T. Anttila ja Veli A. Klami: Jälleenrakennuskauden yksityiskohta, Sotainvalidien talo, 1952
“Muistan ihailleeni korkeiden aravatalojen rivistöä Mannerheimintien varrella jo lapsena. Talot toivottivat Vantaalta saapuvan pienen Helsingin-kävijän tervetulleeksi, niistä alkoi kaupunki. Tornitalot vaikuttavat äkisti katsoen samanlaisilta, ehkä värejä lukuun ottamatta. Eroja kuitenkin löytyy niin rakennusten muodoista, materiaaleista, ikkunoista, parvekkeista kuin pienistä yksityiskohdistakin. Oma suosikkini on keskustasta katsoen ensimmäinen, rusehtavanharmaaksi rapattu talo Töölön tullin kohdalla. Sen monikulmaiset pikkuikkunat, ovien lasit ja parvekkeiden koristeet luovat viimeistellyn vaikutelman. Myös alakerran polveileva ja liuskekivin päällystetty liiketila on hieno. Pidän siitä, kuinka näennäisen yksinkertainen modernismi palkitsee tarkkaavaisen katsojan ja kuinka tavallisille ihmisille suunniteltua arjen arkkitehtuuria voidaan pienin elein elävöittää. Kannankin aina laukussani pientä monokulaaria, jonka läpi voin tarkkailla myös pieniä ja korkeallakin olevia detaljeja.”
– Joona Rantasalo, amanuenssi
Joona Rantasalo työskentelee amanuenssina museon kokoelmien parissa. Hän hoitaa, järjestää ja luetteloi museon aineistoja yhdessä kollegojensa kanssa ja auttaa asiakkaita löytämään kaiken tarvitsemansa. Tällä hetkellä parasta Joonan työssä on arkiston aarteiden valmistelu digitaalista avaamista varten Finna-palvelussa, jossa kaikki pääsevät niitä ihailemaan myöhemmin keväällä. Joonan mielestä Arkkitehtuurissa tärkeää tällä hetkellä on, kuinka Helsingissä on taas laajemmin herätty siihen, kenelle ja kenen ehdoilla yhteisiä kaupunkitilojamme suunnitellaan.
Rikasta detaljiikkaa niukkuuden keskellä
Jälleenrakennuskaudella luonnonmateriaalit, pehmeämmät muodot ja entistä koristeellisemmat yksityiskohdat levisivät suomalaiseen arkkitehtuuriin. Joskus puhutaan jopa 40-luvun romantiikasta tai vähän halventaen ”förtitalismista”. On esitetty, että yltiörationaalisen funktionalismin ja ankean sota-ajan jälkeen haluttiin jotakin kodikkaampaa, minkä lisäksi pula erilaisista materiaaleista synnytti uusia ratkaisuja ja ilmaisumuotoja. Monet arkkitehdit olivat sota-aikana rintamalla mm. korsuja suunnitellessaan tottuneet niukkuuteen ja saaneet kosketuksen sekä luonnonmukaisiin materiaaleihin että käsin tekemiseen. Tämä kaikki näkyy selvästi sodan jälkeisessä rakentamisessa.
Tämänkertainen kohde ja muut esimerkkimme ovat jälleenrakennuskaudelta Helsingin Laakson ja Meilahden kaupunginosista. Mannerheimintien länsipuolen Meilahti oli alkanut rakentua 30- ja 40-lukujen taitteessa, ja sodan jälkeen kadun toiselle puolelle Laaksoon nousivat Suomen ensimmäiset, korkeat aravatalot.
Alueen asuintaloissa on monia ajalle tyypillisiä yksityiskohtia. Funktionalismin nauhaikkunat ja tasakatot katosivat lasin ja bitumin puutteen myötä, jolloin ikkuna-aukot tehtiin pienemmiksi ja katot auma- tai satulamallisiksi. Yksinkertaista arkkitehtuuria elävöitettiin koristeellisilla parvekekaiteilla, monikulmaisilla pienillä ikkunoilla ja näyttävillä sisäänkäynneillä. Käsityön merkitys niin rakentamisessa kuin yksityiskohdissa oli suuri. Vallitseva materiaalipula synnytti myös kekseliäisyyttä: seinien rappausaineksen karkeaa laatua voitiin häivyttää esimerkiksi harjaamalla, ja sisätiloissa saatettiin käyttää reilusti kotimaista puuta. Suosikkimateriaali oli liuskekivi, jota löytyy runsaasti mm. sokkeleista ja yleisten sisätilojen lattioista.
Jälleenrakennuskauden talojen voima kumpuaa suoraviivaisen arkkitehtuurin ja rikkaiden yksityiskohtien välisestä liitosta. Halu tarttua yksityiskohtiin niukkuuden keskellä kuvaa ihailtavasti ajan eteenpäin katsovaa henkeä ja ylpeyttä omin käsin tehdystä työstä. Pula-ajan materiaalit eivät ole rajoittaneet ilmaisua vaan päinvastoin tuntuvat jopa ruokkineen sitä.
– Joona Rantasalo, amanuenssi
