Carl Mossfeldt
 
CARL MOSSFELDT: RETHINKING URBAN DEVELOPMENT
 
Lähiöiden kehittäminen alkaa inhimillisen arvon tuottamisesta, esittää ruotsalaisen Tällberg Foundationin pitkäaikainen toimitusjohtaja Carl Mossfeldt Arkkitehtuurimuseon toisessa Vaikuttajafoorumissa esimerkkinään Göteborgin Bergsjön.
 
Mossfeldtin väittämä on yksinkertainen. Lähiörakentaminen perustui aikanaan 1960-luvulla yhteiskunnallisille oletuksille, jotka ovat nyt jo vanhentuneita. Jotta alueilla saataisiin aikaan kehitystä tänä päivänä, oletuksia on muutettava.
 
Lähiöt rakennettiin kiihtyvän kaupungistumisen ja kasvavan työvoiman tarpeisiin 1960- ja 70-luvuilla. Rakentaminen perustui sodanjälkeisille oletuksille tulevaisuudesta. Nyt, 30 vuotta myöhemmin, oletukset estävät näkemästä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia.
 
”Taustalla vaikuttavien arvojen ja oletusten ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta muutos ajattelutavassa on mahdollinen”, haastaa Carl Mossfeldt. Uusi aika edellyttää uutta ajattelua ja uusia keinoja. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan parhaat puolet on nyt valjastettava inhimillisen arvon tuottamiseen sen sijaan että keskityttäisiin seiniin ja rakenteisiin.


 

Carl Mossfeldt

Taustalla vaikuttavat oletukset estävät näkemästä vaihtoehtoja
 
1. Autojen kaupunginosa
Ennen: Auto määritteli kaupunkirakennetta ja samalla myös elämää. 1960- ja 70-luvuilla alettiin rakentaa yksityisautoilulle perustuvaa kaupunkirakennetta. Pitkät välimatkat kannustivat kotitalouksia perustamaan päivittäisen liikkumisensa henkilöautolle.
 
Nyt: Yksityisautoiluun perustuva elämäntapa on ympäristönäkökulmasta kestämätön vaihtoehto. Se myös asettaa ihmiset eri asemaan suhteessa toisiinsa. Pahimmassa tapauksessa autoiluun perustuva kaupunkirakenne eristää heikossa asemassa olevia entisestään.
 
2. Toimintojen eriyttäminen
Ennen: 1960- ja 70-luvuilla yhteiskunnan kehittäminen perustui elämän eri toimintojen eriyttämiseen. Sosiaalinen malli rakentui ajan työelämän mukaisesti. Elettiin teollisuuden nousukautta. Kaupungistuminen toi maaseudulta työvoimaa tehtaisiin. Samaan aikaan tayloristinen määritelmä työn tehokkuudesta ja työtehtävien yksitoikkoisuus ajoivat ihmisiä vapaa-ajalla pois teolliseksi koetusta ympäristöstä. Asumisen ihanteena pidettiin luonnonläheisyyttä. Lähiöt rakennettiin vastaamaan kaupunkilaisten toiveisiin luonnonrauhasta.
 
Nyt: Alueen oletettiin kehittyvän tavalla, joka ei toteutunut: lähiö ei lunastanut paikkaansa urbaanina alueena. Bergsjönin arvioitu 150 000 asukasmäärä osoittautui vääräksi jo ensimmäisen öljykriisin vaikutusten rantautuessa Ruotsiin 1973. Nyt massiviisella alueella asuu 50 000 asukasta. Rakenteisiinsa nähden alue on autio. Seuraavaksi ratkaisuksi ehdotettiin, että aluetta tulisi tiivistää. Toteuttajaa on hankala löytää: kukaan ei halua tiivistää aluetta, joka sijaitsee kaukana eikä anna toiveita tuotosta.
 

Bersjön sijaitsee kaukana Göterborgin keskustasta.
 
3. Työvoiman alitarjonnasta työttömyyteen
Ennen: Kasvava teollisuus tuntui tarjoavan loputtomasti työpaikkoja. Työvoimasta ja asunnoista oli jatkuvasti pulaa: lähiöt rakennettiin kasvavan työvoiman tarpeisiin. Odotukset asukasmääristä olivat korkealla. Samaan aikaan arkkitehtuuri aliarvioi luovuuden, vuorovaikutuksen ja inhimillisen arvon merkityksen alueiden ja yhteiskunnan kehityksen perustana.
 
Nyt: Työmarkkinat ovat muuttuneet. Työttömyys on kasvava ongelma, sillä suuret teollisuuslaitokset ovat irtisanoneet ihmisiä ja muuttaneet muualle. Uudet yritykset hakeutuvat nukkumalähiöiden sijaan eloisiin kaupunkikeskustoihin. Urbaanista kehityksestä sivuun jääneet alueet eristävät ihmiset työstä ja toisistaan. Työllistymisen kannalta välttämättömät sosiaaliset verkostot puuttuvat.
 
4. Yksityisen ja julkisen sektorin eriyttäminen
Ennen: Arvojärjestelmä perustui valtion rooliin kansalaisten ja yksityisten tehtaiden välissä tasapainottavana tekijänä. Ajattelutapa loi mallin, jossa yksityinen ja julkinen sektori ovat erillisiä.
 
Nyt: Yksityinen ja julkinen sektori reagoivat eri tavoilla huonoihin sijoituksiin. Kaupungin investoidessa alueen peruskorjauksiin, yksityinen sektori pyrkii päinvastoin vähentämään kuluja ja maksimoimaan voitot alueella. Kiinnostavaa on, että julkisen mallin sijoituksilla rakennusten korjaamiseen on hyvin vähän vaikutusta. Alueet kurjistuvat eikä yhteistä tahtotilaa löydy.


 
 
Inhimillisen arvon päämäärä
 
”Deep in the forest there is unexpected clearing that can only be found by those who got lost” – Tomas Tranströmer 1978 –
 
Alueiden uudistaminen edellyttää perinpohjaista muutosta lähtöoletuksissa. Jos oletuksia ei muuteta, lähiöihin voidaan investoida loputtomasti ilman merkittävää vaikutusta.
 
Mossfeldt ehdottaa investointiohjelmaa, joka häivyttäisi rajanvetoa yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Sen sijaan, että keskityttäisiin olemassa oleviin fyysisiin rakenteisiin, sijoitukset tulisi ohjata sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen. Vähentämällä syrjäytymistä, nostetaan myös alueen arvoa. Vain inhimillisen pääoman kautta voidaan tehdä onnistuneita sijoituksia.
 
Mossfeldtin esittämä malli kokoaa yhteen useita eri tahoja. Yksityinen sektori on keskeisessä osassa ongelmien ratkaisemisessa. Toisin kuin ennen, yksityiseltä sektorilta edellytettäisiin sitoutumista riskeihin. Inhimillisen pääoman arvo on otettava vakavasti. Ansaintalogiikan tulisi perustua työn tuloksiin (outcome model). Esimerkkinä tästä Mossfeldt nostaa koulutuksen. Koulutuksen tarjoajalle ei mallin mukaisesti maksettaisi palkkiota koulutustyöstä tuntikohtaisesti. Sen sijaan kymmenen vuoden kuluttua voitaisiin huomata, että kouluttaminen on säästänyt yhteiskunnan kuluja. Saatu säästö jaettaisiin yksityisen sektorin kouluttajan ja julkisen sektorin kesken.
 
Asukkaiden tapeiden tunnistaminen ja heidän toiveidensa kuuleminen on Mossfeldtin mukaan olennaista. Arkkitehtuurin näkökulmasta huomio tulisi siirtää seinistä kohti lähiöissä tapahtuvaa sosiaalista elämää. Tällä hetkellä rakennusyhtiöiden ansaintalogiikka perustuu rakenteisiin. Kuitenkin esimerkiksi hyvin toimivan koulun on todettu nostavan alueen arvoa enemmän kuin asuntojen peruskunto antaisi olettaa. Uuden mallin mukaisesti muutoksen tavoitteeksi voitaisiin asettaa esimerkiksi työttömyysprosentin laskeminen. Työllisyyden kasvaessa asuntojen arvon on nousee. Saatu säästö jaettaisiin jälleen tasan.



 
Carl Mossfeldt toimi pitkään Tällberg Foundationin toimitusjohtajana ja vastasi säätiön lukuisista strategisen muutoksen projekteista. Mossfeldt on näytellyt keskeistä roolia ensimmäisen Tällberg Forumin järjestämisestä vuonna 2005. Hän on osallistunut aktiivisesti Tällbergin organisaation rakentamiseen. Vuosina 2008–2010 Mossfeldt veti säätiön suurinta projektia “Rework the World”. Kaksivuotinen projekti kulminoitui huippukokoukseen, joka toi yhteen 1700 henkilöä 120 maasta. Projektin tavoitteena oli luoda uusia järjestelmiä, joissa yhdistyisivät työpaikkojen luominen, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja taloudellinen kestävyys.
 
Carl Mossfeldt aloitti uransa strategian ja riskienhallinnan konsulttina rahoituspalvelualla Lontoossa. Hän on myös opettanut taloustieteitä ja filosofiaa Mahindra United World Collegessa Intiassa. Mossfeldt työskentelee World Fellow’na Yalen Yliopistossa. Hän on suorittanut aatehistorian ja poliittisen ajattelun historian filosofian maisterin tutkinnon Cambridgen yliopistossa, sekä alemman korkeakoulututkinnon politiikan tutkimuksesta, filosofiasta ja taloustieteistä Oxfordin yliopistossa. Hän on valmistunut myös United World College of the Adriatic -koulusta.
 
Kuvat: Katariina Träskelin