PUUTARHA- JA MAISEMA-ARKKITEHTUURI

Maisema-arkkitehtuurin ensivaiheet Suomessa

Maisema-arkkitehtuuri on osa rakennettua ympäristöä, joka elää vuodenaikojen ja ajan mukana. Suomessa on harrastettu puutarha- ja maisema-arkkitehtuuria keskiajalta lähtien, joskin puutarhaviljely käynnistyi kunnolla vasta 1700-luvulla.

Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Kuva: Asko Salokorpi/ MFA

Keskiajalla puutarhanhoito oli lähinnä hyötyviljelyä luostarien, kartanoiden, pappiloiden ja muiden sosiaaliluokkien puutarhaviljelyksillä. Kartanopuutarhoissa viljeltiin hyötykasveja 1600-luvulla. Puutarhaviljely ei kehittynyt vuosisadan aikana harvinaisen kylmän ilmaston takia.

Puutarhasuunnittelun kenttä laajeni 1700-luvun puolella. Puutarhatietous kasvoi eri oppilähteiden avulla sekä asenteet puutarhoja kohtaan tulivat myönteisiksi. Puutarhanhoito kuului kuitenkin vain pienelle osalle väestöä.

Kansainvälisiä vaikutteita otettiin Ruotsista. Ruotsalaisen Erik Dalhbergin kuvateos vuodelta 1716 esitteli muotopuutarhaoppeja ainakin suurvalta-ruotsin alueella. Kotimaassa vaikutuksia välittivät kartanoiden- ja ruukinkartanoiden puistot.

Puutarhakulttuurin leviämistä edisti 1700-luvulla suosittu hyötyajattelu. Puutarhoja viljelivät eri sosiaaliluokat omien tarpeidensa mukaan. Puutarhoja arvostettiin niiden esteettisten ja terveyttä edistävien ominaisuuksien vuoksi. Tiiviin rakennuskannan aluilla julkiset istutukset tulivat osaksi kaupunkikuvaa 1700-luvulla klassistinen asemakaavoituksen kautta.

Suomalainen puutarhakulttuuri monipuolistui 1800-luvulla. Vapaa-ajan toimintoja lisättiin osaksi puutarhasuunnittelua. Uusissa puutarhatyypeissä yhdistyivät esteettiset, toiminnalliset ja moraaliset arvot. Uusia puutarhatyyppejä edustivat huvila- ja asemapuutarhat, kansanpuistot, laitosympäristöt ja siirtolapuutarhat sekä urheilupuistot. Ne eivät olleet vain merkki puutarhakulttuurikentän monipuolistumisesta, vaan ne toimivat myös kansallisen identiteetin ja maamme kuvan vahvistajina.

Tapiolan keskusta.
Kuva: Lehtikuva/ MFA

Puutarhasuunnittelu on vakiintunut osaksi suomalaista rakennettua maisemaa. Kansainväliset tyylisuuntaukset ovat vaikuttaneet yhä monipuolisemmin puutarhahankkeiden toteutukseen 1900-luvulta. Toisekseen suunnittelukenttä monipuolistui suunnitelmatilausten kasvaessa. Tehdasympäristöjen-, instituutioiden- sekä kuntien maisemasuunnitelmat kuten asuinalueiden rakentaminen ovat asettaneet puutarha- ja maisema-arkkitehdeille omat haasteensa kokonaissuunnitelmien toteuttamisessa monitieteellisessä työyhteisössä.

1900-luvulla puutarha- ja maisemasuunnittelussa korostuivat toiminnalliset ja vapaa-aikaa liittyvät elementit. Puutarha- ja maisema-arkkitehtuurin ammatinkuva kehittyi ja ammatti-identiteetti vahvistui.

Takaisin yläreunaan

© 2010 Arkkitehtuurimuseo/ Hanna Sorsa
Aura Kivilaakso (toim.)