Bijoy Jain. Studio Mumbai – Alvar Aalto -mitali 2020

pieni näyttelysali

Neljästoista  Alvar Aalto -mitali on  myönnetty  intialaiselle Studio Mumbai -arkkitehtitoimistolle ja toimiston vetäjälle  Bijoy  Jainille. Studio Mumbain näyttely esittelee toimiston työskentelyä, jossa arkkitehtuuri ja käsityötaito nivoutuvat saumattomasti yhteen paikalliset olosuhteet ansiokkaasti huomioivalla tavalla.

Studio Mumbai on luonut Arkkitehtuurimuseoon elävän vaikutelman arkkitehtitoimistosta. Esillä on esineitä ja paikallisista materiaaleista käsintehtyjä prototyyppejä. Muototutkielmat antavat havainnollisen esimerkin toimiston työskentelytavasta, jossa ne toimivat työn alla olevien rakennusten taiteellisena lähtökohtana. 

Bijoy Jain ja Studio Mumbai

Mumbaissa vuonna 1965 syntynyt Bijoy Jain valmistui arkkitehdiksi Washingtonin yliopistosta St. Louisista Yhdysvalloissa vuonna 1990. Ennen paluutaan Intiaan hän ehti työskennellä Los Angelesissa ja Lontoossa. Jain on opettanut arkkitehtuuria mm. Kööpenhaminassa, Yalessa ja Sveitsissä. Bijoy Jain perusti arkkitehtitoimisto Studio Mumbain vuonna 1995. Toimisto toimii nykyään Intiassa, Japanissa ja Euroopassa. Sen monialaiseen tiimiin lukeutuu arkkitehtien lisäksi insinöörejä, käsityöläisiä ja rakennusmestareita. 

“Studio Mumbain työssä näkyvät monet Alvar Aallolle keskeiset arvot. Aallon ajattelussa muotoilu koskettaa kaikkia rakentamisen osa-alueita. Studio Mumbain suunnittelemilla rakennuksilla on erityisen vahva yhteys niiden paikkaan ja maisemaan: toimisto ottaa kaikissa suunnitelmissaan huomioon ympäristön maantieteelliset, ilmastolliset ja sosiaaliset erityispiirteet. Käsityöläisyys ja arkkitehtuuri kohtaavat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, ja projekti syntyy arkkitehtuurin ja käsityön saumattomasta vuorovaikutuksesta. Inhimillinen mittakaava säilyy niin itse työskentelyssä kuin valmiissa rakennuksessa”, toteaa Alvar Aalto -mitali 2020 -tuomaristo lausunnossaan.

Alvar Aalto -mitali

Akateemikko Alvar Aallon nimeä kantava ja hänen suunnittelemansa mitali on perustettu vuonna 1967 kunnioittamaan luovaa arkkitehtonista työtä. Kansainvälisesti arvostetun palkinnon myöntävät muutaman vuoden välein Alvar Aalto -säätiö, Arkkitehtuurimuseo, Rakennustaiteen seura, Suomen Arkkitehtiliitto ja Helsingin kaupunki. Mitali voidaan antaa henkilöille, jotka ovat erittäin merkittävällä tavalla ansioituneet luovan arkkitehtuurin alalla.  Palkinto oli tarkoitus jakaa vuonna 2020, mutta maailmanlaajuisen pandemian vuoksi jakaminen siirrettiin vuoteen 2021. Palkinto ojennettiin Bijoy Jainille helmikuussa Suomen suurlähetystössä Intian New Delhissä. 

Tuomariston puheenjohtajana toimi tanskalainen arkkitehti Jan Utzon. Lisäksi tuomaristoon kuuluivat espanjalainen arkkitehti Enrique Sobejano, sveitsiläinen diplomi-insinööri, kaupunkisuunnittelija Gunnar Heipp sekä suomalaiset arkkitehdit Pia Ilonen ja Anu Puustinen.

Tutustu mitalisteihin 1967–2017

Katso avajaisvideo

https://youtube.com/watch?v=PMf8G5VgCPg


Kuva: Copper House. Studio Mumbai