Kansanpuistot ja siirtolapuutarhat

 

Puutarhakulttuuri levisi laajempaan yhteiskunnalliseen sosiaaliluokkiin 1800-luvun puolella. Viljelyksiin otettiin vaikutteita kartanon- ja ruukinpuistoista. Puistoalueet ja kaikille sosiaaliluokille avoimet kansanpuistot nähtiin esteettisesti ja moraalisia arvoja parantavina virkistys- ja sivistyspaikkoina. Puutarhat muuttuivat toiminnallisiksi, sivistystä ja moraalia vahvistaviksi paikoiksi. Tällaisia vapaa-ajan paikkoja olivat esimerkiksi Turun Ruissalo, Kuopion Väinölänmäki, Oulun Hupisaaret, Tampereen Pyynikki sekä Helsingin Korkeasaari ja Seurasaari. Turun Samppalinnanmäki vuodelta 1893 oli ensimmäinen varsinainen urheilupuisto Suomessa.

Puutarhoissa jatkettiin hyötyviljelyä pappiloiden sekä kartano- ja ruukinpuutarhojen inspiroimina. Kansakouluissa ja seminaaripuutarhoissa perustettiin mallipuutarhoja ja annettiin oppeja. Puutarhaviljelykset yleistyivätkin 1800-luvun lopulla ja vakiintuivat osaksi kotitalouksia 1930-luvulta lähtien. Rintamamiestaloissa puutarhat olivat jo olennainen osa kodin ympäristöä 1950-luvulla.

Kaupunkien laitamille perustetuissa kaupunginosissa viheralueiden rakentaminen oli osa 1800- luvun kaupunkipolitiikkaa. Työväenluokan puutarhaviljelykset keskittyivät hyötykäyttöön. 1900-luvulla kotipuutarhoissa alkoi olemaan myös koriste-elementtejä.

Lyytikkälän siirtolapuutarha-alueen mökkejä.

Lyytikkälän siirtolapuutarha-alueen asemakaava, Saarelan kartano
Kuva: MFA

Kaupungistumisen vastapainoksi tarjottiin kansalaisille siirtolapuutarhoja, jotka olivat usein yhteydessä kansanpuistoihin. Kummallakin puutarhatyypillä oli yhteisiä moraalisia, sivistyksellisiä ja yleisen kansan terveyden parantamisen ideologioita.

Suomessa ensimmäiset siirtolapuutarhat perustettiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Siirtolapuutarhat olivat hyötykäytössä sotien aikana niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Siirtolapuutarhoja oli 1910- ja 1920 -luvuilla Tampereen Hatanpäässä, Porvoossa ja Oulussa. Maan vanhin alkuperäisellä paikalla sijaitseva siirtolapuutarha on Ruskeasuolla (1915-1918) Helsingissä.

Siirtolapuutarhojen kautta kaupunkipuutarhojen suosio kasvoi omakotitalopihoissa ja asutetuilla taajama-alueilla. Siirtolapuutarhoja olikin lukumäärällisesti eniten Suomessa 1940-luvulla. Siirtolapuutarhat joutuivat väistymään muun rakentamisen tieltä 1900-luvun lopulla. Osa siirtolapuutarhoista kuitenkin säilyi ja on yhä aktiivisessa käytössä.

MUUT YMPÄRISTÖTYYPIT