Takaisin arkkitehteihin »

Hugo Harmia
30.6.1907, Salmi - 9.3.1952, Kuopio

Hugo Harmia muistetaan erityisesti pääteoksestaan, yhteistyössä yhtiökumppaninsa Woldemar Baeckmanin kanssa suunnittelemastaan Helsingin kauppakorkeakoulusta (1948-1950). Harmia oli työteliäs arkkitehti, joka ehti ennenaikaisesta kuolemastaan huolimatta saavuttaa monipuolisen uran suunnittelijana. Hän ehti osallistua esimerkiksi noin viiteenkymmeneen arkkitehtuurikilpailuun, joista hänen ehdotuksensa pääsi palkintosijalle tai lunastettiin noin kolmanneksessa. Ammattikunnan arvostuksen Harmia saavuttikin nimenomaan hyvällä kilpailumenestyksellään.

Hugo Edvard Harmia (ent. Hackstedt) syntyi Salmin kunnassa luovutetun Karjalan alueella arvostetun ylimetsänhoitaja John Hackstedtin perheeseen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1927 ja muutti takaisin pääkaupunkiin opiskelemaan arkkitehtuuria. Harmian innovatiivisuus huomattiin jo hänen opiskellessaan Teknillisessä korkeakoulussa. Hän oli taitava piirtäjä, jonka luonnoksia kehuttiin niin perspektiivien kuin sisältörikkauden osalta. Hän kykeni luomaan mielikuvituksellisia tilaratkaisuja erinomaisen ja uskaliaan ongelmanratkaisukykynsä ansiosta. Kun hän sai diplomiarkkitehdin tutkintonsa valmiiksi vuonna 1933, hänen todistuksensa oli varustettu merkinnällä ”oivallisesti”.

Valmistuttuaan Harmia kävi opintomatkoilla mm. Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. Hän aloitti uransa Helsingissä toimien ensin piirtäjänä arkkitehtien P. E. Blomstedtin ja Kaarlo Borgin toimistoissa (1933-1934), kunnes hänet palkattiin Helsingin kaupungin palvelukseen. Vuodesta 1934 lähtien hän työskenteli kaupungin rakennustoimiston talonrakennusosastolla yli kymmenen vuoden ajan, vuoteen 1946 saakka. Tuona aikana kaupunginarkkitehdin virassa toimivat Gunnar Taucher sekä Hilding Ekelund. Harmia teki kaupungin palveluksessa merkittävän työrupeaman hoitaen pääkaupungin rakennusten monia huomattavia suunnittelutehtäviä. Hän laati luonnokset esimerkiksi Salmisaaren suurvoimalaitosta varten.

Vielä toimiessaan kaupungin palveluksessa Harmia oli kuitenkin jo perustanut yksityistoimistonsa. Hän perusti arkkitehtuuritoimiston yhdessä Woldemar Baeckmanin kanssa vuonna 1940 ja jatkoi tämän kanssa aktiivista arkkitehtuurikilpailuihin osallistumista, jota oli siihen asti tehnyt yksin. Harmia oli tullut tunnetuksi voittaessaan ensimmäisen palkinnon Lahden kirkkokilpailussa vuonna 1936 sekä saadessaan toisen palkinnon Helsingin uuden ylioppilastalon kilpailussa 1939. Hänen itsenäisesti voittamistaan varhaisemmista kilpailuista tärkeä oli myös Hyvinkäällä sijaitsevan Vähä-Kiljavan asemakaavakilpailu vuonna 1936, mistä arkkitehti voitti ensimmäisen palkinnon.

Vähä-Kiljavan asemakaavakilpailun voitettuaan Harmia sai tehtäväkseen arkkitehti Väinö Vähäkallion 1936 Suomen arkkitehtiliitolle lahjoittaman alueen kehittämisen. Alue oli tarkoitus rakentaa liiton jäsenten käyttöön virkistysalueeksi ja Harmian tuli suunnitella sekä alueen palstoitus että sinne rakennettava kasino ja siihen liittyvät majoitusrakennukset. Palstoituksessa Harmia jätti ranta-alueen yhteiskäyttöön ja muodosti kullekin, myöhemmin mm. Kaj Englundin ja Jorma Järven suunnitelmille, mökille oman yksityispihan riittävän etäälle naapureista. Alueen keskipisteenä toimi osin kaksikerroksinen kasinorakennus pihapiireineen sekä pihaa rajaava yksikerroksinen majoitusrakennus. Puhdasta funktionalismia edustavan paikalla valetun betonirakennuksen julkisivut verhoiltiin vaakalaudoituksella. Kasinon pulpettikattoiseen kaksikerroksiseen pääsiipeen yhtyi kaksi matalampaa siipeä, joihin sijoittui henkilökunnan huoneita. Pääsiiven ensimmäisessä kerroksessa oli ravintolasali ja se toimi arkkitehtiliiton jäsenten klubitilana, kun taas toisessa kerroksessa oli huoneita majoituskäyttöön.

Uran merkittävimmäksi voitoksi muodostui kuitenkin yhdessä Baeckmanin kanssa voitettu Helsingin kauppakorkeakoulun kilpailu vuonna 1941. Kauppakorkeakoulun lisäksi arkkitehtien yhdessä saavuttamista voitoista mainittakoon Sakkolan kirkkokilpailun (1943-1944) ensimmäinen palkinto, Teknillisen korkeakoulun järjestelykilpailu Helsingin Hietalahdessa vuonna 1945 sekä Tampereen teknillisen korkeakoulun kilpailun voitto 1946.

Kuten Vähä-Kiljavan kasino ja majoitusrakennukset, myös Helsingin Kauppakorkeakoulu koostui erikorkuisista rakennusmassoista. Kauppakorkeakoulun kilpailu oli järjestetty jo vuonna 1941, mutta sotien takia pääpiirustukset valmistuivat vasta 1946 ja rakennustyöt aloitettiin 1948. Työ edistyi materiaalipulasta huolimatta nopeasti ja rakennus vihittiin käyttöön vuonna 1950. Kauppakorkeakoulu käsittää neljä rakennusosaa, joista keskiosaan on sijoitettu suuret yleiset tilat, eteishalli ja juhlasali sekä suuri luentosali. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan rakennuksen pohjoispuolella oli korkea siipi, jossa oli tilat teoreettista opetusta varten, kirjasto ja hallintohuoneisto. Arkadiankadun puoleiseen matalaan siipeen sijoittuivat tilat käytännön opetusta varten, kun taas Ilmarinkadun puoleiseen siipeen suunniteltiin voimistelusali sekä kaksi puku- ja pesuhuoneistoa saunoineen. Ruokala ja muutamia henkilökunnan asuntoja sijoitettiin pohjakerrokseen Arkadiankadun puolen siipeen.

Kauppakorkeakoulu oli suunniteltu suurille käyttäjäjoukoille; esimerkiksi suureen luentosaliin mahtui samanaikaisesti 600 oppilasta. Korkeakoulu teki rakennusaikana sopimuksen Yleisradion kanssa juhlasalin käyttämisestä musiikkistudiona, minkä johdosta arkkitehtien oli hieman suurennettava orkesterilavaa ja lisättävä sen sivuille tarkkaamo sekä kaksi selostamoa. Rakentamisessa käytettiin uudenaikaisia teknisiä ratkaisuja. Suurin osa talosta oli varustettu koneellisella ilmanvaihdolla ja esimerkiksi suuren luentosalin kattoon oli valaisimien lisäksi upotettu syväsäteilijöitä, jotka mahdollistivat muistiinpanojen tekemisen silloinkin, kun sali oli muuten pimennetty. Korkeakoulun välipohjat tehtiin pääasiassa massiivisista teräsbetonilaatoista, mutta kantavat rakenteet toteutettiin kahdenkivenpaksuisena tiilimuurina. Putkiston tulevia korjauksia silmällä pitäen käytettiin välipohjaratkaisuissa kevyempiä materiaaleja.

Helsingin kauppakorkeakoulu on tänä päivänä arvotettu kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaaksi rakennukseksi. Sen arkkitehtoninen arvo on tunnustettu kansainväliselläkin tasolla modernin arkkitehtuurin suojelemiseen keskittyvän Docomomo-järjestön toimesta. Kauppakorkeakoulun vaaleankellertävää klinkkeritiilestä muurattua julkisivua elävöitettiin erilaisin muuraustavoin. Pääjulkisivua koristavat Mikael Schilkinin ulkoseinäreliefit antaen rakennukselle jo tunnusmerkiksi muodostuneen omaleimaisen ilmeen. Kokonaistaideteoksen suunnitteluun osallistuivat myös mm. taiteilijat Yrjö Rosola, Kaj Frank ja Dora Jung.

Harmia ja Baeckman suunnittelivat myös muita kuuluisia rakennuksia. Heidän yhteistyönään syntyivät esimerkiksi Turun säästöpankin talo (1948), Kymin säästöpankin talo Karstulassa sekä konttori-, tehdas- ja asuinrakennuksia Suomen Sokeri Oy:lle Helsinkiin (1949-1951), joista Töölön tehtaiden pääkonttori oli merkittävin. Arkkitehtien yhteistyöksi luetaan myös asuntoryhmä Helsingin Ruskeasuolla (1951), jonka luonnokset oli laadittu jo Kaupungin rakennustoimistossa kaupunginarkkitehti Hilding Ekelundin johdolla. Harmian menehdyttyä hänen ja Baeckmanin yhteisellä toimistolla oli käynnissä monia suuriakin suunnittelutöitä. Esimerkiksi Koskelan raitiovaunuhallien rakentaminen oli tuolloin vielä kesken.

Harmia toimi monissa alan luottamustehtävissä kuten Suomen arkkitehtiliiton sihteerinä vuosina 1936-1941, asuntoreformiyhdistyksen sihteerinä sekä monien arkkitehtuurikilpailujen tuomarina. Hän esitteli töitään ahkerasti Arkkitehti-lehdessä ja toimitti ammattikunnalle tärkeän teoksen ”Suomen arkkitehtiliiton rakennusteknillinen käsikirja”. Harmia oli ammattikunnan keskuudessa tunnetusti ahkera ja lahjakas, ja äkillinen kuolema järkytti monia kollegoita syvästi. Hänen menehtymisensä dramaattisuutta lisäsi se, että hän kuoli työmatkalla Kuopiossa, minne oli matkustanut toimiakseen palkintotuomarina Kuopion konserttitalon suunnittelukilpailussa.

* * *

Arkkitehtuurimuseolla ei ole Hugo Harmian piirustuskokoelmaa.