Takaisin arkkitehteihin »

Onni Tarjanne
5.9.1864, Virrat - 23.5.1946, Helsinki

Onni Tarjanne (ent. Törnqvist) oli suomenmielisten luottoarkkitehti, joka tuli tunnetuksi jo nuorena suunniteltuaan vuonna 1902 valmistuneen Kansallisteatterin. Hän vaikutti alalla myös rakenneratkaisuiden kehittäjänä, uusien materiaalien kuten betonin käyttäjänä sekä uusien arkkitehtisukupolvien opettajana. Tarjanteen päätyö Kansallisteatteri oli maamme ensimmäisiä julkisia rakennuksia, jossa kertaustyylien piirteet olivat väistyneet uuden kansallisromanttisen tyylin tieltä. Sen monumentaaliset Uudenkaupungin vuolukivestä ja graniitista rakennetut julkisivut ovat asema-aukion tunnusmaisimpia merkkejä ja säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan.

Onni Alcides Törnqvist syntyi Virroilla varapastori C. G. Törnqvistin perheeseen. Hän kävi koulunsa Tampereella ja muutti Helsinkiin opiskelemaan arkkitehtuuria. Törnqvist valmistui arkkitehdiksi Polyteknillisestä opistosta vuonna 1885 ja täydensi opintojaan valmistumisensa jälkeen vuosina 1886-1887 Münchenissä. Hän kartutti tietojaan myös lukuisilla mm. Skandinaviaan ja Keski-Eurooppaan suuntautuneilla opintomatkoillaan.

Monien muiden tavoin Onni Törnqvist suomensi nimensä Tarjanteeksi vuonna 1906. Hän oli poliittisesti valveutunut fennomaani ja arkkitehti Sebastian Gripenbergin tavoin hän toimi lähellä vanhasuomalaista puoluetta. Myöhemmin hän tunnustautui Kansallisen Kokoomuksen kannattajaksi. Poliittisen suuntautumisensa ansiosta Tarjanne pääsi moniin luottamustoimiin. Hänellä oli nuorempi veli, joka niin ikään suomensi nimensä vuonna 1906. Veli oli kanslianeuvos ja kouluhallituksen osastopäällikkö Artturi Johannes Tarjanne, joka menestyi kansakoululaitoksen kehittäjänä.

1800-luvun loppupuolella arkkitehtuurissa suosittiin eklektisiä tyylejä, ja 1880-luvulla suosioon nousi uusrenessanssi. Onni Törnqvistin ensimmäinen suuri työ, Kansallis-Osake-Pankin pääkonttori (1892) Aleksanterinkatu 42:ssä Helsingissä, oli nelikerroksinen uusrenessanssirakennus, jonka fasadit olivat uusrenessanssin runsauteen verrattuna kuitenkin jo hillitymmät. Julkisivuissa eri kerrokset oli jaoteltu omiksi aiheikseen vaakalistoin. Niiden painopiste oli alhaalla rustikoidun ensimmäisen kerroksen tienoilla, ja vaikutelma keveni ylöspäin neljännen kerroksen ollessa muita matalampi. Jo tuolloin Tarjanne käytti suunnittelussaan suomalaiskansallista ornamentiikkaa. Pääkonttorin pankkisalia koristivat siksi geometriset karjalaisiin puu- ja kirjontaornamentteihin perustuneet koristemaalaukset. Lähestyttäessä vuosisadan vaihdetta historialliset tyylit alkoivat vaihtua rationalistisempaan ja kansallisromanttisempaan suuntaan. Arkkitehti työskenteli vuosisadan lopulla yhdessä Lars Sonckin kanssa. Yhteistyöstä syntyi pari monumentaalista asuinkerrostaloa Helsinkiin, joiden arkkitehtuurin aikalaiset yhdistivät oitis uudenaikaiseen wieniläistyyliseen arkkitehtuuriin.

1900-luvun alussa Tarjanne sovelsi arkkitehtuurissaan hyvin monenlaisia tyylejä. Kun Kansallisteatteri (1902) toimi suomalaiskansallisen arkkitehtuurin edelläkävijänä ja pääkaupungin suomenkielisen kulttuurin tukikohtana, oli hänen suunnittelemansa Takaharjun tuberkuloosiparantola (1899-1903) Punkaharjulla puolestaan huomattavasti pelkistetymmän rationalistisen tyylisuuntauksen edustaja. Sen sileäksi rapatut julkisivut ja käyttötarkoituksenmukainen arkkitehtuuri antoivat puhtaan ja hygieenisen vaikutelman, joka myöhemmin 1960-luvun taidehistoriallisissa tutkimuksissa yhdistettiin varhaisfunktionalismiin. Takaharjun tuberkuloosiparantolan arkkitehtuurista on löydetty yhtymäkohtia wieniläiseen arkkitehtuuriin ja sen ikkunoiden T-karmit, ns. venäläiset karmit, liittävät rakennuksen vielä uusrenessanssin ihanteisiin. Arkkitehti oli hakenut mallia parantolan muotokieleen itävaltalaisesta instituutioarkkitehtuurista ja muiden muassa Otto Wagnerin töistä.

Tarjanne ansioitui erityisesti massiivisten kaupunkitalojen suunnittelijana. Hän suunnitteli pääkaupunkiin ja muualle Suomeen monia asuinkerrostaloja ja liikerakennuksia sekä tutkimus-, opetus- ja voimalaitosrakennukset. Tarjanne muistetaan myös laitosarkkitehtuuriin erikoistuneena suunnittelijana – Takaharjun tuberkuloosiparantola ei ollut hänen ensimmäinen sairaalarakennuksensa, vaan hän oli suunnitellut kollektiivirakennuksia jo ennen vuosisadan vaihdetta. Hänen suunnittelemiaan muita instituutiorakennuksia olivat esimerkiksi Marian sairaalan vanha osa (1894) sekä Snellmaninkadun kansakoulu (1899) Helsingissä.

Kansallisteatterin lisäksi yksi Tarjanteen muistetuimmista rakennuksista oli vuonna 1969 purettu Heimolan talo (1910) Hallituskadulla (nyk. Yliopistonkatu) Helsingissä. Itävaltalaisvaikutteista art nouveauta edustanut rakennus tuli kuuluisaksi, kun se toimi eduskunnan kokoontumispaikkana vuosina 1911-1930. Rakennus oli merkittävässä osassa, kun sen tiloissa valittiin ensimmäinen tasavallan presidentti ja hyväksyttiin Suomen hallitusmuoto vuonna 1919. Näyttävä rakennus ja sen koristeellinen torni toimivat Kluuvikadun point de vue -päätteenä, ja sen keskeinen sijainti sekä hienostunut, mutta menetetty arkkitehtuuri nostivat sen yhdeksi 1960-luvulla virinneen rakennussuojeluaatteen ikoniksi.

Onni Tarjanne tunnettiin tuotteliaana suunnittelevana arkkitehtina, mutta hän vaikutti arkkitehtuurin alalla sekä yhteiskunnassa myös monessa muussa tehtävässä. Hän aloitti opettamisen jo vuonna 1887, kun meni lehtoriksi Turun teollisuuskouluun. Parin vuoden kuluttua hän siirtyi takaisin Helsinkiin ja rakennuskonstruktio-opin (huonerakennusopin) opettajaksi Polyteknilliseen opistoon. Kun oppilaitos vaihtoi nimensä Teknilliseksi korkeakouluksi vuonna 1908, Tarjanteesta tuli samaisen oppiaineen professori, missä tehtävässä hän työskenteli vuosia 1917-1921 lukuun ottamatta vuoteen 1928 saakka, jolloin hän korkeakoulun rehtoriksi valittuna pyysi ja sai eron professorin virastaan täysinpalvelleena. Kuten Sebastian Gripenberg, myös Onni Tarjanne toimi Yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtajana. Tässä vaativassa tehtävässään hän toimi vuosina 1917-1921 pitäessään taukoa opetustyöstään.

Tarjanne toimi lukuisien arkkitehtuurikilpailujen palkintolautakunnan jäsenenä. Hän oli myös laatimassa arkkitehtuurikilpailuihin vuonna 1893 käyttöön otettuja uusia sääntöjä, sillä hän toimi aktiivisena jäsenenä Arkkitehtiklubissa 1890-luvulta lähtien. Vuosina 1908-1909 hän toimi klubin puheenjohtajana. Tarjanne oli samaten kaksikielisen Suomen arkkitehtiliiton SAFA:n ensimmäinen puheenjohtaja ja perustajajäsen sekä Suomenkielisten Teknikkojen Seuran perustajajäsen. Jälkimmäisessä hän toimi useissa luottamustehtävissä sekä johtokunnan jäsenenä. Tarjanne tuki lukuisia uusia kansallisia yrityksiä toimien useiden julkisten rakennusten rakennustoimikuntien jäsenenä sekä esimerkiksi Antellin valtuuskunnan, Lallukan taiteilijakodin säätiön ja Suomalaisen säästöpankin hallituksen puheenjohtajana. Hän ehti mukaan myös kunnalliseen toimintaan ja toimi Helsingin kaupunginvaltuutettuna sekä Helsingin raitiotieyhtiön johtokunnan ja yleisten töiden lautakunnan puheenjohtajana.

* * *

Arkkitehtuurimuseon kokoelmissa on joitakin Onni Tarjanteen originaalipiirustuksia.