Heikki Kaartinen
03.05.1872, Kurkijoki - 12.07.1947, Helsinki
Heikki Kaartinen valmistui rakennusmestariksi Helsingin teollisuuskoulusta vuonna 1896. Hän työskenteli uransa alkuvuosina rakennuspiirtäjänä Nyström–Petrelius–Penttilän ja Onni Törnqvistin arkkitehtitoimistoissa. Oman toimistonsa Kaartinen perusti vuonna 1901. Vuonna 1936 presidentti myönsi hänelle talousneuvoksen arvonimen. Kaartinen teki omakustanteisia opintomatkoja Tanskaan, Saksaan, Hollantiin, Belgiaan, Ranskaan, Sveitsiin ja Italiaan.
Vaatimattomissa oloissa varttunut Kaartinen jäi lapsena orvoksi eikä päässyt kansakouluun. Hän elätti itsensä jo yhdeksänvuotiaana valmistamalla puisia ja tuohisia astioita. 18-vuotiaana Kaartiselle aukesi opiskelupaikka Eero Mäkisen puuseppäkoulussa Sortavalassa. Valmistututtuaan hän työskenteli vuoden koulun yhteydessä toimineessa puuseppätehtaassa, josta hänet erotettiin vastustettuaan uuden työnjohtajan määräyksiä. Kaartinen jatkoi opintietä Helsingin teollisuuskouluun, josta hän valmistui kahden vuoden tavoiteajassa.
Kaartinen toimi urallaan eri rooleissa niin suunnittelijana, rakennuttajana kuin työnjohtajana yhteensä yli sadassa rakennushankkeessa. Näihin lukeutuvat myös muutostyöt, joita Kaartinen suunnitteli. Pääosa hankkeista sijoittui Helsinkiin. Kaartinen olikin aikanaan eniten rakennuskuutiometrejä pääkaupunkiin rakentanut henkilö. Merkittävän panoksensa hän antoi Kallion, Sörnäisten ja Etu-Töölön rakentamiseen.
Kaartinen toimi etenkin uransa alussa rakennusmestareille tyypillisesti työnjohtajana. Kaartinen oli Lars Sonckin luottama rakennusmestari, ja hänet valittiin Sonckin suosituksesta vastaavaksi rakennusmestariksi Tampereen tuomiokirkon (1906) rakennustyömaalle. Myöhemmin Kaartinen sai vastuulleen myös Sonckin piirtämän Helsingin puhelinyhdistyksen talon (1905) rakennushankkeen Korkeavuorenkadulla.
Kaartisen ura pääsuunnittelijana sai todellisen kipinän vuonna 1903, kun hän osallistui Helsingin työväen rakennusyhtiön julkiseen piirustuskilpailuun. Hän sai ensimmäisen palkinnon ehdotuksellaan ”201”, joka koostui yksikerroksista puutaloista. Nämä Kallion ”Sadan markan villoiksi” kutsutut talot purettiin Toivo Korhosen suunnittelemien Satakallion kerrostalojen tieltä 60-luvulla. Jo ennen työväen puutaloja Kaartinen oli suunnitellut asuinkerrostalot ainakin Katajanokalle ja Kruununhakaan, mutta kilpailumenestyksen myötä Kaartinen ryhtyi vähitellen päätoimiseksi suunnittelijaksi.
Kaartisen kaltaisille rakennusmestaripiirtäjille riitti suunnittelutöitä. Vuonna 1895 säädetyn uuden osakeyhtiölain nojalla työväen piirissä voitiin perustaa asunto-osakeyhtiötä, joille valtio myönsi matalakorkoisia lainoja. Työläiset olivatkin alkaneet joukolla perustaa omia asuinyhtiöitä ja valitsivat suunnittelijaksi mieluiten rakennusmestarin. Rakennusmestarien suunnittelupalkkiot olivat toki arkkitehtejä huokeammat, mutta osasyynä saattoi olla, että työläiset kokivat rakennusmestarit enemmän kaltaisinaan kuin korkeasti koulutetut arkkitehdit. Myöhemmin Kaartinen alkoi myös itse hankkia tontteja ja rakennuttaa näille asuinrakennuksia myyden ne sitten voitolla. Työläisille suunnitellessaan Kaartinen erikoistui erityisesti pieniin kaupunkilaisasuntoihin. Kaartisen asuinkerrostaloista mainittakoon Jukola (1906) Eerikinkadun päässä ja Ahtola (1907) Hakaniemen torin kulmassa ja Kalervo (1908) Kruununhaassa.
Etenkin arkkitehdit arvostelivat rakennusmestarien töitä taiteellisten ansioiden puutteesta. Esimerkiksi Arkkitehtiklubi oli tehnyt päätöksen sulkea rakennusmestarit julkisten suunnittelukilpailujen ulkopuolelle. Kaartinen asettui puolustamaan julkisesti ammattikuntansa mainetta. Kaartinen oli muutenkin aktiivisesti mukana alan järjestötoiminnassa: hän kuului Rakennusmestariliiton hallitukseen, Rakennusmestarien eläkerahaston johtokuntaan ja toimi Rakentajain Kustannus Oy:n puheenjohtajana.
Kaartinen pärjäsi hyvin niissä kilpailuissa, joihin myös ehdotukset rakennusmestareilta olivat tervetulleita. Hänen töitään nähtiinkin usein palkintosijoilla arkkitehtien laatimien ehdotusten rinnalla. Kaartisen kilpailutöitä arvostettiin käytännöllisyydestä, alhaisista rakennuskustannuksista ja kilpailun ehtojen noudattamisesta.
Turun suomalaisen säästöpankin suunnittelukilpailussa vuonna 1912 Kaartinen voitti sekä kilpailun ensimmäisen että toisen palkinnon. Toisin kuin Kaartinen moni kilpailuun osallistunut arkkitehti oli jättänyt noudattamatta paikallista rakennusjärjestystä. Niin ikään vuonna 1912 valmistunut Tampereen työväentalon toinen osa oli kilpailuvoitto. Tuomaristo, johon kuuluivat mm. Wivi Lönn ja Georg Schreck, kiinnitti huomiota Kaartisen ehdotuksen pohjaratkaisujen selkeyteen. Pohjien yksinkertaistaminen oli taito, jonka Kaartinen oli oppinut Onni Törnqvistin toimistossa.
Arkkitehtuuriltaan Kaartisen suunnittelemat rakennukset olivat pääosin ilmeikästä jugendia ja myöhemmin pelkistettyä klassismia. Hänen tuotantonsa keskittyy lähinnä kivirakenteisiin asuinkerrostaloihin. Kaartisen muista töistä mainittakoon Rakennusmestarien talo (1932) Fredrikinkadun ja Eerikinkadun kulmassa, Kansallis-Osake-Pankin lukuisat sivukonttorit sekä Elannon kortteliin valmistuneet leipomo ja meijeri.
Arkkitehtuurimuseolla on pienehkö kokoelma Kaartisen piirustuksia aivan uran ensimetreiltä aina 1930-luvun alkuun. Valtaosa kokoelmasta on saatu Nordea-lahjoituksen mukana sisältäen siksi useita Kansallis-Osake-Pankille suunniteltuja töitä. Kokoelma sisältää myös Kaartisen uran kannalta merkitykselliset ”Sadan markan villojen” piirustukset.
Kirjoittaja: Teemu Parviainen
Julkaistu: 17.8.2021