RADICAL THEATRE – KANSANTEATTERI
(6.3.2019 - 2.6.2019)



Arkkitehti P.E. Blomstedt (1900–1935) suunnitteli Hakaniemen torille teatterin, joka peilasi aikansa radikaaleja ajatuksia näyttämötaiteen uudistamisesta. Moderni Kansanteatteri (1935) jäi rakentamatta, mutta piirustukset ovat säilyneet Arkkitehtuurimuseon arkistossa.
 
P.E. Blomstedt kuului tunnettuun jyväskyläläiseen arkkitehtisukuun. Sekä hänen isänsä Yrjö että veljensä Aulis olivat arkkitehteja. Hänen uransa osui murroskauteen, jolloin pohjoismainen klassismi väistyi modernismin tieltä.
 
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin opiskelijoiden ja Arkkitehtuurimuseon yhdessä toteuttama näyttely antaa viitteitä siitä, millainen kokemus teatteri olisi voinut toteutuessaan olla. Samalla näyttely kutsuu aikamatkalle 1930-luvun Helsinkiin.
 
P.E. Blomstedtin esikuvat teatteritaiteen alalla olivat Bauhausin perustaja Walter Gropius ja radikaali dramaturgi Erwin Piscator, joka halusi rikkoa perinteisen näyttämörakenteen ja tuoda yleisön osaksi esitystä.
 
Toteutuessaan Kansanteatteri olisi mahdollistanut uudet taiteelliset ideat. Näyttämörakenteita, lavasteita ja katsomoita olisi ollut mahdollista liikutella mekaanisesti siten, että koko teatteritilaa olisi voinut käyttää näyttämönä. Esityksiä oli tarkoitus elävöittää elokuvilla, valoilla ja kuvilla. Musiikkia ja äänitehosteitakin oli ajateltu monipuolisesti. Näyttämön suuri lasiseinä olisi tehnyt mahdolliseksi myös ulkotilan käytön. Katutasossa sijaitsevalle näyttämölle pystyi jopa ajamaan autolla.
 
Näyttely on toteutettu Aalto-yliopiston Exhibiting Architecture -studio-ohjelman puitteissa. Kurssin aikana opiskelijat pohtivat uusia tapoja museon kokoelman käytölle. Samalla mietittiin arkkitehtuurin esittämistä ja arkkitehtuurinäyttelyn mahdollisia muotoja myös laajemmin.
 
Exhibiting Architecture -studiokurssista näyttelyksi
 
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin maisteriohjelman studio, Exhibiting Architecture, järjestettiin yhteistyössä Arkkitehtuurimuseon kanssa 10.9.–10.12.2018. Kurssin aikana opiskelijat hioivat näyttelysuunnitelmaa yhdessä museon henkilökunnan kanssa. Kurssin ohjaajina toimivat professori Jenni Reuter sekä yliopisto-opettajat Tuomas Siitonen ja Maiju Suomi. Kurssin lopuksi toteutettavan näyttelyn kuratoi Arkkitehtuurimuseon arkistonhoitaja Elina Standertskjöld. Opiskelijat ovat: Maria Bjuhr, Laura Eerikäinen, Mengxue Gu, Yuka Hanawa, Kasperi Kuusento, Korbinian Schütze, Nora Sønstlien, Anniina Taivainen, Maisa Tirkkonen, Heikki Torkkeli, Niklas Turunen, Wang Xin ja Yehan Zhang.
 
 
 
 
 


P.E. Blomstedt: Kansanteatteri, 1934