Takaisin arkkitehteihin »

Selim A Lindqvist
19.5.1867, Helsinki - 17.5.1939, Helsinki

Selim Arvid Lindqvist kävi Helsingin reaalikoulua ja valmistui arkkitehdiksi Polyteknillisestä opistosta (nyk. Teknillinen korkeakoulu) 1888. Hän oli piirtäjänä Suomen Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallisessa retkikunnassa 1886-87. Opiskeluaikanaan hän piirsi uusrenessanssijulkisivuja rakennusmestari Elia Heikelin konstruoimiin rakennuksiin, esimerkkinä Merkuriuksen liiketalo Pohjoisesplanadilla Helsingissä. Vuodesta 1888 lähtien Lindqvistillä oli oma toimisto Helsingissä.

1890-luvulla Lindqvist matkusti F.A. Sjöströmin stipendin turvin ulkomaille opiskelemaan. Hän harjoitteli 1894-95 berliiniläisessä arkkitehtitoimistossa ja kiinnostui saksalaisesta jugend-kauden arkkitehtuurista. Palattuaan kotimaahan hän toimi aluksi Oy Granitin kiviveistämön "isännöitsijänä" Hangossa. Vuosien 1895-96 vaihteessa Lindqvist meni johtamaan Sandvik Ab:n näyttelyhallin rakennustöitä Venäjälle Nishni-Novgorodin maailmannäyttelyyn. Hallin rakentamisesta ei ole täyttä varmuutta, sen sijaan hänen suunnittelemansa suuri puuelementeistä valmistettu hotellikompleksi toteutettiin.

Vuosina 1902-10 Lindqvist opetti Taideteollisuuskeskuskoulussa (nyk. Taideteollinen korkeakoulu) ornamentiikkapiirustusta.

Selim A. Lindqvist oli jo varhain kiinnostunut rakennusteknisistä uutuuksista. Vuosisadan vaihteen kansallisromantiikasta poiketen hänen arkkitehtuurinsa edustaa alusta alkaen rationalistista suuntausta. Hän käytti ensimmäisenä Suomessa monia teknisiä uutuuksia: betonipalkkien kannattamaa vaakasuoraa betonilaattaa, pyöröterästä betoniraudoituksessa, asfalttihuopaa betonin päällä vesieristyksenä, massalattiaa ja rikkakuiluja asuintaloissa. Suunnitteluapuna hänellä oli insinööri Jalmar Castrén, joka Elia Heikelin jälkeen toimi konstruktöörinä ja oli perehtynyt uusiin teräsbetonirakenteisiin. Lindqvistin tärkeimpiä työnantajia olivat Julius Tallberg ja Helsingin kaupunki, joille hän suunnitteli etupäässä teollisuus- ja liikerakennuksia. Uudet tekniset keksinnöt otettiin usein ensimmäisenä käyttöön juuri näissä rakennustyypeissä.

Lindqvistin ensimmäisiä pioneeritöitä oli Aleksanterinkatu 13, nk. Lundqvistin liiketalo, jonka kantavana rakenteena käytettiin valurautapylväitä (rakennuskonstruktio on sittemmin tuhottu). Hänen vuonna 1908 suunnittelemansa Suvilahden voimalaitos on kansainvälisenkin mittapuun mukaan varhaisimpia tyylillisesti kypsiä betonirakennuksia.

Teollisuusrakennusten lisäksi Lindqvist suunnitteli yksityistaloja Helsinkiin - mm. Villa Johanna, Villa Ensi (alun perin sairaala) ja Villa Riviera sekä useita kerrostaloja. Mainittakoon myös Töölön raitiovaunuhallit ja Hietalahden sekä Kasarmitorin kauppahalli (purettu).

* * *

Selim A. Lindqvistissä yhdistyy taitava piirtäjä ja ennakkoluuloton suunnittelijalahjakkuus. Merkittävä osa hänen piirustuskokoelmastaan on saatu museolle lahjoituksena, mutta osa jouduttiin hankkimaan "piirustusarkeologisin menetelmin", kaivamalla ne esiin puretun rakennuksen raunioista 1984.

Tärkeän osan Lindqvistin kokoelmassa muodostavat luonnoskirjat. Niissä olevat piirustukset korostavat uusrenessanssikauden koulutuksen perusteellisuutta ja osoittavat toisaalta Lindqvistin lahjakkuutta. Hän oli kansainvälisesti suuntautunut ja matkusti laajalti Euroopassa. Yleensä hän halusi tuoda jotain uutta jokaiseen suunnitelmaan. Hänen työluettelossaan toistuu sanonta "...första gången i Finland ..." lähes jokaisen rakennuksen kohdalla.

Lindqvist otti osaa muutamiin kilpailuihin. Museon kokoelmissa on ehdotukset mm. Katajanokan makasiinikilpailuun 1911 sekä Stockmannin tavaratalokilpailuun 1916. Jälkimmäinen kilpailupaikka oli Lindqvistille tuttu, sillä Aleksanterinkadun puolella oli hänen piirtämänsä muhkea jugend-ajan basaarirakennus, joka kilpailun tuloksena joutui purettavaksi. Tämä basaarirakennus näkyy mm. Oscar Kleinehin maalauksessa "Aleksanterinkatu".

Museo on saanut kokoelmiinsa Villa Johannan upeat laveeratut piirustukset vuosilta 1907—08 lahjoituksena Teostolta. Tämä Staudingerien satulinna Laivurinkadulla Helsingissä on melkoinen erikoisuus Lindqvistin tuotannossa, sillä hän ei ollut mikään kansallisromantikko. Tässä suunnitelmassa hän kuitenkin osoittaa hallitsevansa tämänkin alueen. Omimmillaan Lindqvist oli yleensä soveltaessaan suunnitelmiinsa uusia keksintöjä.