänen työskentelynsä vanhojen rakennusten parissa jatkui koko eliniän. Hän toimi Turun tuomiokirkon tutkimus- ja korjausvaltuuskunnan jäsenenä 1923 lähtien aina kuolemaansa asti.

Opiskeluaikanaan Lindgren työskenteli piirtäjänä Josef Stenbäckin ja Gustaf Nyströmin toimistoissa. Vuotta ennen valmistumistaan hän ryhtyi yhteistyöhön Eliel Saarisen ja Herman Geselliuksen kanssa. Gesellius, Lindgren ja Saarinen ehtivät kymmenisen vuotta kestäneen yhteistyönsä aikana suunnitella useita merkittäviä rakennuksia, osallistua arkkitehtuurikilpailuihin ja kohota maamme arvostetuimpien arkkitehtien joukkoon.

Toimisto suunnitteli vuosisadan vaihteessa mm. Pariisin maailmannäyttelyn paviljongin, arkkitehtien yhteisen ateljee- ja asuinrakennuksen Hvitträskin Kirkkonummelle ja Suur-Merijoen kartanon Viipurin maalaiskuntaan, Pohjolan vakuutusyhtiön talon Helsinkiin sekä jugend-asuinkerrostaloja Katajanokalle. Lindgrenin päätyöksi yhteisessä toimistossa muodostui Kansallismuseon rakennuksen suunnittelutyön loppuun saattaminen.

Vuonna 1905 toimisto hajosi, ja Lindgren perusti oman toimiston. Kymmenluvulla hän työskenteli yhdessä Wivi Lönnin kanssa. Yhdessä he suunnittelivat Uuden ylioppilastalon Helsinkiin, Estonia-teatterin Tallinnaan ja Sakalan ylioppilastalon Tarttoon. Tänä aikana Lindgren osallistui myös arkkitehtuurikilpailuihin. 1913 hän sai toisen palkinnon Helsingin kaupungintalokilpailussa. Vuoden 1908 valtiopäivätalokilpailuun hän osallistui Herman Geselliuksen kanssa ja uusintakilpailuun 1924 Bertel Liljequistin ja Haakon Lindénin kanssa. Uusintakilpailussa ryhmä voitti toisen palkinnon.

Lindgrenin omista töistä mainittakoon vakuutusyhtiö Kalevan liiketalo ja Keskinäisen vakuutusyhtiö Suomen julkisivut. Hän suunnitteli lisäksi useita asuinrakennuksia Helsinkiin. Näistä ehkä merkittävimpiä ovat Kulosaaren Ribbinghofin rivitalot sekä Kone ja Silta -rakennusosakeyhtiön työväenasuntorakennukset Vallilassa (yhdessä Liljequistin kanssa). Ensin mainitut olivat Suomen ensimmäiset rivitalot ja, jälkimmäinen edustaa meillä harvinaista suurpihakorttelia. Vuosina 1914—26 toimisto Lindgren—Liljequist suunnitteli Hangon kaupungintalon sekä Säynätsalon ja Valkelan kirkot. Yksin Lindgren suunnitteli Kuusankosken, Noormarkun ja Käkisalmen kirkot sekä useita huviloita ja yksityistaloja.

Arkkitehtuurimuseossa säilytettävä Armas Lindgrenin piirustuskokoelma on museon suurimpia. Kokoelman tekee mielenkiintoiseksi erityisesti luonnosaineiston runsaus. Etenkin yksityiskohtia varten Armas Lindgren teki loputtomasti luonnoksia, ja suunnitelman työstämisvaiheessa hänellä oli tapana liimailla luonnoslappusia tukeville kartongeille. Näistä hän sitten valitsi sopivimman vaihtoehdon. Lindgren käytti kynää tai paksua väriliitua samaan tapaan kuin kuvanveistäjä käyttää lastaa savimallia viimeistellessään. Kynä tapailee, korjaa ja piirtää päälle uutta ääriviivaa yhä uudestaan ja uudestaan kunnes oikea muoto on tavoitettu.

Komeimmillaan tätä veistoksellisuutta nähdään Armas Lindgrenin ehdotuksessa Eduskuntataloksi Tähtitorninmäelle. ”Vox populi”, jonka hän teki yhdessä Herman Geselliuksen kanssa, sai toisen palkinnon voiton mennessä entiselle yhtiökumppanille Eliel Saariselle. Ehdotuksessa nähtävä pehmeä monumentaalisuus on ominaista Armas Lindgrenin suurille julkisille töille.