NÄYTTELY: VIIVA, TILA JA VÄRI. SAKARI LAITISEN KONSTRUKTIOITA

Arkkitehtuurimuseo / Tiedote
16.2.2017
 

VIIVA, TILA JA VÄRI
SAKARI LAITISEN KONSTRUKTIOITA


 
Näyttely Arkkitehtuurimuseon pienessä salissa 1.3.–28.5.2017

Tervetuloa tiedotustilaisuuteen tiistaina 28.2. kello 11 ja avajaisiin
samana iltana kello 18.
 

Arkkitehtuurimuseon pienessä salissa avautuva, arkkitehti Sakari Laitisen kuvataidetta esittelevä näyttely on värin ja muodon juhlaa. Laitinen oli taitava piirtäjä, joka kuljetti kuvataidetta suunnittelutyönsä rinnalla opiskeluajoistaan lähtien ja omistautui sille lopetettuaan työnsä arkkitehtina. Arkkitehdin ura heijastuu hänen kuvataiteessaan, jolle tilallinen sommittelu suo arkkitehtonisen luonteen.

Sakari Laitinen (1937–2015) kuului 1950-luvun jälkipuoliskolla arkkitehtuuriopintonsa aloittaneeseen sukupolveen ja vaikutti monipuolisesti arkkitehtuurin alalla. Opiskeluaikanaan ja sen jälkeen hän työskenteli tunnettujen arkkitehtien, kuten esimerkiksi Alvar Aallon, toimistoissa. Hän suunnitteli itsenäisesti ja yhteistyössä muiden kanssa lukuisia rakennuksia ja osallistui muiden muassa Helsingin keskustasuunnitelman sekä Lounais-Espoon ja Kivenlahden aluekaavoituksen laatimiseen.

Oman arkkitehtitoimistonsa vetäjänä ja esimiehenä Laitisella oli ennen kaikkea kannustava asenne avustajiaan kohtaan, ja avoin työilmapiiri oli hänelle ensiarvoisen tärkeä. Hän vaati aina itseltään vähintään yhtä paljon kuin edellytti avustajiltaan. Aikaansa ja voimiaan hän ei koskaan puntaroinut, vaan hän oli täysillä kiinni kaikessa, mitä ikinä suunnittelikin. Arkkitehtina hän edusti 1960-luvulla kehittynyttä konstruktivismia, mutta hänen arkkitehtuurinsa sisälsi aina useita rinnakkaisia pyrkimyksiä.

Rinnakkaisuus näkyy myös Laitisen kuvataiteellisessa tuotannossa. Jo opiskeluaikanaan hän oli virtuoosimainen piirtäjä, kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Opiskelunsa ja myöhemmän suunnittelutyönsä rinnalla hän harjoitti graafista suunnittelua ja teki kuvataiteellisia harjoitelmia. Kun arkkitehdin työ digitalisoitui vuosien saatossa yhä enemmän, Laitinen lopulta päätti sulkea arkkitehtitoimistonsa vuonna 1997 ja omistautua täysin kuvataiteelliselle työskentelylle.

Laitisen värikkään ja tilallisen taiteen aarteet ovat nähtävillä Arkkitehtuurimuseossa avautuvassa Viiva, tila ja väri. Sakari Laitisen konstruktioita -näyttelyssä, joka esittelee tämän rakennus- ja kuvataiteen taitajan teoskavalkadia. Laitisen taiteessa on nähtävissä, ettei hän pyrkinyt tyylillisesti tai temaattisesti kiinteään kokonaistuotantoon vaan inspiroitui nimenomaan uuden kokeilusta ja etsimisestä.

Kokeilunhalu ja kollaasinomaisuus näkyy myös Laitisen materiaalivalinnoissa, joista kaikkein mieluiten hän käytti pahvia ja puuliimaa. Pahvimateriaali ja sen leikkaustekniikka antoivat teoksille puolestaan pienoismallin kaltaisen geometrian ja rakennetun luonteen.

Laitisen teoksilla on siten arkkitehtoninen olemus: monesti hänen konstruktionsa voisivat olla rakennusosien tai julkisivujen hahmotelmia, ja ne on helppo kuvitella suurempaan kokoon toteutettuina. Hänen arkkitehdin koulutuksensa ja uransa kuvastuvat siis hänen taiteessaan.

Erityisesti värien käyttö leimaa Laitisen teoksia, mikä puolestaan erottaa ne arkkitehtien pienoismalleista. Siinä missä arkkitehtien suunnitelmat ovat yleensä mustavalkoisia, Laitinen irrottelee kirkkailla sävyillä ja värien tyylikkäällä ilotulituksella. Tilalliset ja värikkäät teokset ja rakennelmat heijastelevat siten Laitisen ammattitaustaa, mutta ne myös kuljettavat katsojan toisaalle, pois arkkitehtuurista.

Sakari Laitinen esitteli teoksiaan näyttelyissään kotimaassa ja Saksassa. Hänen Berliinissä, Münchenissä ja Wolfsburgissa järjestettyjen näyttelyidensä nimenä ollut käsite Preoccu-pation (syventyminen, kiinnostus, harrastus) tuo esiin hänen oman, samalla vakavan ja uteliaan, asenteensa konstruktioihinsa.

Näyttelyn on kuratoinut työryhmä Juhani Pallasmaa, Sara Nuortie ja Mikael Merenmies.
 
Kirja

Arkkitehtuurimuseo ja Rakennustieto julkaisevat näyttelyn tiimoilta Laitisen taidetta esittelevän kirjan Viiva, tila ja väri. Sakari Laitinen: konstruktioita. Teos sisältää artikkelin Juhani Pallasmaalta.
 
Ohjelmisto

Viiva, tila ja väri. Sakari Laitisen konstruktioita -näyttelyn ohjelmistoon lukeutuu työpajoja, joissa leikitellään väreillä ja materiaaleilla Laitisen kuvataiteen hengessä. Perhetyöpajat järjestetään joka kuukauden viimeisenä lauantaina. Keskustelutilaisuudet pureutuvat puolestaan Laitisen tuotannon sekä kuvataiteen olemukseen.
 
 
Lisätiedot ja lehdistökuvat
Tiedottaja Hanna Ruokomäki
puh. 045 7731 0468
hanna.ruokomaki@mfa.fi