Keraamiset laatat julkisivumateriaalina, Pasilan kirjasto, 1985–1986
“Kutsumme kavereiden kanssa näitä laatoitettuja 80-luvun julkisivuja ‘vessakaakelitaloiksi’. Niissä on samaan aikaan jotain ihanaa ja kamalaa. Ehkä vitsailu on vuosien saatossa kääntynyt päälaelleen, sillä nykyään erityisesti Pasilan kiiltäväksi lasitetut kaakelit tummine väreineen ja näkyvine saumoineen voivat olla hyvinkin kauniita, ja pieniä ruutuja vilistävät julkisivut tuntuvat kertovan rakennusperinnön menneestä aikakaudesta eri ihanteineen ja rakennustapoineen.”
– Kaura Raudaskoski, museopedagogi
Kaakeli on kaunis!
Keraamiset materiaalit ovat meille kaikille tuttuja arkipäivämme rakennetusta ympäristöstä. Kotiemme kylpyhuoneet ovat kaakelein verhottuja, asuintalomme saattavat olla tiilestä muurattuja tai kattotiilin katettuja, ja monien tuttujen julkisten rakennusten julkisivuissa voi komeilla klinkkeri tai jokin muu keraaminen laatta. Jaamme kokemuksen menneiden sukupolvien kanssa: ihmiset ovat valmistaneet keramiikkaa eli ei-metallisista mineraaleista kuten savesta muotoiltua ja kovassa lämmössä poltettua materiaalia jo tuhansien vuosien ajan.
Materiaalin historia on pitkä ja monimuotoinen, mutta merkittävin seikka on aina ollut keramiikan kestävyys ja kauneus. Useissa muinaisissa korkeakulttuureissa käytettiin poltettua ja lasitettua tiiltä ja erilaisia laattoja rakennusten kaunistamisessa. Eurooppaan laatat levisivät Rooman valtakunnan aikana ja sittemmin myös islamilaisen kulttuurin vaikutuksesta. Esimerkiksi Portugalin azulejo-kaakelit ja Alankomaiden alueen fajanssi ovat monille tuttuja mm. ulkomaanmatkoilta. Teollisten valmistustapojen kehittyessä laatat yleistyivät entisestään varsinkin sisätiloissa.
Suomessa keraamiset laatat tulivat rakennusten julkisivujen koristeiksi Keski-Euroopasta vaikutteita saaneen jugendarkkitehtuurin myötä, mutta varsinaisena julkisivumateriaalina niitä alettiin kokeilla laajemmin vasta 1950-luvulla. Upea esimerkki tästä on Kaija ja Heikki Sirenin piirtämän Kansallisteatterin pieni näyttämö, jossa Kaija Siren yhteistyössä Kupittaan saven kanssa toteutti käsin valituista yksilöllisistä laatoista suorastaan itsenäisen julkisivutaideteoksen. Aarne Ervin suunnittelemaa Porthaniaa voidaan sen sijaan pitää pioneerirakennuksena klinkkeripäällysteiden julkisivuelementtien saralla. Myös Alvar Aalto kokeili ja käytti kaakeleita monissa rakennuksissaan ensin sisätilojen elävöittäjänä ja myöhemmin myös julkisivuissa. Hänen tuotannolleen omaleimaisia ovat kauniit sauvamaiset kaakelit.
Laattojen käyttö yleistyi kunnolla 1960-luvulle tultaessa, jolloin niillä alettiin verhota erityisesti julkisia rakennuksia. 1980- ja 90-luvuilla kaakelein päällystetyt julkisivuelementit olivat kovin suosittuja, mikä näkyy monin paikoin ympäri Suomen. Helsingissä hyviä esimerkkejä tältä ajalta ovat Kauran esiin nostama Pasilan kirjasto ja vaikkapa iloinen Pikku-Huopalahden kaupunginosa.
– Joona Rantasalo, amanuenssi