Takaisin arkkitehteihin »

Hilding Ekelund
18.11.1893, Kangasniemi - 30.1.1984, Helsinki

Georg Hilding Ekelund kirjoitti ylioppilaaksi 1911 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta 1916. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli aluksi eri arkkitehtitoimistoissa, mm. Eliel Saarisen avustajana. Vuonna 1920 Ekelund siirtyi Tukholmaan Hakon Ahlbergin toimistoon, jossa hän piirsi mm. Göteborgin vuoden 1923 juhlanäyttelyn taideteollisuusosaston näyttelyrakennusta. Hän oli Ahlbergin toimistossa vuoden ja siirtyi sitten arkkitehti Ivar Tengbomin palvelukseen. 1926 lähtien Ekelundilla oli oma toimisto, ja vuosina 1941–49 hän toimi Helsingin kaupunginarkkitehtina.

Ekelund teki useita opintomatkoja Eurooppaan, ja hänen kontaktinsa Skandinavian maihin olivat kiinteät. Vuosina 1921–22 hän teki vaimonsa Eva Kuhlefelt-Ekelundin kanssa ensimmäisen Italian-matkansa, jonka aikana syntyneitä matkaluonnoksia julkaistiin 1923 Arkkitehti-lehdessä ja vuonna 2004 kirjana nimellä "Italia la bella". Hän oli erityisen kiinnostunut Italian nk. "architettura minoresta" ja tutki rapatun seinän ja yksinkertaisen ikkuna-aukon suhdetta.

Ekelundin opetustyö oli merkittävää, ja hän kirjoitti ahkerasti alan lehtiin. Hän toimi Teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurin lehtorina 1927–41 ja arkkitehtuurin professorina 1950–58. Hän avusti vakituisesti Arkkitehti-lehteä 1929–30 ja oli sen päätoimittaja vuosina 1931–34. Funktionalismin saavutettua valta-aseman vuoden 1930 vaiheilla oli Ekelund arkkitehtina ja teoreetikkona mukana. Uuden ajattelutavan edustajana hän käsitteli lehden palstoilla ajankohtaisia kysymyksiä ja esitteli uutta arkkitehtuurikirjallisuutta sekä kansainvälisiä tapahtumia. Hänen taustansa oli kuitenkin 1920-luvun klassismissa; harjoitteluvuodet ruotsalaisten arkkitehtien toimistoissa vaikuttivat hänen varhaisiin töihinsä. Tarkastelemalla Ekelundin tuotantoa kokonaisuudessaan saa sen vaikutelman, että hän etsi tyylisuuntien ulkopuolelta ikuista arkkitehtuuria, jonka esikuvana tuntuu olleen Välimeren rakennuskulttuuri.

Ekelundin päätöitä ovat Helsingin Taidehalli (yhdessä Jarl Eklundin kanssa), Töölön kirkko, Lutherkirkko, Helsingin velodromi, Suomen suurlähetystö Moskovassa ja Olympiakylä Käpylässä (yhdessä Martti Välikankaan kanssa). Hän osallistui ahkerasti arkkitehtuurikilpailuihin ja sijoittui yleensä hyvin. Lukuisten arkkitehtuuriesseiden ohella hän julkaisi kirjoituksen "Suomen rakennustaidetta" Suomen Arkkitehtiliiton samannimisessä julkaisussa (1932), kirjoituksen "Uudenaikaiset rakennukset" teoksessa Keksintöjen kirja. Rakennustaide ja rakennustekniikka (1938), arkkitehtuuriosan teoksessa Art in Finland (1952) sekä osan "Rakennustaide ja rakennustoiminta 1918–1947" Helsingin kaupungin historiassa (1962).

* * *

Hilding Ekelund seurasi kiinteästi arkkitehtuurin kehitystä, ja yhdessä arkkitehtipuolisonsa Eva Kuhlefelt-Ekelundin kanssa hän oli vakituinen vieras Arkkitehtuurimuseon (ent. Suomen rakennustaiteen museon) näyttelyissä. Käydessään hän usein toi nipun piirustuksia museon kokoelmiin, aina kuitenkin vähätellen niiden merkitystä. Ekelund oli mieluummin rakentaja-arkkitehti, joka näki piirustukset lähinnä rakentamisen apuvälineinä eikä niinkään taideteoksina.

Ekelund-kokoelmassa ovat mm. Suomen Moskovan-suurlähetystön luonnokset, kilpailuehdotus ja lopulliset, toteutetut piirustukset. Suunnitelma muuttui melkoisesti linjakkaasta funkistalosta tavanomaisempaan suuntaan. Funkiskauden töitä ovat myös velodromi ja soutustadion sekä Olympiakylä. Ekelund oli erityisen kiinnostunut asuntosuunnittelusta, ja hänen asuintalojensa pohjapiirustukset ovat tarkoin tutkitut.

Ekelund otti aikanaan osaa lehdistössä käytyyn terävään traditionalistien ja funktionalistien väliseen keskusteluun. Tämä vastakkainasettelu ilmeni selvästi myös arkkitehtuurikilpailuissa. Varsinaisena avantgardistina Ekelund esiintyi useissa 1930-luvun taitteen kirkkokilpailuissa, kun taistelu tradiksen ja funkiksen välillä oli kuumimmillaan. Niin kauan kun Ekelund oli mukana oli myös funkis voitolla ja päinvastoin. Museon kokoelmissa on useita esimerkkejä näistä jännittävistä kilpailuista, esim. Tehtaanpuiston kirkkokilpailusta, jossa toteutus lopulta meni Lars Sonckin tehtäväksi.

Vuonna 1923 Ekelund voitti Eduskuntatalon sijoituskilpailun hienostuneella klassisella ehdotuksellaan. Hän olisi sijoittanut Eduskuntatalon aivan Tähtitorninmäen laelle; istuntosali olisi ollut suurin piirtein siinä kohdassa, missä Haaksirikkoisten patsas nykyään sijaitsee. Kun kilpailun toisessa vaiheessa paikaksi määrättiin nk. Oopperan tontti, eli nykyinen paikka, voittajaksi tuli J.S. Sirén. Ekelundilla oli myös etevä ehdotus Postitalokilpailuun.

Ekelundin Italian-matkaskissien "vaatimattomasta anonyymistä arkkitehtuurista" riittää kiinnostavaa aineistoa tutkijoille edelleenkin. Niinpä Taorminan aseman baldakiinireunuksen löytää yllättäen myös pienen Hunsalan aseman laiturikatoksesta, ja vastaavia esimerkkejä löytyy useita. Matkaskissikirjat olivat tavattoman tärkeitä Ekelundeille. Lähinnä arkkitehtuuriin keskittynyt osa luonnoskirjoista on museossa, enemmän henkilökohtaista aineistoa sisältävä osa on edelleen omaisilla.