Takaisin arkkitehteihin »

Olli Kivinen
20.9.1921, Helsinki - 8.1.1999, Muonio

Martti Olavi Kivinen syntyi Helsingissä ja kävi koulunsa Viipurissa, Sortavalassa ja Lappeenrannassa. Hänen isänsä oli pankinjohtaja. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Lappeenrannan lyseosta vuonna 1941, Kivinen ryhtyi opiskelemaan arkkitehtuuria. Talvisota viivästytti koulunkäyntiä jo Lappeenrannassa, ja kun hän opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa, Suomi oli sodassa jälleen. Kivinen palveli rintamaupseerina molemmissa sodissa. Hän valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta viimein vuonna 1948.

Oman toimistonsa Kivinen oli perustanut jo vuonna 1947, joskin hän työskenteli uransa alkuvaiheilla enemmän muiden arkkitehtitoimistojen palveluksessa. Nuorella arkkitehdilla oli kaikki edellytykset toimia alalla ja hänelle myönnettiinkin siksi stipendejä opintomatkoja varten. Hän sai stipendit Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1953 ja Etelä-Saimaan Seutusuunnitteluyhdistyksestä vuonna 1954. Matkoillaan Kivinen suuntasi mm. Tanskaan (1947 ja 1954) ja Ruotsiin (1953 ja 1954) sekä Italiaan, Kreikkaan, Hollantiin, Itävaltaan ja Jugoslaviaan (1955). Vuonna 1948 hänet palkattiin kaavoitukseen erikoistuneen professori Otto-Iivari Meurmanin toimistoon, missä hän työskenteli vuoteen 1951 saakka. Meurmanin toimistossa Kivinen kiinnostui yhdyskuntasuunnittelusta, mistä muodostui myöhemmin hänen uransa tärkein ja tunnetuin osa-alue.

Olli Kivinen oli tuottelias, ahkera ja osaava arkkitehti läpi uransa aina valmistumisestaan elämänsä viimevuosiin saakka. Hän menestyi arkkitehtuurikilpailuissa jo vastavalmistuneena arkkitehtina 1950-luvulla ja työsti uutta kirjaa vielä muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa vaikeasta sairaudesta huolimatta. Uransa merkittävimmät työt hän suunnitteli kuitenkin 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin suomalaisten kaupunkien rakenne oli muuttumassa merkittävästi – oltiin siirtymässä modernien asumalähiöiden aikakauteen.

Maalta kaupunkeihin suuntautunut muuttoliike oli synnyttänyt uudenlaisen kaavoittamisen tarpeen jo 1950-luvulla, ja Kivisen toimistosta muotoutuikin tässä tehtävässä yksi maamme keskeisimmistä tahoista. Kivinen kehitti kaupunkien hajakeskitykseen perustuvan uuden lähiömallin, jota käytettiin ensimmäisenä Hämeenlinnan yleiskaavaa (1957) laadittaessa. Uutta lähiömallia nimitettiin ”keuhkokaavioksi” ja sitä on sovellettu myöhemmin lähes jokaisessa Suomen kaupungissa.

Kivisen ura käsitti töitä lähes ympäri maan. Lisäksi hänen suunnitelmiaan toteutettiin myös ulkomailla kuten osittain toteutunut kokonaisvaltainen kaupunkisuunnitelma Libyassa (Ras Lanuf, 1979-1982). Monet toimeksiannot uskottiin hänelle kilpailumenestyksen perusteella. Oman toimistonsa rinnalla hän työskenteli myös esimerkiksi Etelä-Saimaan Seutusuunnitteluliiton arkkitehtina (alk. 1952).

Kivisen toimiston tuotanto käsittää lukuisia seutu-, yleis- ja asemakaavoja sekä rakennuksia. Myös toimiston käyttöön kunnostetun Espoon Karhusaaressa sijaitsevan Sinebrychoffin huvilan korjaussuunnitelma (1962) laadittiin oman talon voimin. Hänen Suomeen laatimistaan aluesuunnitelmista mainittakoon esimerkiksi Joensuun yleiskaava (1949-1951), yhdessä Otto-Iivari Meurmanin kanssa laadittu Lappeenrannan ja Lauritsalan yleiskaava (1949-1956), Helsingin Pihlajamäki (1959-1960) sekä Haminan keskustasuunnitelma (1962). Raahen Ollinsaareen (1968-1972) toimisto laati rautatehtaan työntekijöille lähiösuunnitelman, joka käsitti kaavoituksen ohella myös rakennussuunnitelmat.

Jokainen aluesuunnittelukohde oli aina uniikki kokonaisuus, jossa oli huomioitava kaupungin infrastruktuurin, alueen käytettävyyden ja demografian lisäksi maaston muodot. Esimerkiksi Lappeenrannan ja Lauritsalan kaava-alue oli pitkä ja kapea Saimaan rantaviivaa myötäilevä harju, jossa alueen nauhamaisuus vaikutti asukkaiden työmatkoihin jättäen ne auttamatta pitkiksi. Pihlajamäki puolestaan jäi yhdeksi Kivisen uran tunnetuimmista töistä, sillä hänen laatimaansa kaava-alueeseen nousi myöhemmin maan ensimmäinen täyselementtitekniikalla toteutettu asumalähiö (ks. myös Lauri Silvennoinen ja Esko Korhonen).

Suunnittelussaan Kivinen huomioi aina sekä teknisesti toimivat ratkaisut että alueiden ja rakennusten esteettisyyden. Hän arvosti luonnon kauneutta ja vietti viimeisimmät vuotensa Muonion Keimiöniemen kodissaan, jossa hänen työhuoneensa ikkunasta avautui Lapin jylhänkaunis tunturimaisema. Kotipaikka pohjoisessa olikin luonnollinen valinta, sillä Keimiöniemen rantakaava oli niin ikään Kivisen käsialaa. Keimiöniemen suunnittelemisessa hän oli sopeuttanut lomarakentamisen osaksi ympäristöä Lapin rakennusperinnettä kunnioittaen.

1960-luvulla Kivinen jatkoi opiskeluaan ja pätevöityi tutkijana. Hän väitteli tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa käsitellen väitöskirjassaan kaupunkien keskustoiden rakennusoikeutta sekä sen kehitystä ja mitoitusta. Kivinen oli ensimmäinen yhdyskuntasuunnittelun alalta väitellyt suomalaisarkkitehti. Suunnittelu-uransa rinnalla hän teki myös merkittävän pedagogisen uran. Hän aloitti työskentelyn Teknillisessä korkeakoulussa arkkitehtiosaston, maanmittausosaston ja rakennusinsinööriosaston asemakaavaopin assistenttina vuosina 1948-1951, jatkoi arkkitehtiosaston tutkimusassistenttina vuosina 1951-1952 ja toimi vuodesta 1954 lähtien maanmittaus- ja rakennusinsinööriosaston asemakaavaopin erikoisopettajana. Väiteltyään hän peri opettajansa ja entisen esimiehensä Otto-Iivari Meurmanin manttelin TKK:n asemakaavaopin professorina vuonna 1960, missä virassa hän toimi vuoteen 1972 saakka. Tuolloin hänet nimitettiin Yhdyskuntasuunnittelun Jatkokoulutuskeskuksen (YJK) professoriksi. Tästä virasta Kivinen jäi eläkkeelle vuonna 1988.

Kivinen oli laajasti arvostettu ja pidetty opettaja. Hän toimi lukuisien diplomitöiden ohjaajana ja innoitti oppilaitaan itsenäiseen ja perusteelliseen työskentelyyn. Hänen toimistonsa oli yksi maan laajimmista arkkitehtitoimistoista tarjoten työpaikan monille uuden sukupolven arkkitehtiylioppilaille ja vastavalmistuneille – työnantajana Kivinen oli niin ikään oikeudenmukainen ja ihailtu. Hänen toimistonsa menestyksen yhtenä peruspilarina saattoi olla arkkitehdin yhteistyökyky. Hän tarjosi työntekijöilleen lämpimän ja perheenomaisen työilmapiirin kannustaen alaisiaan tiimityöskentelyyn. Kivisen elämäntyön ansiosta suomalaisten kaupunkien kaavoittaminen monipuolistui. Samanaikaisesti hän onnistui kasvattamaan uuden yhdyskuntasuunnittelijoiden sukupolven.

Kivinen omistautui ammattikunnalleen myös vapaa-aikanaan. Hän toimi lukuisissa alan luottamustehtävissä kuten Suomen arkkitehtiliiton hallituksen jäsenenä (1955-1960) ja sen puheenjohtajana (1959 ja 1960). Hän liittyi jäsenenä monien muidenkin yhteisöjen toimintaan saaden osakseen myös erilaisia kunnianosoituksia.

* * *

Perikunta lahjoitti arkkitehdin toiveen mukaan Olli Kivisen originaalikokoelman Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolle vuonna 2003. Suomen rakennustaiteen museossa (nyk. Arkkitehtuurimuseo) nähtiin vuoden 2009 vaihteessa tähän aineistoon pohjautuva Kivisen retrospektiivinen näyttely.