Takaisin arkkitehteihin »

Vilho Penttilä
6.10.1868, Suursaari - 12.2.1918, Kauniainen

Vilho Penttilä oli Arkkitehtitoimisto Usko Nyström-Petrelius-Penttilän osakkaista nuorin. Yhteisen toimiston lopetettua hän jatkoi yksityistä arkkitehdin työtä kolmikosta menestyneimmin. Penttilä oli yksi suomenkielisen arkkitehtuurin kehittymiseen voimakkaimmin vaikuttaneista arkkitehdeista. Hän teki aktiivisesti toimittajan työtä kirjoittaen arkkitehtuurista, sen estetiikasta ja asemasta lukuisiin ammattijulkaisuihin.

Vilho Penttilä syntyi Suursaaressa, jylhällä ja kallioisella saarella Suomenlahden ulkosaaristossa nelisenkymmentä kilometriä Kotkasta etelään. Hänen isänsä oli muuttanut kotivävyksi appensa taloon saaren kirkonkylään ja elätti perheensä muun muassa kaupan pidolla, kalastuksella ja purjehtimisella. Isä oli toimelias ja ahkera mies, jonka tiedettiin olleen myös varoissaan – hän omisti yhden saaren näyttävimmistä purjealuksista, joka toimi rahtialuksena Suomen ja Englannin välillä. Suursaari ei kuitenkaan tarjonnut pojalle riittäviä koulutusmahdollisuuksia, joten Penttilä kävi koulunsa Viipurissa. Siellä reaalikoulun suoritettuaan hän muutti Helsinkiin opiskelemaan.

Vilho Penttilä aloitti arkkitehtuuriopinnot Polyteknillisessä opistossa vuonna 1887 professori Gustaf Nyströmin johdolla. Samaan aikaan opistossa opiskelivat hänen tulevat yhteistyökumppaninsa Albert Petrelius ja Usko Nyström, jotka Penttilää selvästi vanhempina olivat aloittaneet opintonsa jo aiemmin. Penttilä toimi opiskeluaikanaan aktiivisesti Polyteknikkojen yhdistyksessä, minkä hallituksessa samalla tutustui Petreliukseen. Jo tuolloin hän aloitti toimitustyön, kun alkoi kirjoittamaan polyteknikkojen Sampo-lehteen. Hän jatkoi kirjoittamista läpi koko uransa ja toimi tätä kautta arkkitehtuurin sekä suomenkielisen ammattikunnan puolestapuhujana.

Opiskeluaikanaan Penttilä hankki käytännön työkokemusta kesätöissään muurarina sekä ylimääräisenä arkkitehtina Yleisten rakennusten ylihallituksessa (1891), jonka ylijohtajana toimi tuolloin suomenmielinen arkkitehti Sebastian Gripenberg. Penttilä työskenteli Petreliuksen ja Nyströmin tavoin myös rakennusmestari J.G. Rosenbergin toimistossa, jossa signeerasi muutamia Rikhardinkadun ja Korkeavuorenkadun kulmaan valmistuneen kerrostalon piirustuksia. Jo opiskeluaikanaan hän oli suunnitellut omia töitään. Hän suunnitteli esimerkiksi isänsä synnyinkylään Suursaaren Kiiskinkylään 1890-luvun alussa tapulin ja myöhemmin kansakoulun. Vuonna 1893 hän suoritti piirustuksenopettajan tutkinnon yliopistossa ja lisäsi arvostustaan saadessaan vuonna 1894 lisäpalkinnon Turun Mikaelinkirkon kilpailussa ehdotuksellaan ”Aura 333”.

Vuonna 1895 Penttilä perusti yhteisen toimiston Usko Nyströmin ja Albert Petreliuksen kanssa. Yhteinen toimisto sai alkunsa lakitieteen kandidaatti Anton Wuorisen mittavasta asuinkerrostalon toimeksiannosta Helsingin Viiskulmaan. Arkkitehtitoimisto Nyström & Petrelius & Penttilä oli vuosisadanvaihteessa maan käytetyimpiä toimistoja, ja se nautti toimeksiannoista eritoten nopeasti kasvavassa kotikaupungissaan Helsingissä, mutta myös laajasti muualla maassa. Koska toimiston osakkaat olivat aktiivisia fennomaaneja, suunnitteli toimisto myös suomenmielisten perustaman Kansallis-Osake-Pankin näyttävät kivitalot Ouluun (1898-1900), Viipuriin (1901), Kuopioon (1904) ja Tampereelle (1907).

Arkkitehtitoimisto Usko Nyström-Petrelius-Penttilä suunnitteli toiminta-aikanaan monenlaisia rakennuksia kuten teollisuus-, liike- ja sakraalirakennuksia, huviloita ja kartanoita sekä mittavan määrän asuinkerrostaloja. Toimisto osallistui myös useisiin arkkitehtuurikilpailuihin erilaisilla kokoonpanoilla. Yhteistyö tyrehtyi erinäisten syiden seurauksena jo ennen 1910-lukua. Osasyynä tähän oli vuoden 1905 suurlakko ja sen kärjistämät työnantajien ja työntekijöiden väliset suhteet. Toimiston historia päättyi vuoteen 1908, mutta arkkitehtikolmikko säilytti silti ystävälliset välinsä. Penttilä ja Nyström esimeriksi signeerasivat vielä yhdessä Viipurin raatihuoneen (1909) piirustukset – rakennuksen suunnittelu oli tosin aloitettu jo toimiston aktiiviaikana vuonna 1898 järjestetyn kilpailun yhteydessä.

Vilho Penttilä oli yhtä toimelias, ahkera ja aikaansaapa kuin isänsä. Kuten Sebastian Gripenberg ja Onni Tarjanne (ent. Törnqvist), Penttilä oli nokkelan ja tuotteliaan kynänsä ansiosta yksi maamme keskeisimmistä fennomaaniarkkitehdeistä. Hän oli suunnittelijanuransa rinnalla monipuolinen toimittaja, joka kirjoitti sujuvasti ja eloisasti lukuisiin alan julkaisuihin, ja toimi esimerkiksi Suomen Teollisuuslehden päätoimittajana vuosina 1895-1906. Tässä tehtävässään hän edisti mm. suomenkielisen teknillisen ammattisanaston kehittymistä sekä kansallisen tyylin leviämistä. Penttilän kirjoitustyyli oli usein sävyltään korkealentoista ja hän painotti kirjoituksissaan arkkitehtuurin estetiikkaa. Hän oli idealisti, jonka teksteistä kuulsi toisinaan arkkitehdin harras uskonnollisuus.

Suomenkielisyyden ohella Penttilän sydämenasiansa oli nuorisotyö. Hänen kirkkoherran tyttären kanssa solmimansa avioliitto jäi lapsettomaksi, mitä aukkoa hän täytti vapaaehtoistoiminnalla nuorten parissa – muun muassa kristillisellä poikatyöllä. Yhdistystoiminnan ja arkkitehdinuran yhteensovittaminenkin onnistui, kun hän sai olla mukana monissa kristillisissä rakennushankkeissa. Hän suunnitteli esimerkiksi Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen (NMKY) rakennuksen (1906) Helsingin Vuorikadulle, missä oli tiloja voimistelijoille sekä partiolaisten, kuorojen, raamattu- ja keskustelupiirien kokoontumisiin. Ylimmässä kerroksessa sijaitsi kristillinen matkailijakoti Hospiz. Penttilä suunnitteli myös rakennuksen vuonna 1912 valmistuneen laajennuksen, jossa Kaisaniemenkadun puoleiseen uudisrakennukseen sijoitettiin lisää majoitus- ja ravintolatilaa.

Penttilä jatkoi Nyströmin ja Petreliuksen kanssa päättyneen yhteistyönsä jälkeenkin menestyksekästä arkkitehtuuriuraansa Vladimirinkadulla (nyk. Kalevankatu) sijainneen yksityistoimistonsa nimissä. Monet yhteisen toimiston asiakkaista siirtyivät sittemmin Penttilälle. Isänsä tavoin arkkitehti menestyi harjoittamassaan ammatissa, tuli arvostetuksi ja pidetyksi kollegaksi sekä vaurastui. Hänen arkkitehtuurinsa tyyli oli ajan ihanteiden mukaisesti jo tuolloin muuttunut romanttisesta klassisistisemmaksi.

Yhteiskunnan poliittinen tila näkyi niin arkkitehtuurissa kuin valkoisen arkkitehdin elämässä. Vilho Penttilä kuoli punaisten ampumana helmikuun kahdentenatoista päivänä 1918. Hänen suomenmielistä muistoaan kunnioittaen hänen entinen avustajansa, arkkitehti Kauno S. Kallio kirjoitti suomenkielisen nekrologin ruotsinkieliseen Arkitekt-lehteen.

* * *

Arkkitehtuurimuseolla ei ole Vilho Penttilän piirustuskokoelmaa. Museolla on kuitenkin vähän materiaalia Arkkitehtitoimisto Usko Nyström-Petrelius-Penttilän Helsinkiin suunnittelemista kerrostaloista sekä Turun seurakuntayhtymältä saatuja Mikaelinkirkon kilpailuehdotuksen originaalipiirustuksia.