Takaisin arkkitehteihin »

Väinö Vähäkallio
16.6.1886, Helsinki - 20.3.1959, Helsinki

Väinö Niilo Vähäkallio (vuoteen 1905 Vilander) kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta reaalilyseosta 1905 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta 1909. Tämän jälkeen hän työskenteli noin vuoden Vilho Penttilän toimistossa. Vuonna 1910 hän teki opintomatkan Etelä-Eurooppaan, sitten Egyptiin, Intiaan ja Turkkiin 1911-12.

Vähäkallio hoiti omaa arkkitehtitoimistoaan 1911-41. Hän toimi Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) arkkitehtina 1928-34 ja rakennushallituksen pääjohtajana 1936-43.

Vähäkallio aloitti opiskelunsa Polyteknillisessä opistossa, joka muutettiin Teknilliseksi korkeakouluksi 1908, ja Vähäkallio oli ensimmäisiä jotka tekivät lopputyönään diplomityön. Kyseessä oli raatihuonesuunnitelma, jossa näkyi vielä kansallisromantiikan ja Eliel Saarisen vaikutus.

Nuori arkkitehti suunnitteli aluksi sisustuksia ja huonekaluja mm. Satakuntalaisen ja Varsinaissuomalaisen osakunnan tiloihin sekä Iso-Roobertinkadulla sijainneen Franciskaner-ravintolaan. Vuonna 1913 Vähäkallio voitti yhdessä Elias Paalasen kanssa arkkitehtuurikilpailun, mutta Pohjoisesplanadin ja Aleksanterinkadun välille suunniteltua kauppakujaa ei toteutettu.

Lapsuudenystävänsä Väinö Tannerin ansiosta Vähäkallio sai runsaasti suunnittelutehtäviä Osuusliike Elannolta, aluksi klassisistisia myymäläsisustuksia myöhemmin myös Elannon asuintaloja sekä teollisuusrakennuksia. Vähäkallio kaavaili Helsinkiin Hämeentien varrelle yhtenäistä Elannon teollisuuskorttelia jo 1917. Kortteliin valmistui useita Vähäkallion rakennuksia, mm. aikansa huippumoderni Elannon leipomo 1924.

Elannon pääkonttori valmistui 1928. Konttorin klassisistinen yleisilme, juhlalliset sisäänajoportit graniittipylväineen ja sirot erkkerit kertovat ruotsalaisista, lähinnä Östbergin Tukholman kaupungintalosta saaduista virikkeistä. Vähäkallion arkkitehtuurille ovat ominaisia punatiilestä muuratut julkisivut, massiivinen rakennusvolyymi sekä koristemuurauksen niukka mutta tehokas käyttö. Hänen 20-luvun klassismiaan leimaa myös tietty jäyhyys; vertikaalisuutta korostaa usein kulmatorni.

Vähäkallio piirsi 1920-luvulla Helsinkiin runsaasti asuinkerrostaloja mm. punatiilisen Simonlinnan ja Annalan Kamppiin sekä Johanneksen Ullanlinnaan. Oppilaitoksista voidaan mainita Franzenia (ent. Yhteiskunnallinen korkeakoulu) sekä Kallion yhteiskoulu. Vuonna 1928 Helsingin Yrjönkadulle valmistunut Suomen ensimmäinen uimahalli toi kylpylärituaalit helsinkiläisten ulottuville. Stenbäckinkadulle nousi rakennusmestari Jalmari Syvähuokon komea yksityistalo 1927. Arkkitehdin komeimpia 20-luvun töitä on Nakkilaan suunniteltu tehtailija J. W. Suomisen asuintalo, Koskilinna.

Vähäkallion kädenjälki näkyi aikoinaan myös lukuisissa pankkirakennuksissa eri puolilla Suomea. Useat olivat klassisistisia, mutta esimerkiksi 1930-luvun puolivälissä Hyvinkäälle valmistunut Säästöpankki ja Kansallis-Osake-Pankki edustavat funktionalismia.

KK:n arkkitehdin ominaisuudessa Vähäkallio suunnitteli yhdessä Georg Jägerroosin ja pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Antero Pernajan kanssa OTK:n pääkonttorin. Vuonna 1933 OTK:n kortteliin Sörnäisiin valmistunut rakennus on ilmeeltään arvokkaan raskas. Sitä korostaa Hämeenkadulle pyöreänä työntyvä torni. Niukasti koristettu, tummasta punatiilestä tehty rakennus on ilmeeltään funktionalistinen.

Vähäkallion funktionalismi on usein valtavirrasta poikkeavaa, ja hän suosi julkisivuissa tummaa punatiiltä. Kotkaan ja Ensoon suunnitelluissa Enso Gutzeitin tuotanto- ja asuinrakennuksissa on näkyvissä tummaa ja valkeaa funktionalismia. Vähäkallion suurin tehtävä oli Kaukopään tehdasalue Imatralla. Toimeksianto käsitti asemakaavan sekä teollisuuslaitosten ja asuinrakennusten suunnittelun. Kaukopään tehtailla on nähty olleen vaikutusta Alvar Aallon Sunilan tehtaisiin.

Nykyisin Helsingin oikeustaloksi muutetut Alkon tuotantolaitokset Salmisaaressa ovat eräs Vähäkallion suurmonumentti. Kilpailuvoittona 1936 saatuun suunnitelmaan vaikutti osittain Erkki Huttusen samaan kilpailuun tekemä ehdotus.

Väinö Vähäkallio toimi Suomen Matkailijayhdistyksen arkkitehtina 1920-luvulta vuoteen 1936. Hänen toimistossaan suunniteltiin mm. funktionalistinen Pallastunturin hotelli (1938) sekä Inarin matkailumaja (1937), jotka tuhoutuivat Lapin sodassa.

Kokonaan suunnitelmiksi jäivät vuoden 1928 pilvenpiirtäjähaaveet nykyisen Akateemisen kirjakaupan tontille Pohjoisesplanadin ja nykyisen Keskuskadun kulmaan.

Vuonna 1928 Vähäkallio osti Kytäjän kartanon. Hän paneutui suurtilan hoitoon, uudisti päärakennuksen ja piirsi alueelle kirkon sekä lukuisia maatalousrakennuksia. Kytäjää lähellä olevalle Hyvinkäälle rakentui Vähäkallion piirtämää funkisilmettä – mm. kaksi pankkia. Vähäkallio lahjoitti Suomen arkkitehtiliitolle Kytäjän kartanon maista erotetun maa-alueen, jolle nousi Vähä—Kiljavan lomakylä.

Vähäkallio kehitteli 1926-28 yhtenä komiteajäsenenä valtion rakennushallintoa. Yleisten rakennusten ylihallituksen muututtua 1936 rakennushallitukseksi Vähäkallio nimitettiin sen ensimmäiseksi pääjohtajaksi. Hän toimi suomalaisen rakentamisen näköalapaikalla vuoteen 1943 asti.

* * *

Arkkitehtuurimuseon arkistossa on laaja Väinö Vähäkallion kokoelma. Pääosin Kytäjän kartanosta 1994 saatu aineisto kattaa melko hyvin Vähäkallion tuotannon. Itse kartanoon liittyviä piirustuksia museolla ei ole.