1800-luvun loppu
Vuonna 1866 Suomessa annettiin asetus kansakouluista. Siinä mainittiin ensimmäistä kertaa kaikki ne aineet, joita kouluissa tuli opettaa. Kansakoulut toimivat 1800-luvulla pitkään rakennuksissa, joita ei ollut suunniteltu opetustarkoituksiin. 1870-luvulta lähtien kouluille sekä maaseudulla että kaupungeissa alettiin kuitenkin rakentaa omia rakennuksia.
Theodor Decker: Ruotsalainen reaalilyseo, Helsinki 1899–1900/MFA
1800-luvun lopulla valtio perusti suurimpiin kaupunkeihin oppikouluja. Ne olivat poika- tai tyttölyseoita. Samaan aikaan pienemmissä kaupungeissa perustettiin yksityisiä oppikouluja, jotka kouluttivat sekä poikia että tyttöjä. Näitä oppilaitoksia kutsuttiin yhteiskouluiksi.
Jacob Ahrenberg: Suomalainen lyseo, Vaasa 1895/MFA
Mallipiirustuksia maalaiskansakouluja varten, 1892/MFA
Vuonna 1892 ilmestyi ensimmäinen kokoelma mallipiirustuksia maalaiskansakouluja varten. Mallit olivat yksikerroksisia puurakennuksia, joiden ulkoseinät oli vuorattu pysty- ja vaakalaudoilla. Luokissa oli opettajakateederin eteen sijoitettu suoriin riveihin pulpetit, jotka usein olivat kyläläisten itsensä nikkaroimia.
Kaupungeissa oppikoulut erottuivat kansakouluista, koska ne rakennettiin usein tiilestä. 1800-luvun lopun kivikoulujen pohjaratkaisut perustuivat leveään keskuskäytävään ja tiukasti jonoon järjestettyihin samanlaisiin luokkahuoneisiin. Pääportaikko oli monumentaalinen ja aulat portaineen juhlavia. Ne nostattivat kouluun saapujassa kunnioittavan tunteen. Tilajärjestelyn kurinalaisuus palveli ajan tiukkoja kasvatusperiaatteita. Juhlasalissa pidettiin joka aamu yhteinen hartaustilaisuus.
1900-luvun ensimmäinen vuosikymmen
Wivi Lönn: Iisalmen kansakoulu, 1908/MFA
1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kouluja oli edelleen harvassa. Vuonna 1898 annettiin kuitenkin asetus, jonka mukaan kuntien tuli rakentaa kouluja niin tiheään, etteivät koulumatkat ylittäneet viittä kilometriä. Asetuksen myötä koulurakennusten määrä kasvoi nopeasti.
1900-luvun alussa kaikilla halukkailla oli oikeus päästä kansakouluun, vaikka oppivelvollisuutta ei ollut. Opetus jakautui kaksiluokkaiseen ala- ja kaksiluokkaiseen yläkansakouluun. Syrjäseuduilla saattoi olla pelkkiä lastenkouluja, joissa oli vain alakansakoulu.
Maalaiskoulut olivat oman aikansa monitoimitaloja, joissa opettajat järjestivät muun muassa nuorisoseura- ja partiotoimintaa sekä vetivät taide- ja raittiuskerhoja. Koulujen yhteydessä oli yleensä opettajan asunto sekä usein myös ulkorakennuksia ja puutarha. Opetuksen apuvälineinä oli liitutaulu ja karttakeppi. Havaintomateriaalina käytettiin pahvisia opetustauluja, joita tuotiin Suomeen aluksi Saksasta. Kouluissa oli myös lasivitriineissä täytettyjä eläimiä ja luurankoja. 1900-luvun alussa kouluissa ei vielä järjestetty ruokailua.
Wivi Lönn: Kilpailuehdotus ”Koe” Aleksanterin kansakouluksi, 1903/MFA
1900-luvun alkupuolella kansallisromantikot alkoivat arvostella 1892 julkaistuja maalaiskansakoulujen mallipiirustuksia. Heidän mielestään koulut tuli suunnitella yksilöllisemmin. Vuonna 1910 julkaistiinkin arkkitehti Yrjö Sadeniemen piirtämät uudet mallit, joissa tilat oli sommiteltu vapaammin. Julkisivuissa oli yksinkertaisia jugendkoristeita, jotka arkkitehti oli keskittänyt ikkunoiden ja ovien ympärille. Sadeniemen malleista tuli suosittuja, ja niitä käytettiin aina 1920-luvulle asti.
Valter Jung, Emil Fabritius: Oikokadun kansakoulu, Helsinki 1905/MFA
1900-luvun alkupuolella kansallisromantikot alkoivat arvostella 1892 julkaistuja maalaiskansakoulujen mallipiirustuksia. Heidän mielestään koulut tuli suunnitella yksilöllisemmin. Vuonna 1910 julkaistiinkin arkkitehti Yrjö Sadeniemen piirtämät uudet mallit, joissa tilat oli sommiteltu vapaammin. Julkisivuissa oli yksinkertaisia jugendkoristeita, jotka arkkitehti oli keskittänyt ikkunoiden ja ovien ympärille. Sadeniemen malleista tuli suosittuja, ja niitä käytettiin aina 1920-luvulle asti.