Vuosisata sairaalasuunnittelua – Paatelat arkkitehteina

pieni näyttelysali

Mustavalkoinen kuva Kiljavannummen parantolasta.

Paatelan arkkitehtisuvun satavuotinen tarina on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen. Vuonna 1918 perustettu toimisto alkoi erikoistua sairaala-arkkitehtuuriin jo 1920-luvulla. Näyttely esittelee Arkkitehtitoimisto Paatelan työskentelyä kotimaisten esimerkkikohteiden kautta. Oman osansa näyttelyssä saa myös arkkitehtuuriosaamisen kansainvälinen sairaalavienti.

-Paatelan arkkitehtisuvun tarina on kiinnostava paitsi pitkän ajallisen ulottuvuutensa myös erikoistumisen takia, kertoo näyttelyn kuraattori, Arkkitehtuurimuseon arkistonhoitaja Elina Standertskjöld.

Paatelat tunnetaan sairaaloiden suunnittelijoina. On mielenkiintoista, miten kattavan kuvan suomalaisen sairaala-arkkitehtuurin kehityksestä saa vain tämän yhden perheen toimintaa tarkastelemalla.

Näyttelyn ovat kuratoineet Arkkitehtuurimuseon arkistonhoitaja Elina Standertskjöld ja tutkimuspäällikkö Juhana Lahti. Toimiston asiantuntijana on toiminut arkkitehti ja Tkl Mikael Paatela.