Itäinen puistotie 5, Helsinki
“Näin keskitalvella valoa kaupungin synkkyyteen tuovat erilaiset arkkitehtuurin keinovaloelementit – neonvalokyltit, jugend-rakennusten valaistut julkisivut, uudisrakennusten ulkoarkkitehtuurin valotaide, moninaiset julkisivuihin upotettuja valoelementit. Jo vuosia olen erityisesti ihastellut monissa muodoissa löytyviä talonumerovalaisimia. Valaisimissa yhdistyvät arkinen käytännöllisyys ja yksinkertainen koristeellisuus. Niiden kodinomainen valo piristää välillä lohduttomiltakin tuntuvia katuja, ja valaisimien tuottama rajallinen valokenttä nostaa arkkitehtuurissa esille pintamateriaaleja, muotoja ja detaljeja, jotka jäävät usein päivänvalossa huomaamatta. Valaisimista yksi mainio esimerkki on Oiva Kallion suunnitteleman Itäinen puistotie 5:n sisäänkäynnin yläpuolella oleva pyöreäkupuinen talonumerovalaisin.”
– Ronja Pihkanen, asiakaspalveluhenkilö
Valoa pimeyteen!
Talojen numerot ovat yksi elinympäristöjemme itsestäänselvyyksistä. Välillä vastaan tulee viehättävä kyltti tai valaisin, mutta harvemmin numerointia pysähtyy ajattelemaan sen kummemmin. Sen tarkoitus onkin kovin proosallinen: numerot ilmestyivät talojen julkisivuihin laajemmin 1700-luvulla, jotta rakennusten löytäminen ja erityisesti postinjako helpottuisivat.
Rakennetun ympäristön valaistus on sekin syntynyt käytännönläheisistä tarpeista. Ennen kaikkea kyse on ollut turvallisuudesta, sillä pimeillä kaduilla ja kujilla kulkeminen on hankalaa ja voi johtaa onnettomuuksiin. Pihoja ja kulkuväyliä tavattiin valaista öljylampuin jo antiikin Kreikassa ja Roomassa, mutta laajamittaisemmin julkisia katuvaloja alettiin käyttää Euroopan suurissa kaupungeissa vasta 1500-luvulla. Lampuissa paloivat kynttilät tai öljy, kunnes 1800-luvun alkupuolella kaasuvalaistus alkoi vallata alaa. Tuiki tärkeillä lampunsytyttäjillä riitti tekniikan kehityksestä huolimatta töitä, sillä myös varhaiset kaasuvalot sytytettiin yleensä pitkän seipään nokassa palavan liekin avulla.
Sähkövalon keksiminen ja nopea yleistyminen 1800-luvun lopulta lähtien tarjosi monenlaisia uusia mahdollisuuksia, ja esimerkiksi ammattimainen valaistussuunnittelu alkoi nostaa päätään. Valaistuksella alettiin lisätä ympäristön viihtyisyyttä ja korostaa määrätietoisesti myös arkkitehtuuria. Miellyttävät katuvalot ja vaikkapa näyttävästi valaistut julkiset rakennukset ovatkin olennainen osa kaupunkikuvaa pimeinä vuorokauden- ja vuodenaikoina.
Ronjan valinnasta innoittuneena poimimme tällä kertaa museon kokoelmista kuvia, jotka esittävät kauniisti valaistuja rakennuksia ja ympäristöjä. Toisaalta aiheen laventaminen kumpuaa jälleen kerran arkistomme tietynlaisista puutteista. Rakennettu ympäristö vain on yksinkertaisesti täynnä yksityiskohtia, joista meillä ei ole parhaita mahdollisia kuvia. Koriste kiinnostaa -sarja on tässä mielessä ollut opettavainen ja antoisa kokemus. Se on tuonut esiin arkistomme aukkoja ja tehnyt myös näkyväksi arkkitehtuurivalokuvauksen esitystapoja, ihanteita ja realiteetteja, jotka suoraan vaikuttavat kokoelmiemme sisältöön.
– Joona Rantasalo, amanuenssi
