Arkkitehtuurimuseon rakennus

Teksti: Petteri Kummala ja Elina Standertskjöld

Arkkitehti Magnus Scherfbeckin suunnittelema Arkkitehtuurimuseo on toimiva esimerkki historiallisesti arvokkaan rakennuksen uusiokäytöstä. Vuonna 1899 tieteellisille seuroille rakennettu talo sijaitsee Helsingin kehittyvässä keskustassa. Se on kotimaisena uusrenessanssi-kohteena merkittävä erityisesti edustavien sisätilojensa takia. Uusiokäyttö jäsentyy paitsi itse rakennuksen myös kaupunkiympäristön perspektiivistä.

Arkkitehtuurimuseon toimitalo rakennettiin tieteellisille seuroille vuonna 1899. Piirustukset laati Yleisten rakennusten ylihallituksen yliarkkitehti Magnus Schjerfbeck. Suunniteltu uusrenessanssirakennus ei kuitenkaan toteutunut koko komeudessaan, vaan siitä rakennettiin ainoastaan keskiosa, jossa sijaitsivat kirjasto, arkistotiloja sekä kokoontumistiloja. Niissä oli tarkoitus järjestää myös tieteellisiä näyttelyitä. Sisätilaa hallitsi silloin ja hallitsee edelleenkin mahtipontisen komea porrashuone, joka kattaa kolmanneksen koko rakennuksesta.

Rakennuksen täydentämisajatuksesta ei kuitenkaan luovuttu. Vuonna 1907 esitettiin tieteellisten seurojen kirjaston laajentamista pihan puolelle rakennettavalla puolipyöreällä lisärakennuksella. Vuonna 1922 Schjerfbeck teki uuden ehdotuksen rakennuksen laajentamiseksi. Tällä kertaa hän mukaili alkuperäistä siipirakennusideaansa. Kumpikaan ehdotus ei johtanut toteutukseen.

Tieteelliset seurat muuttivat 1931 Säätytaloon, minkä jälkeen vanhalle rakennukselle kaavailtiin uutta käyttöä. Talo päätettiin antaa yliopiston voimistelulaitoksen käyttöön. Entinen juhlasali täyttyi voimistelutelineistä, ja ullakolle rakennettiin suihkut. Rakennus sai tällöin lempinimekseen ”Jumppa”, kun sitä siihen saakka oli kutsuttu ”Pöllöläksi” pääoven yläpuolella komeilevan Minervan pöllön vuoksi.

Liikuntatieteen opetuksen siirryttyä Jyväskylään 1970-luvulla rakennukseen sijoitettiin tilapäisesti yliopiston tiedotusopin laitos. Syksyllä 1980 taloa ryhdyttiin kunnostamaan Suomen rakennustaiteen museolle (nyk. Suomen arkkitehtuurimuseo), joka aloitti toimintansa kunnostetuissa ja restauroiduissa tiloissa helmikuussa 1982.

Arkkitehtuurimuseon päärakennus sijaitsee Kaartinkaupungissa, eteläisessä Helsingissä. Vielä 1880-luvulla Esplanadi muodosti Helsingin keskustan kaupunkirakenteessa selkeän vedenjakajan, jonka pohjoispuolella kohosi näyttävien julkisten rakennusten ja kivitalojen keskusta ja eteläpuolelle levittäytyi pääosin 1- ja 2-kerroksisten puutalojen kaupunginosa. Kaartin kasarmin rakennukset Kasarmitorin reunalla loivat ainoan merkittävän poikkeuksen muuten asuintalovaltaiseen kaupunginosaan.

1800-luvun lopulla jako kaupunkirakenteessa alkoi kuitenkin murtua keskustan levittäytyessä kohti etelää. Samalla Kaartinkaupungista muodostui yksi Helsingin nopeimmin kasvavista kaupunginosista. Lyhyen ajan sisällä sinne rakennettiin useita näyttäviä julkisia rakennuksia, ja Kaartinkaupungin luonne asuinkaupunginosana muuttui merkittävästi. Arkkitehtuurimuseon uusrenessanssipalatsi on osa tätä kehitysvaihetta. Valmistuessaan se liittyi osaksi Kaartinkaupunkiin syntynyttä koulurakennusten ketjua, jonka muodosti Svenska Normallyseum, Ruotsinkielinen yhteiskoulu (Designmuseo) ja Suomalainen Normaalilyseo.

Helsingin keskustan painopisteen siirtyminen kohti etelää jatkui pitkälle 1900-luvun alkuvuosille. Kehitys huipentui suunnitelmaan sijoittaa Valtiopäivätalo Tähtitornimäelle. Eliel Saarinen voitti 1908 rakennuksen suunnittelusta järjestetyn kilpailun, mutta hanketta ei koskaan toteutettu ja itsenäistymisen jälkeen, 1920-luvun alussa Eduskuntatalo päätettiin sijoittaa sen nykyiselle paikalle. Samalla kaupungin kehittämisen painopiste siirtyi pohjoisemmaksi.

Vaikka kaupungin keskustan laajentuminen ei jatkunutkaan Kaartinkaupungissa, oli kaupunginosa ehtinyt kasvaa kiinteäksi osaksi Helsingin keskustaa. Tämä on ollut myös yksi keskeinen syy, minkä vuoksi nykyinen Arkkitehtuurimuseon rakennus on otettu eri aikakausina heti uusiokäyttöön, kun edellinen käyttäjä on muuttanut muihin tiloihin.

Eduskuntatalo-hankkeen rauettua eteläinen Helsinki on saanut olla melko rauhassa suurempien rakennushankkeiden osalta. Töölönlahden alueen hiljalleen täyttyessä rakennuksista, Kaartinkaupungin ruususenuni saattaa kuitenkin olla päättymässä. Eteläsataman kehittämiseksi 2011 järjestetty Kirjava Satama -hanke osoittaa, että Helsingin keskusta etsii jälleen laajenemissuuntiaan etelästä. Lisäksi Etelä-Helsinkiin hiljalleen kasvanut Design district sekä entisen Kaartin maneesin tuleva uusiokäyttö luovat vetovoimaa alueelle. Arkkitehtuurimuseon uusrenessanssipalatsi näyttäsi siis jälleen olevan Helsingin kehityksen keskipisteessä.

Arkkitehtuurimuseon rakennus on 1800-luvun lopulle melko tyypillinen uusrenessanssipalatsi, jonka arkkitehtuuri nojaa erityisesti venetsialaisiin 1600-luvun esikuviin. Tunnusomaisimpia uusrenessanssin tyylipiirteitä ovat mm. symmetriset, kolmeen kerroskokonaisuuteen jäsennellyt julkisivut, koristeaiheiden runsaus ja niiden vastapainona melko hillityt värisävyt.

Tyypillisyydestään huolimatta rakennuksesta tekee erityisen se, ettei se koskaan valmistunut lopulliseen muotoonsa. Tieteelliset seurat päättivät lykätä alkuperäiseen suunnitelmaan sisältyneiden siipirakennusten toteutuksen tulevaisuuteen. Tästä huolimatta talon interiööri toteutettiin silmälläpitäen mahdollista tulevaa laajennusta.

Koska laajennusta ei koskaan toteutettu, on rakennuksen kokonaishahmo jäänyt omintakeisen noppamaiseksi. Vastaavasti sisätiloissa keskeneräisyys näkyy siinä, että portaikko on epätavallisen mahtipontinen suhteessa ympäröiviin sisätiloihin. Arkkitehtuurimuseon koristeellinen portaikko onkin yksi vaikuttavimpia uusrenessanssiportaikkoja maassamme ja erityisesti ilta-auringon valaistuksessa se on pysähdyttävän kaunis.

Portaikon lisäksi toinen poikkeuksellisen hieno sisätila on kolmannen kerroksen arkistosali, joka toimi alun perin Tieteellisten seurojen juhlasalina. Portaikko ja arkistosali muodostavatkin yhdessä kokonaisuuden, jota vastaavia sisätiloja on säilynyt maassamme erittäin vähän ja säilyneistäkin vain osa on yleisölle avoinna. Rakennuksen sisätilat on suojeltu.

Arkkitehtuurimuseon toiminnat sijoittuvat Kasarmikatu 24:ssa kolmeen kerrokseen, kellariin ja ylimmän kerroksen parvelle. Tilat ovat itse asiassa hämmästyttävän lähellä alkuperäistä käyttötarkoitustaan. Rakennuksessa on tieteellinen kirjasto (1. krs ja kellari), arkisto (3. ja 4. krs) ja näyttelytilat (2. krs). Näyttelyiden lisäksi museolla järjestetään kokouksia ja luentosarjoja sekä tehdään tieteellistä tutkimusta. Sekä kirjasto että kokoelmat ovat avoinna yleisölle ja vapaasti tutkijoiden käytettävissä.

Museokäytössä rakennuksen haastavimmaksi tilaksi on osoittautunut alkuperäiseen asuunsa entisöity porrashuone. Koska tila on suojeltu, on sen käytölle asetettu rajoituksia muun muassa seinille kiinnitettävistä lampuista ja näyttelyrakenteista. Portaikon korkeus ja runsas koristelu ovat asettaneet myös omat haasteensa. Se sopii kuitenkin hyvin pienimuotoisille tapahtumille ja näyttelyille. Portaat ovat osoittaneet toimivuutensa muotinäytösten, työpajojen sekä avajaisten yhteydessä pidettyjen pienten musiikkiesitysten paikkana.

Koska rakennusta ei koskaan saatu valmiiksi, jäivät portaikon molemmin puolin sijoittuvat tilat suhteellisen pieniksi. Toisessa ja kolmannessa kerroksessa niihin on sijoitettu työhuoneita ja ensimmäisessä kerroksessa työhuoneita, kirjakauppa, lipunmyynti ja kirjaston ylätaso.

Kolmannessa kerroksessa sijaitsi alunperin tieteellisten seurojen kokoustilat. Poikkeuksellisen korkea (yli 8 metriä) sali oli tarkoitus myöhemmin yhdistää samassa kerroksessa oleviin valiokuntahuoneisiin ja muodostaa näin suuri juhlasali. Tähän tilaan liittyi yleisölehteri, jossa nykyisin sijaitsee osa piirustuskokoelmaa. Varsinaiseen saliin on sijoitettu pysyvä näyttely ja historiallinen kuvakokoelma.